Hyppää pääsisältöön

nettiradio

  • Paikallisradioiden uudistus ei kunnioita kuuntelijaa

    03.07.2012 Yle Uutiset

    Paikallisuus hupenee yksityisistä paikallisradioista. Juhannuksena historiaan jäivät muun muassa sellaiset kanavat kuin Radio 957 Tampereella ja Radio Sata Turussa. Paikallisradion uranuurtaja pitää ohjelman yhdenmukaistumista kuuntelijoiden aliarvioimisena.

  • Radio pätkii puhelimessa – sekä netillä että ilman

    29.06.2012 Kuningaskuluttaja

    Applen mukaan FM-radio alkaa olla vanhentunutta tekniikkaa, ja yhtiö luottaakin nettiradion voimaan. Releen Panu ei ole vakuuttunut älypuhelinten FM-soittimista tai nettiradiosovelluksista.

  • Spotifyn kerrotaan olevan levy-yhtiöiden toiseksi suurin tulonlähde

    27.06.2012 YleX

    Business Insider kirjoittaa, että Spotify on noussut levy-yhtiöiden toiseksi tärkeimmäksi rahanlähteeksi.

  • Radio Jyväskylässä yt-neuvottelut

    11.06.2012 Yle Uutiset

    Kaupallinen paikallisradiotoiminta Jyväskylässä supistuu loppukesästä, kun Radio Jyväskylästä tulee osa Radio Cityä.

  • Radio City nappaa neljän paikallisradion taajuudet

    11.06.2012 Yle Uutiset

    Kanavat muuttuvat Radio Cityksi Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa.

  • Pauli ja Seija ovat hurahtaneet nettikuunteluun

    08.05.2012 Yle Uutiset

    Australiassa vuodesta 1969 asuneet Seija ja Pauli Piiroinen pysyvät perillä synnyinmaakuntansa Pohjois-Karjalan asioista. Pariskunta käyttää Ylen nettipalveluja ahkerasti: nettiradio soi ja uutisartikkeleja luetaan.

  • Lapin Radion nettikuuluvuudessa ongelmia

    26.04.2012 Yle Uutiset

    Nettiradion vikaa tutkitaan.

  • Norpparadio on sukellus opiskelijakulttuuriin

    13.04.2012 Yle Uutiset

    Teekkarimies kidnapataan, vangitaan ja häntä uhataan aseella. Lopuksi soi Eläkeläisten humppa. Mistä on kyse? Todennäköisesti Skinnarilan opiskelijoiden teekkariwapun aikana toimivasta internetradiosta.

  • Matias tekee nettiradiota huoneessaan

    03.02.2012 Yle Uutiset

    15-vuotias joensuulaisnuori on innokas radiotoimittajan alku. Matias Keskitupa on tehnyt nettiradiota omassa huoneessaan jo vuoden verran. Parhaimmillaan kuuntelijoita on viitisenkymmentä.

  • Spotifystä ei ole vielä radion haastajaksi

    26.01.2012 Yle Uutiset

    Radionkuuntelu pitää edelleen hyvin pintansa suomalaisten mediakulutuksessa. Tutkimusyritys Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen mukaan radio tavoitti viime vuonna viikossa 95 prosenttia suomalaisista. Radionkuuntelu on vähentynyt 90-luvulta vain vähän.

  • Myös maakunnan lainvalvojat Poliisiradiossa

    18.01.2012 Yle Uutiset

    Juuri aloittaneessa poliisin nettiradiossa puhuvat myös pohjoiskarjalaiset lainvalvojat. Ohjelmistossa on muun muassa Poliisi ja maahanmuuttajat -haastattelusarja. Esimerkiksi poliisipäällikkö Kai Markkula vastaa kysymyksiin rasismista.

  • Spotify tuo Emma Gaalaan täysin uuden palkintokategorian

    17.01.2012 YleX

    Spotify palkitsee digitaalisesta luovuudesta.

  • Poliisin nettiradio aloitti

    17.01.2012 Yle Uutiset

    Poliisin nettiradio on aloittanut toimintansa. Ensimmäiset verkossa julkaistut ohjelmat käsittelevät muun muassa poliisin ja maahanmuuttajien suhteita sekä automaattista liikenteen valvontaa.

  • Poliisi aloittaa nettiradiotyön

    10.01.2012 Yle Uutiset

    Poliisi aloittaa tammikuun puolivälissä nettiradiolähetykset. Aluevaltaus laajentaa poliisin viestintäverkostoa. Kerran vikossa lähetettävässä ohjelmassa on tarkoitus myös vastata kuuntelijoita askarruttaviin kysymyksiin.

  • Spotifyn suosio kasvoi huomattavasti viime kuussa

    15.12.2011 YleX

    Jos tahti jatkuu samanlaisena, huhtikuussa kolkutellaan jopa 20 miljoonan rajapyykkiä.

  • Elävä arkisto pursuaa maakunnan aarteita

    30.11.2011 Yle Uutiset

    YLEn Elävästä arkistosta löytyy runsas kattaus pohjoispohjalaista historiaa. Nyt alueellisten sisältöjen löytäminen on entistä helpompaa uuden asiasanoihin pohjautuvan hakutoiminnon ansiosta.

  • Sukellus Elävän arkiston syvyyksiin helpottuu

    28.11.2011 Yle Uutiset

    Yksi Ylen suosituimmista palveluista, Elävä arkisto, on kokenut mittavan muodonmuutoksen. Elävän arkiston etusivua on uudistettu ja palvelun hakutoiminnot on laitettu entistä paremmin näkyville. Surffailua sivustolla helpottavat nyt tehostunut sanahaku sekä 12 000 artikkelia, jotka ovat löydettävissä asiasanojen avulla.

  • Spotifylle uusi ennätys

    24.11.2011 YleX

    Musiikkipalvelulla on nyt ennätysmäärä maksavia asiakkaita.

  • Kreikkalaiset etsivät uutta elämää

    22.11.2011 Yle Uutiset

    Kreikkalaiset ovat alkaneet etsiä maataan kohdanneesta kriisistä alkua uuteen elämään. Työnsä, tulonsa ja eläkkeensä menettäneenä moni on palannut perheensä juurille maaseudulle.

  • Artistit ja Teosto eri linjoilla musiikin sähköisestä jakelusta

    07.10.2011 Yle Uutiset

    Musiikin sähköinen jakelu on vakiinnuttanut asemansa perinteisten formaattien rinnalla. Artistin kannalta tilanne ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä tällä hetkellä esimerkiksi kotimaiset artistit eivät esimerkiksi Spotifystä juurikaan kostu taloudellisesti. Järjestelmän ilmaiskuuntelun kapenemisen odotetaan muuttavan tilannetta.

Sivut