Hyppää pääsisältöön

Emil Holmström (muusikko)

  • Pianisti Emil Holmström menetti sydämensä vanhalle Bösendorferille – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    17.04.2020 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 17. huhtikuuta!

    Pianisti Emil Holmström innostui vasta opiskelujensa jälkeen romantiikan ajan musiikista ja ryhtyi soittamaan sitä muusikkoystäviensä kanssa periodisoittimilla. Emil tutustui 1800-luvun flyygeleihin ja rakastui niin syvästi ja halusi sellaisen myös itselleen. Kun etsintöjen jälkeen unkarilaisesta maakartanosta löytyi 140-vuotias huonokuntoinen Bösendorfer, alkoi mittava remontti.

  • Hohti & Holmström romantiikan karheassa ytimessä

    07.04.2020 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Pianisti Emil Holmströmin ja hänen vanhan Bösendorfer-flyygelinsä ympärille on Suomessa kehittynyt muusikkoryhmä, joka on kiihkeän innostunut romanttisesta perusohjelmistosta, mutta haluaa soittaa sitä omalla tavallaan, periodisoittimilla. Tämän liikehdinnän tuloksia on esitellyt Alba-yhtiö, jonka uudella levyllä Holmström yhdessä Markus Hohdin kanssa soittaa Brahmsin kaksi sellosonaattia. Romantiikan ydin löytyy, ja ilahduttavasta paikasta.

  • Ääni ja vimma -konsertin esiintyjät

    14.10.2019 RSO

    16.10. konsertin johtaa Hannu Lintu.

    16.10. konsertin johtaa Hannu Lintu.

  • 24-vuotias Emilia Hoving johtaa RSO:n konsertin Pablo Heras-Casadon tilalla 3.5.

    30.04.2019 RSO

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Kapellimestari Pablo Heras-Casado on joutunut sairastumisen takia peruuttamaan esiintymisensä RSO:n konsertissa 3.5. Hänen tilallaan johtaa vain 24-vuotias Emilia Hoving, joka on toiminut kevätkauden RSO:n assistenttikapellimestarina. Konsertin ohjelma ei vaihdu – ohjelmassa on Bernd Alois Zimmermannin Dialoge kahdelle pianolle ja orkesterille sekä Brucknerin 2. sinfonia.

  • Nopeimmin nouseva nykysäveltäjämme

    24.10.2017 Klassinen

    Levyarvostelu

    Pääkaupungista katsottuna säveltäjä Outi Tarkiainen ei näytä olevan uuden musiikin keskiössä; hän ei häärää järjestöissä tai näyttäydy konserteissa. Mutta kun katsoo globaalisti, hän lienee nopeimmin nouseva suomalainen säveltäjä. Menestyksen takeena on arvostettu kustantaja, monigenreinen, ennakkoluuloton asenne työhön ja tietysti hyvä, tunnistettava musiikki. Musiikin matka kansainvälisille tilaajille on sama Helsingistä kuin napapiiriltä, jossa Tarkiainen asuu. Nyt kun Alba on julkaissut Tarkiaiselta ensimmäisen oman taidemusiikkisävellyslevyn, hänen asemansa vakiintunee myös täällä syrjäisessä pääkaupungissa.

  • Riikan vlogi: Minkälaista Ferruccio Busonin musiikki on?

    04.10.2016 Klassinen

    Riikan vlogissa vieraina Risto-Matti Marin ja Emil Holmström

    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi pianistit Risto-Matti Marinin ja Emil Holmströmin, jotka valmistautuvat Ferruccio Busonin 150-vuotisjuhlakonserttiin. Busoni oli oman aikansa tähtipianisti, mutta säveltäjänä tämä Jean Sibeliuksen ystävä oli tuntemattomampi - ja on edelleen. Riikka halusi tietää, miksi.

  • Vintage-innoituksesta pontta Beethoveniin

    06.05.2015 Klassinen

    Levyarvostelu.

    Viulisti Pasi Eerikäinen ja pianisti Emil Holmström edustavat suomalaisten muusikoiden taitavaa, kunnianhimoista uutta sukupolvea. Yllättävää kyllä he ovat hakeneet yhteissoittoonsa innoitusta Josef Szigetin ja Bela Bartokin legendaarisesta sonaattiresitaalista seitsemän vuosikymmenen takaa. Eerikäisen ja Holmströmin ensilevylle päätynyt ohjelmakin on sama Bartokin toisen sonaatin ja Beethovenin Kreutzer-sonaatin osalta, mutta Debussy on korvattu Magnus Lindbergin nuoruudenteoksella Sonatas.

  • Avantin raskaat sävelet

    30.03.2015 Kulttuurin välikysymys

    Taide on joskus myös raskasta.

    Eräät tunnetut kääpiöt kulkevat hakut olalla hommiin ja laulavat ”Ain laulain työtäs teen.” Erään tunnetun kamariorkesteri Avantin muusikot kulkevat instrumentit koteloissaan hommiin, ja voisivat laulaa ”Ain soittain työtäs teen.”