Hyppää pääsisältöön

1960

  • Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

    12.07.2018 Elävä arkisto

    Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

    Viettelevien postikorttimaisemien ohella osa saaristoromantiikan lumoa on eristäytyneisyys ja meren mahdin edessä nöyrtyminen. Kaukaiset luodot ja autiot majakat eivät lakkaa kiehtomasta venematkailijoita, mutta millaista on syrjäinen saaristolaiselämä paikallisväestön silmin? Nosta ankkuri ja lähde Elävän arkiston luotsaamalle merimatkalle Suomenlahdelta Perämerelle saaristoaiheisten dokumenttien parissa.

  • Neuvostoliitto lahjoitti Kekkoselle helikopterin vuonna 1960

    19.02.2016 Elävä arkisto

    Mi-1 helikoptereita oli yhteensä seitsemän Suomella

    Suomen Eduskunta oli vuonna 1959 päättänyt hankkia helikoptereita rajavartiolaitokselle ja ilmavoimille. Puolasta ostetettujen SM-1 s-600 kopterien lisäksi Suomeen saapui vuonna 1960 myös neuvostoliittolainen Mil MI-1 kopteri, jonka Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov lahjoitti presidentti Urho Kekkoselle ja Suomen Punaiselle ristille.

  • Karismaattinen komisario Palmu ylsi ikoniksi Matti Kassilan ohjauksessa

    11.02.2016 Elävä arkisto

    Waltarin Palmut kääntyivät Kassilan käsissä hittielokuviksi

    Matti Kassilan 1960-luvun alussa ohjaamat, Mika Waltarin teoksiin perustuvat Komisario Palmu -elokuvat ovat klassikkoelokuvia isolla alkukirjaimella. Elävä arkisto tarjoaa niistä katsottavaksi kokonaisuudessaan kaksi: Kaasua, komisario Palmun sekä Tähdet kertovat, komisario Palmun. Jälkimmäinen sai alkunsa edellisen ensi-illassa.

  • Postin keltakylkiset kiitäjät porhalsivat pitkin ja poikin Suomea

    02.02.2016 Elävä arkisto

    Kaikki Postin esittelyfilmit 1960- ja 1970-luvuilta.

    Oli aika, jolloin postimiehet olivat koko kansan sankareita. Kesät olivat aurinkoisia, talvet runsaslumisia mutta puhtaita. Musiikkivalinnat olivat oikeita ja Suomi hehkui värikkäämpänä kuin koskaan. Tuo aika on tallentunut Fennada-Filmin lyhytelokuviin, jotka esittelevät Posti- ja lennätinlaitoksen toimintaa 1960- ja 1970-luvuilla. Samalla elokuvat esittelevät Suomen eri paikkakuntien tärkeimpiä nähtävyyksiä.

  • Barbara Helsingiuksen tumma ääni syvensi 1960-luvun suomifolkia

    01.02.2016 Elävä arkisto

    Olympiamiekkailijasta tuli folktrubaduuri.

    Suomen puolesta olympialaisissakin miekkaillut Barbara Helsingius muistetaan parhaiten laulu-urastaan, joka sai vauhtia 1960-luvun folkmusiikkibuumista. Syvä alttoääni tuli tunnetuksi monista tv- ja radioesiintymisistä.

  • Höhhötystä, muminointia ja muita Kouluradion puheharjoituksia

    06.11.2015 Elävä arkisto

    Lasten kieliä notkistettiin päristelyllä ja haukunnalla

    Kouluradio tarjosi 1950- ja 1960-lukujen koululaisille runsaasti puheoppia. Opetusohjelmissa treenattiin notkeakielisyyttä mm. ammumisen, haukunnan ja päristelyn avulla.

  • Valistusfilmeissä koti oli emännän mitta

    20.10.2015 Elävä arkisto

    Miten naisen rooli on muuttunut sitten 1950-luvun?

    Miten naisen rooli on muuttunut sitten 1950-luvun?

  • Tönimistä ja pisterohmuja – yleisurheilun Ruotsi-ottelun tarina

    11.09.2015 Elävä arkisto

    Suomi–Ruotsi-maaottelu alkoi vuonna 1925

    Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaotteluiden historia alkoi jo vuonna 1925 Helsingin Eläintarhan kentällä. Maiden kohtaamisesta on muodostunut joka syksyinen urheilutapaus, jonka veroista ei mistään muualta löydy. Elävän arkiston pakettiin on koostettu maaottelun historiaa ja mehukkaimpia tapauksia vuosikymmenten varrelta.

  • Saukki ja Pikkuoravat radiossa

    28.08.2015 Elävä arkisto

    Sauvo Puhtilan ja Eino Virtasen suosittuja lastenralleja.

    Työteliäänä säveltäjänä ja sanoittajana kunnostautunut radiotoimittaja Sauvo "Saukki" Puhtila (1928–2014) muistetaan etenkin lastenlevytyksistään Pikkuoravien kanssa. Pikkuoravat Elmeri, Simeoni ja Nestori olivat yhtä kuin laulaja Eino Virtanen, joka esitti levytyksissä kaikkien kolmen oravan osat. Oravakolmikko jekutti hyväntahtoisen isäntänsä milloin unten maille, milloin maan kiertoradalle.

  • Maanjäristykset ovat todellisuutta myös Suomessa

    11.08.2015 Elävä arkisto

    Tuntuva järistys on harvinainen, mutta ei tavaton ilmiö.

    Suomi ja koko muu Fennoskandia on seismisesti poikkeuksellisen rauhallista aluetta. Maanjäristyksiä sattuu harvoin ja voimakkuudeltaan ne ovat vain murto-osia suurimmista Aasiassa ja Amerikoissa tapahtuvista. Usein havainnointi ei edes onnistu ilman mittalaitteita. Täysin tavatonta maan vavahtelu ei Suomessa kuitenkaan ole, vaikka useimmiten järistykset aiheuttavat enemmän hämmennystä kuin varsinaista haittaa tai tuhoa.

  • Autoparaati esitteli 1960-luvun kiiltävät komistukset

    08.06.2015 Elävä arkisto

    Uusia autjoa esiteltiin alkukesästä 1960 Helsingissä.

    Tyylikkäästi muotoillut mittaristot, kaatuvat etupenkit, kiiltävät pölykapselit ja napin painalluksesta nouseva katto olivat kovia hittejä, kun uusia autoja esiteltiin alkukesästä 1960 Helsingin Messuhallissa.

  • Elä ja viihdy Porvoossa

    02.06.2015 Elävä arkisto

    Porvoon messuilla oli paljon nähtävää kesällä 1960.

    Lypsykoneita, moottorisahoja, traktoreita, leikkuupuimureita ja veneitä oli runsaasti näytillä, kun Porvoossa järjestettiin ”Elä ja viihdy -messut” kesällä 1960. Mustavalkoiselle filmille tallentui hienoa ajankuvaa 1960-luvun Suomesta.

  • Elektronimusiikki alkoi surista Ylessä jo 1950-luvulla

    29.05.2015 Elävä arkisto

    Sähkömusiikin varhaishistoriaa Ylessä

    Yleisradio oli varhaisen elektronisen äänitaiteen tärkeä varhainen tukija ja työpaja, Elävä arkisto esittelee valikoiman sähköavantgarden merkkipaaluja Ylen arkistoista.

  • Lahti kehittyi 1960-luvulla "amerikkalaisella vauhdilla"

    18.03.2015 Elävä arkisto

    Lahti 1960-luvulla

    Lahti 1960-luvulla

  • Mallilapsi neuvolassa

    04.03.2015 Elävä arkisto

    Neuvolakäynti lapsen silmin vuoden 1960 filmissä.

    Voi ”hellanduudeli”, millaisia palleroita neuvolassa on! On myös leperteleviä tätejä, jotka mittaavat, punnitsevat – ja mikä pahinta – rokottavat. Ei ole mallivauvan elämä helppoa! On siinä Piia-Marialla ja Hannulla kestämistä.

  • Yli vaarojen ja vainioiden käy postin tie

    25.02.2015 Elävä arkisto

    Lyhytelokuva vuodelta 1960.

    Postin tulo on odotettu ja tärkeä tapahtuma, mutta millainen on se laitos, joka palvelee meitä ja tuo kauan kaivatun kirjeen vastaanottajalleen? Fennada-Filmi Juniorin valmistama lyhytelokuva vuodelta 1960 on katsaus tuon ajan monipuoliseen Postilaitoksen palvelutoimintaan.

  • Kesäistä höyrylaivaromantiikkaa 1960-luvun Suomessa

    30.01.2015 Elävä arkisto

    Saariston kauneutta ja välkkyviä vesiä.

    Lyhytelokuvassa vuodelta 1960 esitellään kesäistä Suomea ja matkailua kimmeltävien järvien ja valkokylkisten laivojen maassa.

  • Palapelin viihde teki hyvää lapsille ja sotavammaisille

    08.12.2014 Elävä arkisto

    Toimittaja Niilo Tarvajärven juontama Palapeli oli yksi television alkuaikojen suosituimmista kotimaisista ohjelmista. Ajanvietteen ohella se organisoi myös viihteellisiä tempauksia rajaseudun lasten ja sotainvalidien hyväksi.

  • Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

    06.11.2014 Elävä arkisto

    Harvinaisuudesta tuli jokapäiväinen käyttöesine.

    Itsestään selvänä huoneen varustuksena pidettävät tuolit olivat harvinaisia huonekaluja Suomessa aina 1600-luvulle saakka. Istuimiksi kelpasivat joko kiinteät penkit tai arkkujen kannet. Tuolit ovat aikojen kuluessa muuttuneet harvinaisista, lähinnä kunniavieraille tarkoitetuista istuimista joka päivän käyttöesineiksi.

  • Ilmari Tapiovaaran tuolit kalustivat sodanjälkeisen Suomen

    31.10.2014 Elävä arkisto

    Fanett-pinnatuoli on koko Suomen eniten tuotettuja tuoleja

    Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Fanett-pinnatuoli on koko Suomen kalustehistorian eniten tuotettuja tuoleja. 2000-luvulla sen kappalemäärä liikkuu miljoonan paikkeilla. Tapiovaaran edulliset, puhdaspiirteiset tuolit hankittiin 1950-luvulla lähes joka kotiin.

Sivut