Hyppää pääsisältöön

luistinradat

  • Kisapuistoon avautuu kolmas jäähalli

    29.09.2010 Yle Uutiset

    Kisapuiston UK Areenan avajaisia vietetään perjantaina iltapäivällä. Avajaisten lopuksi on avoin yleisöluistelu.

  • Jokiranta sai muovisen luisteluradan Turussa

    15.09.2010 Yle Uutiset

    Turun Varvintorille on valmistunut tekojäärata. Sillä voi luistella tavallisilla luistimilla, mutta mailojen käyttö on kielletty. Kentällä on mahdollista luistella ympäri vuoden.

  • Espoon senioreille oma luisteluvuoro

    30.08.2010 Yle Uutiset

    Kesäkausi on Espoon liikuntatoimessa julistettu päättyneeksi ja luistelukausi alkaneeksi. Tämän vuoden erikoisuus on senioreille varattu oma luisteluvuoro Leppävaaran jäähallissa.

  • Pyroll Areena vihitään käyttöön

    21.08.2010 Yle Uutiset

    Pyhtäällä entisessä perunavarastossa on isot urheilutilat, mm Suomen ainoa sisätilojen padel-kenttä.

  • Ihan tavallinen Mikko

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Jyväskyläläinen rallilupaus Mikko Pajunen on suurelle yleisölle vielä tuntematon, mutta hänestä povataan jatkajaa Mikko Hirvosen ja Tommi Mäkisen viitoittamalle keskisuomalaiselle rallimenestykselle.

  • Kuusisaaren tapahtumapuistolle vihreää valoa

    16.06.2010 Yle Uutiset

    Oulun kaupunginhallitus hyväksyi tiistain kokouksessaan tapahtumapuiston rakentamisen Kuusisaareen. Ympärivuotisessa puistossa on tarkoitus järjestää erilaisia tapahtumia ja sinne tulee myös omatoimisia retkeilypolkuja ja nuotiopaikkoja.

  • Tornio-Haaparannan Rajatori-torialue rakenteille

    12.05.2010 Yle Uutiset

    Tornio-Haaparannan Rajatori-torialueen ja rajakanavan rakentaminen alkaa kesäkuun alussa. Rajatori tullaan pitämään sulana myös talvella, kuten myös Hallituskadun länsipään kävelykatu. Rakentamisen kokonaiskustannukset ovat 1,9 miljoonaa euroa.

  • Rajatori ja -kanava rakenteille

    12.05.2010 Yle Uutiset

    Rajatorin ja rajakanavan rakentaminen alkaa Haaparanta-Torniossa reilun kolmen viikon kuluttua. Kaksoiskaupungit yhdistävä torialue valmistuu ensi vuoden syksyksi.

  • Jokerit ja HIFK kohtaavat Olympiastadionilla

    06.05.2010 Yle Urheilu

    Jääkiekon SM-liigan ensi talven mielenkiintoisin tapahtuma nähdään 5. helmikuuta, kun Jokerit ja HIFK kohtaavat Helsingin Olympiastadionin ulkojäällä. Viimeksi kiekko putosi jäähän Stadionilla 70 vuotta sitten välirauhan aikana vuonna 1941. Helmikuun jääkiekko-ottelun budjetti on miljoona euroa.

  • Kevät lopettaa latujen ja kenttien hoidon

    26.03.2010 Yle Uutiset

    Hämeenlinnassa pääsee vielä hiihtämään Ahveniston Moottoriradalla. Moottoriradan ladut pidetään kunnossa pääsiäiseen saakka, mutta muualla kaupungissa latujen kunnossapito on lopetettu tältä keväältä.

  • Sataman talviurheilukeskus hiljenee viikonlopun jälkeen

    24.03.2010 Yle Uutiset

    Matkustajasataman talviurheilukeskus hiljenee ensi viikonlopun jälkeen Kuopiossa. Laivakahvila on auki vielä lauantaina satamassa järjestettävän turvallisuustapahtuman ajan, mutta muuten kaupalliset toiminnot on lopetettu tältä talvelta heikentyneen jäätilanteen vuoksi.

  • Jää kantaa vielä melko hyvin Uudellamaalla

    23.03.2010 Yle Uutiset

    Jäällä kulkeminen on Uudenmaan alueella vielä melko turvallista. Sisävesien tarkkailupisteissä Tuusulanjärvellä, Espoon Pitkäjärvellä ja Hiidenvedellä jää on vielä vähintään puoli metriä paksua, eikä sulaminen ole alkanut.

  • Lohjalaisjuniori tähtää huipulle moottoripyöräilyssä

    22.03.2010 Yle Uutiset

    Lohjalainen kuljettajalupaus Joakim Niemi tähtää tosissaan ratamoottoripyöräilyn huipulle. Road Racingin SM-sarjaa ensi kaudella ajavalla Niemellä on kuitenkin monia mutkia matkassa ennen maailmanvalloitusta.

  • Talviliikuntapaikkojen hoito loppusuoralla

    22.03.2010 Yle Uutiset

    Lumentulo on pitänyt luistelukenttien ja hiihtolatujen kunnossapitäjät kiireisinä Kokkolassa tänä talvena. Jääurheilukautta pyritään jatkamaan Kokkolassa mahdollisimman pitkälle, etenkin hiihtoa voitaneen jatkaa pitkään.

  • Luistinratojen kunnostus vähenee, hiihto sujuu

    20.03.2010 Yle Uutiset

    Joensuun kaupunki supistaa maanantaista alkaen luistinratojen ja kaukaloiden hoitoa. Jään hoitoa jatketaan arkipäivisin sään niin salliessa reilulla kymmenellä luistelupaikalla.

  • Hiihtoladut ja luistelureitit kunnostettu

    17.03.2010 Yle Uutiset

    Kempeleenlahdella oleva matkaluistelureitin osuus Oritkari - Vihiluoto on aurattu keskiviikkona ja se aurataan tarvittaessa myös viikonlopuksi. Kempeleenlahden ja Pateniemen edustajalla olevat perinteisen tyylin hiihtoladut kunnostetaan viikonlopuiksi jääolosuhteiden sen salliessa.

  • SM-jääratakilpailu värittää viikonloppua Iisalmessa

    13.03.2010 Yle Uutiset

    Moottoripyörät pärisevät viikonloppuna Porovedellä Iisalmen satamassa. SM-jäärataosakilpailua isännöi Ylä-Savon Moottorikerho.

  • Sohjo esti Papparaisten jäärata-ajot

    12.03.2010 Yle Uutiset

    Viikonlopun pappamopokisat on peruttu Kuusaanlammella, sillä vesi peittää ajoradan.

  • Luistelukausi jatkuu Turussa

    12.03.2010 Yle Uutiset

    Luonnonjääkenttiä pidetään luistelukäytössä tänä talvena kolmea viikkoa normaalia pidempään. Turun kaupunki ylläpitää kaikkia 53 kenttää maaliskuun 21. päivään asti.

  • Luistelukelit lopuillaan pääkaupunkiseudulla

    09.03.2010 Yle Uutiset

    Luonnonjääkausi alkaa pääkaupunkiseudulla lähestyä loppuaan. Espoossa luonnonjäisiä luistelukenttiä aurataan ja harjataan vielä tämän viikon loppuun asti, mutta kenttiä ei enää jäädytetä.

Sivut