Hyppää pääsisältöön

Claude Lanzmann

  • Teemalauantai muistaa vainojen uhreja 21.1.

    20.01.2017 Yle Teema

    Kolme dokumenttielokuvaa holokaustista

    Teemalauantaissa nähdään kolme dokumenttielokuvaa holokaustista: Alain Resnais'n klassikko Yö ja usva, aikanaan esittämättä jääneestä keskitysleirielokuvasta kertova Keskitysleirien salattu totuus sekä Claude Lanzmann ja Shoahin aaveet, jossa dokumenttiohjaaja muistelee suurteoksensa syntyvaiheita.

  • Teema ja DocPoint 2017

    19.01.2017 Yle Teema

    Teema ennakoi festivaalia 21.–23.1.2017

    DocPoint-festivaalia vietetään Helsingissä 23.–29.1.2017. Teema esittää DocPointiin liittyviä ohjelmia 21.–23.1.

  • Claude Lanzmann ja Shoahin aaveet

    17.10.2016 Yle Teema

    Dokumenttiohjaaja kertoo suurteoksensa raskaasta synnystä

    Shoah, yli yhdeksän tunnin mittainen dokumenttielokuva Euroopan juutalaisten holokaustista oli Claude Lanzmannin merkkiteos, jonka pitkistä ja kivuliaista syntyvaiheista hän kertoo.