Reisjärvellä asunnosta vietiin tuhansien eurojen edestä omaisuutta.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja asuntomurrosta ja tulipalosta.
Poliisi pyytää havaintoja epäilyttävistä ajoneuvoista tai henkilöistä Väliviirteentiellä ja Kannuksen keskustassa.
Poliisi otti sunnuntai-iltana kiinni kolme miestä, joita epäillään mökkivarkauksista.
Poliisin tiedossa on ainakin toistakymmentä murtokohdetta Helsingissä ja Vantaalla.
Poliisin mukaan murtautujat ovat saattaneet tarkkailla taloja jo edellisinä päivinä.
Varkaat saivat saaliiksi koruja ja arvotavaraa. Asukkaat eivät olleet kotona.
Röyhkeät varkaat pakenivat asuntomurron jälkeen harmaalla pakettiautolla.
Ruotsin poliisi etsii 15-vuotiasta Francis Nurkkala Magnoa koirien ja helikopterin avulla.
Professorin mukaan järjestäytynyt rikollisuus rakentuu kansainväliselle bisnekselle ja sitä kiinnostaa erityisesti Venäjä.
Poliisi sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen Kouvolassa käynnissä olevasta asuntomurrosta. Ihmisiä kehotettiin välttämään alueella liikkumista etsintäoperaation aikana.
Poliisi ei ole vielä päässyt kuulustelemaan asuntoon tunkeutuneita miehiä.
Poliisioperaatio on herättänyt huomiota Hartolassa.
Varkaussarja tehtiin usean kuukauden aikana eri paikkakunnilla viime vuonna. Pääosin saalis on jäänyt kateisiin.
Eniten murtoja tehtiin 2012.
Mökkimurtoja oli tehty syyskuun loppuun mennessä 905, mikä on yli 300 vähemmän kuin vuosi sitten. Poliisi ei tiedä syytä muutokseen.
Tulessa olleen asunnon asukkaat eivät olleet paikalla, joten pelastuslaitos joutui murtautumaan huoneistoon moottorisahan avulla.
Länsi-Uudenmaan poliisi pitää asuntomurtokokonaisuutta poikkeuksellisena.
Poliisi on saanut viikonlopun aikana neljä ilmoitusta asuntomurrosta Kokkolan Isokylän alueelle.