Hyppää pääsisältöön

auringonkukan siemen

  • Lintulaudoilla on opittu nirsoiksi

    05.12.2013 Yle Uutiset

    Perinteinen kauralyhde ei välttämättä enää kelpaa pikkulinnuille ruuanjatkeeksi. Kilpavarustelu lintujen ruokinnassa on johtanut siihen, että siivekkäät hakeutuvat paikoille, joissa on tarjolla gourmet-ruokaa.

  • Lintujen talviruokintaan kaivataan maalaisjärkeä

    27.11.2013 Yle Uutiset

    Ruokkimalla lintuja voi auttaa niitä selviytymään kylmän talven yli. Ihmisten on kuitenkin syytä miettiä, mitkä paikat sopivat siipiveikkojen ruokintaan ja mitkä eivät. Kaupunkien keskustaan tai taloyhtiöiden pihoille lintulaudat eivät kuulu, nettikeskustelijat jyrähtävät.

  • Lintulaudan antimet helpottavat sinnitteleviä siivekkäitä

    27.11.2013 Yle Uutiset

    Jos haluaa aloittaa lintujen talviruokinnan, kannattaa se tehdä viimeistään nyt pakkasten tultua. Pihalle laitettu lintulauta on myös hyvä tapa tutustua pihapiirin lintulajeihin. Paikalle saattaa eksyä myös muita luonnon eläimiä.

  • Tarjoile talipallot viimeistään nyt – pikkulinnut kaipaavat ruoka-apua kevääseen asti

    26.11.2013 Yle Uutiset

    Perinteisten auringonkukan siementen, kauran ja talipallojen lisäksi linnut popsivat mielellään esimerkiksi rasvaista mantelia. Lintujen talviruokinta kirvoittaa myös soraääniä, sillä lintujen kanssa samalle aterialle saattavat hakeutua haittaeläimet kuten rotat.

  • Auringonkukat puhkesivat uhmaamaan talvea

    26.09.2013 Yle Uutiset

    Kaksi komeaa auringonkukkaa on noussut juhlistamaan vuodenajan vaihtumista Rovaniemen Muurolassa. Ensimmäinen avasi terälehtensä viime viikolla, toinen tämän viikon alussa. Erikoista ajankohdan lisäksi on, että kukat pullahtivat keltaiseen loistoonsa paikassa, johon auringonkukan siemeniä ei ollut kylvetty.

  • Valio recalls salad mix over datura fears

    23.05.2013 Yle News

    A second food product has been withdrawn in Finland because of a risk that it could contain poisonous seeds.

  • Linnun talvipäivä kuluu syöpötellessä

    26.01.2013 Yle Uutiset

    Aikaisin alkanut kylmä talvi ajaa linnut käyttämään ahkerasti piharuokintaa. BirdLife Suomen mukaan uusmaalaisilla pihoilla vierailee tyypillisesti 10-20 lintulajia, jos ruokatarjonta on monipuolista.

  • Nyt on aika aloittaa lintujen talviruokinta

    27.11.2012 Yle Uutiset

    Talvi on lähestymässä. Lintulaudoille voi jo ripotella siemeniä, viljaa ja murskattuja pähkinöitä. Linnut kiittävät vierailemalla paikalla vuosi toisensa jälkeen.

  • Omatekoinen linnunruoka syntyy mehumaijalla

    23.11.2012 Yle Uutiset

    Mikkelin hienoimman kuusiaidan ympäröimänä sijaitsee Taisto Tepposen talo. Talon pihassa on toistakymmentä linnunpönttöä ja useita lintulautoja. Tepposen lintuharrastus ei tarkoita pelkästään linnunpönttöjen täyttämää pihaa vaan hän myös ruokkii lintuja omatekoisella ihraseoksella.

  • Lintulauta on lastattu madoilla, pähkinöillä ja hiekalla

    22.11.2012 Yle Uutiset

    Maan ollessa vielä sula ja lämpötilan pysytellessä plussan puolella, ei pikkulintujen talviruokkimiselle ole tarvetta. Mutta kun talvi todella tulee, tarvitsevat sirkuttajat ihmisten apua. Esimerkiksi sinitiainen tarvitsee joka päivä yli oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä. Siementen lisäksi tarjolle tulisi laittaa myös hiekkaa.

  • Hiirikin himoitsee suklaata

    16.11.2012 Yle Uutiset

    Ammattilainen ei laita hiirenloukkuun juustoa. Sitä paremmin hiiriä houkuttelee suklaa.

  • Talviruokinta kasvattanut lintukantoja

    14.11.2012 Yle Uutiset

    Lintulaudan antimilla voi houkutella harvinaisia lintulajeja omaan pihapiiriin. Monipuolinen ruokatarjonta voi houkutella paikalle useita erilaisia lajeja.

  • Kilpavarustelu kiihtyy lintulaudoilla

    14.11.2012 Yle Uutiset

    Pihavalojen kilpavarustelu on saanut rinnalleen kilpailun pikkulintujen suosiosta. Linnut haistavat ja muistavat parhaat gourmet-herkkupaikat.

  • Monenlaisia tervetulotoivotuksia

    25.09.2012 Yle Uutiset

    Kunnat ja kaupungit toivottavat uudet asukkaansa tervetulleiksi hyvin erilaisin tavoin. Jossakin saa ilmais- tai tarjouskuponkeja kaupungin liikkeisiin, toisaalla pussillisen perunoita. Useimmat jakavat myös paksun paketin tanakkaa infoa kaupungin palveluista.

  • Riihimäki ottamassa auringonkukat tunnuskukakseen

    07.09.2012 Yle Uutiset

    Riihimäellä jaetaan auringonkukansiemeniä uusille asukkaille. Kaupungin auringonkukkapellot ovat kaikkien ohikulkijoiden hyödynnettävissä.

  • Kirvan kakka on oravan herkku

    25.06.2012 Yle Uutiset

    Omenapuissa viihtyvillä oravilla eivät suinkaan ole tihutyöt mielessä. Omenanraakileet eivät yleensä oravia kiinnosta vaan niiden suurin herkku löytyy lehtien pinnoilla olevasta kirvojen ulosteesta.

  • Taivalkosken Metsäkylällä on nyt vain yksi puheenaihe - pakkanen

    30.01.2012 Yle Uutiset

    Sulo Kaijalan kaupalla Taivalkosken Metsäkylällä pakkanen vaikuttaa asiakasmäärään. Kävijöitä on vähemmän ja kotiinvientitilauksia enemmän. Pakkasista kuitenkin riittää puhumista pienemmälläkin porukalla.

  • Lintuharrastaja ei lämpene ympärivuotiselle ruokinnalle

    29.11.2011 Yle Uutiset

    Maa ei ole Kymenlaaksossa vielä valkoisena, vaikka joulukuu on jo ovella. Yleensä tässä vaiheessa on täydessä käynnissä myös lintujen talviruokinta, mutta leudot säät ovat saaneet ruokkijat epävarmoiksi. Voiko ruokinnan jo aloittaa, vaikka linnuille olisi vielä muutakin ravintoa?

  • Lintujen talviruokinnassa suositaan rasvaa - suolaakaan ei tarvitse pelätä

    23.11.2011 Yle Uutiset

    Lintujen talviruokintakausi on suurimmassa osassa maata alkanut. Linnuille kannattaa tarjota runsaasti rasvapitoista ruokaa, sillä niiden ravinnontarve on valtava. Esimerkiksi talitiainen voi syödä päivässä jopa määrän, joka vastaa neljännestä sen ruumiinpainosta.

  • Art Review: Ai Weiwei on taidemaailman vaikutusvaltaisin

    13.10.2011 Yle Uutiset

    Brittiläinen taidelehti Art Review on valinnut kiinalaisen Ai Weiwein nykytaidemaailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Taiteilijana ja ihmisoikeusaktivistina tunnettu Ai nousi viime keväänä otsikoihin, kun kiinalaisviranomaiset pidättivät hänet Pekingin lentokentällä. Ai on arvostellut voimakkaasti Kiinan johtoa.

Sivut