Hyppää pääsisältöön

singot

  • Syyrian väkivalta siirtymässä pääkaupunkiin?

    20.11.2011 Yle Uutiset

    Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa on tehty ensimmäinen väkivaltainen isku maan hallitsevaa Baath-puoluetta vastaan. Puolueen toimistorakennukseen ammuttiin aamunkoitteessa ainakin kaksi singon ammusta.

  • KOMMENTOI: Pitäisikö puolustusvoimien ostaa kotimaista?

    02.09.2011 Yle Uutiset

    Puolustusvoimilla ja erityisesti maavoimilla on edessään luopumisen tuska lähivuosina. Syynä tähän kaikkeen ovat tekniikan vanhentuminen ja inttivarusteiden kuluminen käyttökelvottomiksi. Millainen painoarvo kotimaisuudella pitäisi tulevissa hankinnoissa olla?

  • Jäähyväiset Paseille

    31.08.2011 Yle Uutiset

    Puolustusvoimilla ja erityisesti maavoimilla on edessään luopumisen tuska lähivuosina. Kaluston massavanhentuminen pakottaa armeijan heittämään kaatopaikalle tai pitkään korjausjonoon perinteistä taisteluvarustusta. Esimerkiksi panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja eli Paseja päätyy mekaanikon käsittelyyn satoja kappaleita.

  • Sähkötysaakkoset sinkoilevat yhä ympäri maailmaa

    12.08.2011 Yle Uutiset

    Sähköttäminen ja radioamatööritoiminta veivät Leo Pajuvirran sydämen jo pikkupoikana, ja nyt eläkkeellä puoletkin päivästä kuluu hyvin omassa radiohuoneessa ottaen yhteyksiä ympäri maailmaa. Niitä Leolle onkin kertynyt peräti 30 000! Liedossa voi tutustua sunnuntaina sota-ajan radioamatööritoimintaan.

  • Suomalaisten ajoneuvo pommi-iskussa Afganistanissa

    19.07.2011 Yle Uutiset

    Suomalaisten rauhanturvaajien ajoneuvo ajoi tiistaina tienvarteen sijoitettuun pommiin Afganistanissa. Kukaan ei saanut iskussa vammoja. Iskun kohteeksi joutunut ajoneuvo vaurioitui käyttökelvottomaksi.

  • Suomalaisia tulitettiin Afganistanissa

    16.07.2011 Yle Uutiset

    Suomalaisia rauhanturvaajia on jälleen tulitettu Afganistanissa, mutta kukaan ei haavoittunut välikohtauksessa. Yksi rauhanturvaaja vietiin saksalaisten kenttäsairaalaan, mutta hänellä ei todettu vammoja. Puolustusvoimien mukaan suomalainen osasto jatkaa partiointia Mazar-e Sharifin lähistöllä.

  • Varusmiehelle lieviä vammoja vahingonlaukauksesta Sodankylässä

    25.05.2011 Yle Uutiset

    Sodankylän Jääkäriprikaatissa asepalvelustaan suorittava varusmies sai lieviä vammoja kahdesta vahingonlaukauksesta keskiviikkona.

  • Varusmiehet ampuvat uudella ohjuksella

    14.04.2011 Yle Uutiset

    Pohjois-Karjalan Prikaatissa on otettu käyttöön uusi panssarintorjuntaohjusjärjestelmä. Varusmiehet ovat harjoitelleet torstaina ensimmäistä kertaa NLAW-ohjuksella ampumista Sotinpurolla Nurmeksessa.

  • Poliisi ja kapinalliset sotilaat ottivat yhteen Jemenissä

    13.04.2011 Yle Uutiset

    Jemenissä poliisi ja kapinalliset sotilaat ottivat yhteen viime yönä verisesti. Paikallisen sotilaslähteen mukaan taistelussa sai surmansa neljä poliisia ja yksi sotilas.

  • TAUSTA: Useita iskuja suomalaisturvaajia vastaan

    15.02.2011 Yle Uutiset

    Suomalaisia rauhanturvaajia vastaan on tehty lukuisia iskuja viime kuukausien aikaan. Useimmissa iskuissa suomalaisturvaajia ei ole haavoittunut. Afganistanissa on nyt kuollut kaksi suomalaissotilasta.

  • Italialaisalus kaapattiin Intian valtamerellä

    08.02.2011 Yle Uutiset

    Somalialaiset merirosvot ovat kaapanneet italialaisen öljytankkerin Intian valtamerellä, kertovat EU:n merirosvouksen vastaiset joukot. Niiden mukaan merirosvot tunkeutuivat alukselle tulitettuaan sitä käsiaseilla ja singolla.

  • Venäjällä murhattu 11 liikemiestä

    07.02.2011 Yle Uutiset

    Venäläinen tuomioistuin on todennut rikollisjärjestön yhdeksän jäsentä syyllisiksi 11 liikemiehen murhiin. Tuomio julkistetaan myöhemmin. Syylliset saanevat elinkautiset vankeustuomiot.

  • Ilotulitekauppaa käydään aiempaa suuremmilla ruutimäärillä

    27.12.2010 Yle Uutiset

    Ilotulitemarkkinoille on tuotu tänä vuonna erityisen paljon isoja ilotulitteita. Uusi laki sallii jopa kilon painoisten räjähdepatojen myynnin.

  • Afganistanissa haavoittuneet rauhanturvaajat tuotiin Suomeen

    23.11.2010 Yle Uutiset

    Viime viikonloppuna Afganistanissa haavoittuneet suomalaisrauhanturvaajat on tuotu Suomeen jatkohoitoon. Puolustusvoimien tilaamalla evakuointilennolla Suomeen saapui tiistaina kaksi rauhanturvaajaa.

  • Kaksi suomalaista haavoittunut Afganistanissa

    19.11.2010 Yle Uutiset

    Kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen rauhanturvaaja on haavoittunut sinkoiskussa Afganistanissa. Ensitietojen mukaan suomalaisten rauhanturvaajien saamat vammat ovat lieviä sirpalevammoja. Toisella heistä on lieviä sirpalevammoja selässä ja toisella hieman vakavampia sirpalevammoja alaraajoissa. Heidän vointinsa on vakaa.

  • Myanmarin ja Thaimaan rajalla yhteenottoja

    08.11.2010 Yle Uutiset

    Myanmarin levottomalla rajaseudulla on puhjennut uusia yhteenottoja. Thaimaan viranomaisten mukaan ainakin kolme siviiliä on kuollut Myanmarin hallituksen joukkojen ja Karen-sissien välisessä ammuskelussa.

  • Kaksi ruotsalaista turvaajaa haavoittui Afganistanissa

    18.10.2010 Yle Uutiset

    Ruotsalais-suomalainen rauhanturvaajaosasto joutui iltapäivällä tulitaisteluun Afganistanissa. Kaksi ruotsalaissotilasta haavoittui vakavasti Samanganin maakunnassa tapahtuneessa hyökkäyksessä. Puolustusvoimien mukaan paikalle pyydettiin ilmatukea.

  • Jemenissä sinkoisku brittejä vastaan

    06.10.2010 Yle Uutiset

    Kolme ihmistä on saanut vammoja Jemenin pääkaupungissa Sanaassa Britannian lähetystön varapäällikköä vastaan tehdyssä sinkoiskussa. Virkailija ajoi diplomaattiajoneuvoa iskun sattuessa. Britannian ulkoministeriön mukaan yksi lähetystön työntekijä sai lieviä vammoja.

  • Rauhanturvaajia tulitettiin taas Afganistanissa

    29.09.2010 Yle Uutiset

    Suomalais-ruotsalaiset rauhanturvaajat ovat joutuneet taas tulituksen kohteeksi Afganistanissa. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut keskiviikkoiltana tapahtuneessa ammuskelussa.

  • Merikapteenit rantautuvat Lahteen

    15.09.2010 Yle Uutiset

    Pohjoismaiden laivanpäällystön ammattiliitot kokoontuvat vuorotellen eri maissa. Viime vuosina on olluta tapana kokoontua siinä kaupungissa, josta liiton toiminnanjohtaja on kotoisin. Nyt kokoontuminen on Lahden Sibeliustalossa, koska Suomen Laivanpäällystöliiton toiminnanjohtaja on lahtelainen Pekka Partanen.

Sivut