Hyppää pääsisältöön

1991

  • "Tove ja meri" on hieno henkilökuva Janssonin omin sanoin

    01.07.2014 Elävä arkisto

    "Taiteilijoita ei pidä ottaa niin vakavasti."

    "Äitini opetti, ettei taiteilijoita pidä ottaa niin vakavasti, vaikka taiteilijat työskentelevätkin vakavammin kuin muut ihmiset", mietti Tove Jansson vuonna 1984 käsikirjoittamassaan ohjelmassa. Tärkeä osa työskentelyä ja elämää olivat kesät Klovharussa. Näemme myös läheltä, miten muumit muuttuvat kolmiulotteisiksi.

  • Ihmiskunnan alkukoti löytyy Uudeltamaalta

    16.06.2014 Elävä arkisto

    Dokumentti tutustuttaa katsojan uskomattomaan tarinaan.

    Ior Bock (1942-2010) oli elämäntapataiteilija, tietäjä ja Suomenlinnan opas. Hän tuli kuuluisaksi kertomastaan sukunsa saagasta, jota hän väitti olleen välitetty eteenpäin sukupolvelta toiselle jopa tuhansien vuosien ajan. Tarinan mukaan ihmiskunnan alkukoti on Uudellamaalla ja Sipoossa sijaitsevan vuoren sisältä löytyisi niin kutsuttu Lemminkäisen temppeli.

  • Amazonin jokikansan jäljet vievät kumihelvetin raunioille

    06.06.2014 Elävä arkisto

    Etelä-Amerikan joki-intiaanit ovat pääosin sekoittuneet eri intiaaniheimoista Amazonin alueella. Ylen kuvausryhmä seurasi intiaanien perinteistä elämänmenoa vuonna 1991. Lisäksi vierailtiin pahamaineisessa "kumihelvetissä", Iquitosin kaupungissa, jonka rikkaaksi tehnyt kumitori oli enää muisto vain.

  • Kike ja Mietaa lasikuutiossa, ohikulkijoiden dopingsyynissä

    21.05.2014 Elävä arkisto

    ”Mikä on luonnollista urheilussa? Mikä on moraalista urheilussa?” aloittaa puheenjohtaja Hannu Tapani Klami. Lasikuutiossa istuvat entiset huippu-urheilijat Juha Mieto ja Kike Elomaa, entinen juoksuvalmentaja Pertti Helin sekä kansleri Kaarlo Hartiala. Vuosi on 1991. Väittelyn aiheena on doping. Ohjelma on Kielletty kaupunki, jossa myös ohikulkijat saivat omat puheenvuoronsa.

  • Kymmenen askelta kesämökin kuistilta

    02.05.2014 Elävä arkisto

    Kesämökkiläisen kannattaa katsoa ympärilleen, sillä luonnossa on vaikka mitä mielenkiintoista. Kymmenen askelta kesämökin kuistilta -sarjassa vuodelta 1991 tutustutaan Suomen luontoon perinteisessä mökkimaisemassa Risto Astikaisen johdolla. Näkökulma aiheeseen on myös ekologinen, kesällä metsään saapuvan ihmisen pitää muistaa myös sujuva yhteiselo ympäristön kanssa.

  • Skotlanti – siirtomaa omalla saarellaan

    29.04.2014 Elävä arkisto

    Skottien halulla itsenäisyyteen on vuosisataiset perinteet.

    Skotlanti ei ole Englantia, eivätkä skotit välttämättä myönnä olevansa edes brittejä. Skottien halulla itsenäisyyteen on vuosisataiset perinteet, jota vahvistaa luonnonrikkauksien hyödyn valuminen saaren eteläosiin.

  • Sodasta toipuminen kestää yli ihmisiän

    09.04.2014 Elävä arkisto

    Suomalainen Cecilia syntyi samaan aikaan kun Balkanilla kuohui. Historiasta kiinnostuneena opiskelijana vuonna 2013 Cecilia pääsi tutustumaan alueen ihmisten surutyöhön, anteeksiantoprosessiin ja kauheuksien yli pääsemiseen.

  • Missä uhka, pohdittiin Natossa kylmän sodan jälkeen

    08.04.2014 Elävä arkisto

    Neuvostoliiton hajottua kylmän sodan jälkeen oli Eurooppa ja koko maailma uuden tilanteen edessä. Sotilasliitto Natolle uusi maailmanjärjestys tarkoitti sen tehtävien ja jopa olemassaolon uudelleen miettimistä.

  • Heureka on suomalaisten tiedetemppeli

    25.03.2014 Elävä arkisto

    Vantaan Tikkurilaan nousi 1980-luvun lopussa Tiedekeskus Heureka. Erityisesti koululais- ja opiskelijaryhmien vakioluokkaretkikohteena tunnettu keskus on tuonut suomalaisten ihasteltavaksi muun muassa robottidinosauruksia ja oikeita ihmisruumiita.

  • Rautaruukkilaiset kävivät taistosta toiseen Asser Siuvatin johdolla

    31.01.2014 Elävä arkisto

    Rautaruukki tuli tunnetuksi lakoistaan.

    Valtionyhtiö Rautaruukki tuli tunnetuksi työpaikkademokratiastaan ja useista lakoistaan, joita oli yhtiön Raahen tehtaalla järjestämässä työläispatruunaksi kutsuttu pääluottamusmies Asser Siuvatti.

  • ToPo, KTP ja Forssan Alku SM-koripallon kultakannassa 1990-luvulla

    28.01.2014 Elävä arkisto

    Koosteessa koripallo-otteluita.

    Torpan Pojat ja Kotkan Työväen Palloilijat voittivat molemmat 1990-luvulla miesten Suomen mestaruuden kolmesti. Naisten sarjaa hallitsi suvereenisti Forssan Alku, joka vei mestaruuden seitsemänä vuonna peräkkäin. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty loppu- ja sarjaotteluita sekä Itä-Länsi -kamppailuja vuosikymmeneltä.

  • Tv:n suosikkipukki päivysti kuumalla linjalla 20 vuoden ajan

    20.12.2013 Elävä arkisto

    Kosti Kotiranta oli jouluperinteen kuumin juontaja.

    Joulupukin kuumalinja -ohjelman alkuperäinen punanuttu esiintyi ruudussa niin useana aattoaamuna, että monet vakuuttuivat hänen olevan ainoa oikea Pukki. 2000-luvulla miekkosta ylistettiin peräti "suomalaisen talkshow-perinteen kuumimmaksi juontajaksi".

  • Ylen vanhoilla äänitteillä joikattiin junia, radiota ja presidenttejä

    01.11.2013 Elävä arkisto

    Saamelaista joikua on kuultu radiossa 1930-luvulta alkaen.

    Joiku on alun perin ihmisen musiikkia itselleen, mutta radiossakin sitä on esitetty 1930-luvulta alkaen. Saamelaisten elävässä perinteessä on aina joikattu myös ajankohtaisia asioita, kuten valtionpäämiehiä ja nykyajan keksintöjä. Joiku on eräänlainen saamelaisen salattu muisti.

  • Kiivasta väittelyä homoseksuaalisuudesta lasikuutiossa

    29.10.2013 Elävä arkisto

    Tunteet kuumenivat Kielletty kaupunki -ohjelmassa 1991.

    Tunteet kuumenivat Kielletty kaupunki -keskusteluohjelmassa (1991), kun aiheena oli homoerotiikka – tai ainakin piti olla. Keskustelu luisui heti ennakkoluulojen värittämäksi väittelyksi homoseksuaalisuudesta. Eniten äänessä oli SMP:n kansanedustaja, joka kiisteli vuorotellen kanssakeskustelijoidensa ja yleisön kanssa.

  • Höyry Häyrinen rikkoi myytin hiljaisesta suomalaisesta

    11.07.2013 Elävä arkisto

    Radiopersoona-henkilökuva vuodelta 1991.

    Vuoden 1991 Radiopersoona-henkilökuvassa selostaja Raimo "Höyry" Häyrinen analysoi omaa ammattitaitoaan. Lisäksi Häyrisen sydänkäyrä ja stressiaste mitataan Suomi - Saksa MM-jääkiekko-ottelun aikana. Amerikkalainen kielitutkija pitää Häyristä hiljaisen suomalaisen täydellisenä vastakohtana: "Jos ymmärrät hänen puhettaan, ymmärrät kenen tahansa".

  • Kestävä kehitys oli 1990-luvun politiikan trenditermi

    14.06.2013 Elävä arkisto

    1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa ilmestyi poliittiseen puheeseen termi kestävä kehitys. Aiheesta käytiinkin runsasta keskustelua, vaikka sen merkitys olikin välillä vähän epäselvä.

  • Latinankielisiä uutisia Suomesta, olkaa hyvä!

    14.05.2013 Elävä arkisto

    Nuntii latini, conspectus rerum hebdomadalis

    Yleisradion kenties erikoisin, edullisin, laajimmalle levinnein, uskollisen ja kasvavan yleisönsä parissa kiitetyin ohjelma on viikoittain toimitettava latinankielinen uutiskatsaus. Ohjelma on maailmalla ainut laatuaan, in terrarum orbe unicum.

  • Kaksoiskotkan kansa matkalla demokratiaan

    08.05.2013 Elävä arkisto

    Kommunismi kaatui Albaniassa vuonna 1991. Silloin alkoi tuon salaperäisen ja eristäytyneen maan tie kohti demokratiaa.

  • Iskelmä-Suomi on murheellisten laulujen maa

    28.03.2013 Elävä arkisto

    Kotimainen iskelmä ammentaa voimansa melankoliasta.

    Kotimainen iskelmä ammentaa voimansa melankoliasta, sillä suru tekee suomalaisen kuulijan onnellisimmaksi. Itäistä perua oleva syvä, mollimelodioihin puettu kaihomieli on sitkein iskelmän vuosikymmeniä yhdistävä punainen lanka.

  • Unelmia länsimaisesta kauneudesta

    08.03.2013 Elävä arkisto

    Kauneus on abstrakti käsite.

    Kauneus on abstrakti käsite, jolla voidaan määritellään ilmiöitä, esineitä, asioita ja kokemuksia, mutta ennen kaikkea määritelmä kohdistuu ihmiseen. Eri kulttuurien kauneusihanteet voivat poiketa toisistaan voimakkaastikin, mutta yleiseksi kauneusihanteeksi on noussut länsimainen käsitys kauneudesta, jossa esimerkiksi ihmisen ulkoinen olemus on usein myös ihmisyyden mitta.

Sivut