Hyppää pääsisältöön

Rölli

  • Toisen kierroksen Hoksut on valittu

    26.04.2010 Yle Uutiset

    Pohjanmaan radion, Etelä-Pohjanmaan liiton ja PowerParkin HOKSU-ideointitapahtuman toisen kierroksen suosikki-HOKSUT on valittu. Kierroksen voitot menivät Röllijunalle ja Graffititalolle.

  • Suklaayllätysmunat vertailussa

    30.03.2010 Yle Uutiset

    YLE Oulun tiukan suklaamunavertailun kokonaiskilpailun voitti Mansikka Rölli. Toiseksi vertailussa sijoittui Kinder, jonka yllätyslelu sai koko joukon parhaat pisteet. Paras suklaa löytyi Bambin ja Dumbon sisältä.

  • Jalasvaara huudatti Niiralan monttua - Kärppä-lupaus debytoi

    28.01.2010 Yle Urheilu

    KalPan ja Kärppien välisestä "Pohjoisen mestaruustaistosta" tuli huikea jännitysnäytelmä, jonka ratkaisu nähtiin vasta neljä sekuntia ennen jatkoajan loppua. KalPan Janne Jalasvaaran kova siniviivalaukaus upposi Kärppien verkkoon tuoden Niiralan montun isännille 3-2-voiton.

  • Saksalaispoliitikot Stasi-kohun keskellä

    15.12.2009 Yle Uutiset

    Saksassa keskustellaan jälleen kiivaasti poliitikkojen Stasi-menneisyydestä. Itäisen Saksan Brandenburgissa on paljastunut, että osavaltiota johtavassa vasemmistopuolueessa on useita entisen DDR:n turvallisuuspalvelun työntekijöitä.

  • Näyttelijä Jyrki Kovaleff on kuollut

    03.11.2009 Yle Uutiset

    Näyttelijä Jyrki Kovaleff on kuollut. 55-vuotias Kovaleff menehtyi Helsingissä tiistaina. Teatterityönsä lisäksi Kovaleff muistetaan televisiosta ja elokuvista.

  • Rapin SM-titteli meni Kaarinaan

    02.11.2009 Yle Uutiset

    Pohjoissavolaiset räppärit jäivät kärkisijoista rapin SM-kisoissa. Perjantaina Nosturissa kaksintaisteluna käydyn rap-kilpailun voitti kaarinalainen Kajo.

  • Milla Nieminen piirsi voittonorpan

    25.09.2009 Yle Uutiset

    Mikkelin Otavan päiväkodin 6-vuotiaan taitelijan Milla Niemisen norppapiirustus äänestettiin voittajaksi Kampusfestareitten ja YLE Etelä-Savon nettiäänestyksessä. Tiukan äänestyksen voittaja keräsi 220 äänestä 23 prosenttia.

  • HS: Animaatiot Suomen selvästi kalleimpia elokuvia

    22.09.2009 Yle Uutiset

    Uudet animaatiot ovat Suomen elokuvahistorian selvästi kalleimpia elokuvia. Helsingin Sanomien tekemän selvityksen mukaan vasta valmistuneet animaatiot Niko - lentäjän poika ja Röllin sydän ovat Suomen elokuvahistorian kalleimmat tuotannot.

  • Hei, meillä on asiaa!

    15.09.2009 Yle Uutiset

    Miltä ystävyys mahtaa tuntua? Milloin ihminen on aikuinen? Lapset vastaavat kiinnostavasti mieltä enemmän tai vähemmän askarruttaviin kysymyksiin.

  • Röllikylässä avajaiset

    01.06.2009 Yle Uutiset

    Huvipuisto Powerparkissa on tänään vietetty Satumaan avajaisia. Yksi Satumaan keskeisistä hahmoista on Rölli-Peikko, jolle on rakennettu oma kylä.

  • PowerPark kasvaa vuosi vuodelta

    29.04.2009 Yle Uutiset

    Huvipuisto tavoittelee jopa puolta miljoonaa kävijää ensi kesänä. Näin ollen myös liikevaihtoon toivotaan reipasta kasvua.

  • Mikkeliin useita liki sadan lapsen päiväkoteja

    28.04.2009 Yle Uutiset

    Kaupunki aikoo rakentaa kokonaan uusia päiväkoteja ja laajentaa vanhoja. Samalla luovutaan suuresta osasta perhepäivähoitopaikkoja.

  • Röllikylän rakennustyöt käynnissä PowerParkissa

    28.01.2009 Yle Uutiset

    Huvipuisto PowerPark ja tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Production sopivat Röllikylän rakentamisesta viime keväänä. Satumetsä ja Röllikylä rakennetaan vuonna 2007 ilmestyneen lasten animaation mallin mukaisesti.

  • Röllin sydän sytytti Chicagossa

    03.11.2008 Yle Uutiset

    Suomalaisanimaatio Röllin sydän on voittanut Chicagon lastenelokuvafestivaaleilla sekä parhaan animaation palkinnon että lasten juryn palkinnon. 25. kerran järjestetty CICFF-festivaali on Pohjois-Amerikan suurin ja arvostetuin lastenelokuvatapahtuma.

  • PowerParkiin rakennetaan Röllikylä

    25.04.2008 Yle Uutiset

    Alahärmän PowerPark-huvipuistoon rakennetaan Röllikylä. Piirretyn Rölli-animaation tuottanut MRP Matila Röhr Productions on sopinut asiasta huvipuiston kanssa.

  • Viikon neljä katsotuinta leffaa ovat kotimaisia

    18.01.2008 Yle Uutiset

    Suomessa viikon neljä katsotuinta elokuvaa ovat kotimaisia. Kolmatta viikkoa katsotuin leffa on romanttinen komedia Sooloilua. Elokuva keräsi viikon aikana lähes 26 000 katsojaa, ja sen on nähnyt kaikkiaan jo lähes 100 000 katsojaa.

  • Sooloilua edelleen Suomen katsotuin leffa

    07.01.2008 Yle Uutiset

    Kotimainen romanttinen komedia Sooloilua on toista viikkoa peräjälkeen Suomen katsotuin elokuva. Toissa viikolla ensi-iltaan tulleen leffan kävi viikonloppuna katsomassa 20 000 suomalaista.

  • Rölli ja voi-misteli

    07.01.2008 Elävä arkisto

    Röllimetsässä on syksy ja Rölli on innoissaan keräilemässä metsästä erilaisia kasveja.

  • Sooloilua viikon katsotuin elokuva Suomessa

    04.01.2008 Yle Uutiset

    Kotimainen romanttinen komedia Sooloilua oli viikon katsotuin elokuva Suomessa. Leffan kävi katsomassa yli 37 500 suomalaista.

  • Rölli ja viimeinen dinosaurus

    28.12.2007 Elävä arkisto

    Rölli istuu muurahaispesään ja kertoo dinosauruksista.

    Rölli on hyvällä tuulella ja kertoo jälleen kerran seikkailuistaan Röllimetsässä.

Sivut