Hyppää pääsisältöön

ihmisääni

  • Suomalaismies ulvoi videolla ja sai luoksensa susilauman 15 metrin päähän: "Se salpaa hengen ja on mahtava kokemus"

    27.07.2019 Yle Uutiset

    Tutkijan mukaan kyseessä on erikoislaatuinen tapaus.

  • Avaruusromua: Musiikin ihmeellinen voima

    11.10.2018 Kulttuuri

    Musiikista hyötyvät eniten ne, jotka tekevät sitä itse.

    Viimeaikaiset tutkimustulokset kertovat musiikin tekevän meille monia asioita. Ne kertovat musiikin ihmeellisestä voimasta. Jo 1990-luvulla puhuttiin Mozart-efektistä. Huomattiin, että Mozartin musiikkia kuunnelleet menestyivät tietynlaisissa psykologisissa testeissä muita paremmin. Vaikka Mozart-efekti on sittemmin todistettu lähes olemattomaksi, on silti totta, että musiikki vaikuttaa meihin monin tavoin. Tutkijat ovat sitä mieltä, että musiikista hyötyvät eniten ne, jotka tekevät sitä itse. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ihmisen ääni, sähkökitara ja kirkkourut

    13.09.2018 Kulttuuri

    Soitin joka meillä on aina mukanamme.

    Maailman vanhin instrumentti. Soitin, joka meillä on aina mukanamme. Se on ihmisääni. Tutkijat sanovat, että ihmisäänen kehittyminen nykyisenlaiseksi on kestänyt noin 200 000 vuotta, joten kyllä tämän instrumentin kehittelyyn on jokin aika mennyt. Laulaminen on eräs parhaista keinoista rauhoittua ja keskittyä, sanovat musiikkiterapeutit. Laulaminen rentouttaa. Ihmisääni vaikuttaa. Avaruusromussa ihmisäänen lisäksi muun muassa sähkökitara ja kirkkourut. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Ulvilan surman hätäkeskustallenteesta uusia todisteita: "Auerin puhetta tallennettu etukäteen"

    08.10.2015 Yle Uutiset

    Syyttäjä on toimittanut korkeimmalle oikeudelle uusia todisteita Ulvilan surmaoikeudenkäyntiin liittyen. Syyttäjän mukaan aineisto todistaa, että Anneli Auer syyllistyi miehensä murhaan.

  • IL: Taas yllätys Auer-jutussa – tunnettu kapellimestari teki löydön hätäkeskuspuhelusta

    15.09.2015 Yle Uutiset

    Ulvilan surman tutkintaan keskeisesti liittynyttä hätäkeskustallennetta tutkii uusi tutkijaryhmä. Kiinnostus tallennetta kohtaan heräsi, kun sitä uudella äänenkäsittelyohjelmalla tutkinut kapellimestari otti yhteyttä syyttäjiin.

  • Onnettomuustutkija: Toinen musta laatikko paljastaa turman syyn

    27.03.2015 Yle Uutiset

    Aaltonen uskoo, että mustien laatikkojen perusteella on mahdollista saada varmuus turman syystä.

  • Kissoille sävellettiin omaa musiikkia – Nämä teokset saavat kissat joraamaan

    06.03.2015 Yle Uutiset

    Bachin musiikilla ei ollut Yhdysvalloissa tehtyyn kokeeseen osallistuneisiin kissoihin juurikaan vaikutusta, mutta kissoja varten tehdyt kappaleet saivat ne hieromaan kaiuttimia.

  • A cappella ammattina jo 10 vuotta – Forkin hullu idea toimii edelleen

    18.12.2014 Yle Uutiset

    Pelkästään ihmisäänellä tuotettava a cappella -musiikki on tällä hetkellä suosiossa. Esimerkiksi suomalaisnelikko Fork esiintyy loppuunmyydyille katsomoille. Yhtye on tehnyt uraa musiikin parissa jo kymmenen vuotta.

  • Melu voi johtaa kuolemaan - hiljaisuus elvyttää

    27.11.2013 Yle Uutiset

    Melu on nykyihmisen arjessa joka paikassa. Ihmisen aikaansaama ääni saattaa kantautua jopa syvälle erämaan luontoon. Äänitutkijan kukaan melu voi aiheuttaa stressin kautta kuolemia ja hiljaisuus elvyttää kehoa. Joissakin tilanteissa melu voi olla osa kulttuuria.

  • Ikäihmisten jumppatuntia voi tulevaisuudessa ohjata robotti

    13.10.2013 Yle Uutiset

    Hyvinvointiteknologian kehittämät robotit voivat tuoda myös helpotusta valvontaan ja auttaa avun hälyttämisessä. Sastamalassa lähihoitajaopiskelijat tutustuvat teknologiaan jo koulutuksen yhteydessä.

  • Ulvilan surma: Syyttäjä kutsui yllätystodistajan

    28.08.2013 Yle Uutiset

    Uuden todistajan tarkoituksena on tuoda lisätietoa syytetyn Anneli Auerin väkivaltaisuudesta ja pariskunnan suhteen tilasta. Keskiviikkona oikeudenkäynnissä keskityttiin kiisteltyyn hätäkeskustallenteeseen.

  • Lemin musiikkijuhlat lähtevät juhlavuoteensa entistä ehompana

    24.07.2013 Yle Uutiset

    Lemin musiikkijuhlat viettävät juhlavuottaan. Kolmannenkymmenen kerran järjestettävä festivaali nousee tänäkin vuonna pystyyn talkoovoimin. Taiteellinen johtaja kertoo tänään keskiviikkona alkavan juhlan olevan parempi kuin koskaan ennen.

  • Kone ohitti ihmisen puhujan tunnistamisessa

    12.01.2013 Yle Uutiset

    Suomalaiset tutkijat puurtavat koneellisen puhujantunnistuksen kehittämisessä. Puhujan tunnistavia sovelluksia saatetaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi pankkiasioijan henkilöllisyyden varmentamiseen.

  • Ihmisen kropasta löytyvät kaikki soundit

    07.01.2013 Yle Uutiset

    CVT-tekniikka on tavallaan kuin kartta ihmisääneen. Se antaa selkeän kuvan laulajan soundista ja antaa terveet työkalut äänen tekemiseen oopperasta örinäheviin, sanoo laulunopettaja Susanna Söder.

  • Ortodoksinen kirkko on laulava kirkko

    07.04.2012 Yle Uutiset

    Ortodoksisessa liturgiassa kaikuu vahvana kirkkolaulu ja uutta sakraalista musiikkia sävelletään koko ajan. Jumalanpalveluksissa ainoa sallittu instrumentti on ihmisääni. Ortodoksista kirkkoa kutsutaankin usein laulavaksi kirkoksi.

  • Opettajien ääniongelmat huolestuttavan yleisiä

    27.10.2011 Yle Uutiset

    Meluinen luokkahuone, jossa kaikuu ja on paljon häiriötekijöitä, ei kuulosta ihanteelliselta paikalta puhua - ainakaan montaa tuntia. Opettajantyössä ääni joutuu koville, mutta opettajakoulutuksessa asiaan kiinnitetään huomiota edelleen niukasti. Tutkijan mielestä ääniongelmat ovat vältettävissä.

  • Laulu on politiikkaa

    21.09.2011 Yle Uutiset

    Laululla ja musiikilla on kautta historian ollut useita merkityksiä niin ihmisille kuin vallanpitäjille. Musiikki on ollut useiden paineiden alaisena ja toimii edelleenkin poliittisena kannanottona.

  • Lumiera loihti laulaen radiotunnarin

    07.04.2011 Yle Uutiset

    Lumiera on viiden nuoren naisen muodostama yhtye, joka esittää musiikkia a cappellana eli ilman säestystä. Kokoonpano sai torstaina tehtäväkseen sovittaa ihmisäänille Radio Keski-Suomen kanavatunnuksen.

  • Manner: Hätäkeskuspuhelusta uusi analyysi

    14.12.2010 Yle Uutiset

    Yksi tärkeimmistä puolustuksen hovioikeuteen tuomista todisteista on Ulvilan surman uudelleen analysoitu hätäkeskusnauhoite.

  • "Uo-le" tuli poliisin kautta

    30.04.2010 Yle Uutiset

    Ulvilan surman oikeudenkäynnissä kuuli tänään ensimmäisenä todistajana Keskusrikospoliisin äänitutkijaa, joka analysoi hätäkeskuspuhelun nauhoitteen. Hänen mukaansa nauhoitteessa ei kuulu ulkopuolisen ääniä. Jutussa tutkijana ollut rikosylikonstaapeli kertoi äänitutkijalle havaitsemastaan "uo-le" -sanasta. Poliisi pyysi tutkimaan kohtaa tarkemmin. Tätä aiemmin väitetty sana ei ollut noussut esille nauhoitteen analysoinnissa.

Sivut