Hyppää pääsisältöön

eksotiikka

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    21.03.2019 Kulttuuri

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onni Gideonin havaijinkitara vonkui varhaisrockiakin

    25.11.2014 Elävä arkisto

    Jazzmies teki Suomen ensimmäisen rocklevyn.

    Tv:n ensimmäinen lapsisukupolvi oppi tuntemaan Onni Gideonin Sirkus Papukaijan valtavahousuisena klovnina. Maskin taakse kätkeytyi pitkän linjan musiikkimies, joka 1950-luvulla johti yhtä maan parhaista tanssiorkestereista. Hän oli myös havaijinkitaransoiton pioneeri, jonka nimiin on kirjattu maan ensimmäinen rock-levytys.

  • Kipparikvartetti matkailee maailmanmusiikissa

    19.06.2014 Elävä arkisto

    Suosikkiyhtye laulaa ja pelleilee eksoottisissa lavasteissa.

    Kun suosittu Kipparikvartetti sai oman tv-sarjansa Suomen televisioon vuonna 1964, se lauloi ja pelleili milloin eteläamerikkalaisina rosvoina tai Lapin kullankaivajina, milloin Havaijilla palmupuiden varjossa tai amerikkalaisella plantaasilla naamat mustassa plankissa.

  • Maailman suurimmalla lumilinnalla valkaistiin punaista Kemiä

    29.11.2013 Elävä arkisto

    ”Jos tämä ei ole luovaa hulluutta niin sitten ei ole mikään”, kulttuuriministeri Claes Andersson puhui väkijoukolle Lumilinnan avajaisissa helmikuussa 1996.

  • Sohvasurffaten ympäri Mustanmeren

    19.06.2013 Elävä arkisto

    Pia Asikainen ja Lotta Kaihua matkasivat sohvasurffaten.

    Lotta Kaihua ja Pia Asikainen eivät olleet koskaan matkustaneet saati tehneet tv-ohjelmaa yhdessä. Naiset päättivät kuitenkin reissata ympäri Mustanmeren, maksullinen majoitus pannassa. Pia ja Lotta aikoivat siis sohvasurffata koko reissun.

  • Argentiinan aarniometsissä mureni jopa suomalainen sisu

    24.01.2013 Elävä arkisto

    Colonia Finlandesassa elämä oli taistelua

    Vanhin Etelä-Amerikan suomalaissiirtokunnista oli Argentiinan Misiones-laaksossa sijaitseva Colonia Finlandesa. Se perustettiin vuonna 1906, mutta kuihtui lähes täysin 30 vuotta myöhemmin. Elämä oli välillä hilpeää, joskus riehakastakin, mutta enimmäkseen vaikeaa. Jäljellä ovat enää muistot ja muutamat suomalaiset.

  • Kreikkalainen joulu Suomessa

    29.10.2012 Elävä arkisto

    Miltä kuulostaisi joulu lumen ympäröimänä, koristellun kuusen läheisyydessä odotellessa joulupukkia poroineen? Eksoottiselta, sanoisivat ne kreikkalaiset, jotka saapuvat joulunviettoon Tornion kaupunginhotelliin.

  • Inter kaatosateessa futismestariksi

    29.07.2011 Elävä arkisto

    Veikkausliigan mestaruustaisto huipentui kaameassa kaatosateessa Turun Kupittaalla. Kotijoukkue Inter hallitsi olosuhteet paremmin, ja varmisti voitollaan Suomen mestaruuden.

  • Arto Paasilinna tuntee tyylinsä

    11.01.2010 Elävä arkisto

    Arto Paasilinna Nybergin haastateltavana

    Hyväntuulinen Paasilinna tunnustautuu Nybergin haastattelussa sovinistisiaksi, jonka tavoitteena on elää komea, lämmin elämä.

  • Jari Sillanpää: Itämaista rakkautta

    05.06.2009 Elävä arkisto

    Tuore tangokuningas 1995 tulkitsee eksoottisen tangon.

    Vuoden 1995 tuore tangokuningas Jari Sillanpää tulkitsee eksoottisen tangoklassikon TV2:n Kansanhuvit-ohjelmassa.

  • Lapinlahden Linnut: Satunnainen Matkailija

    24.03.2009 Elävä arkisto

    Peloton retkeilijä käy Amazonilla ja Disneylandissa.

    Seitsemän kuolemansyntiä -sarjan suosituimpia hahmoja oli Satunnainen Matkailija. Tällä kertaa hän vierailee Amazonin viidakoissa ja Disneylandissa.

  • MM-suunnistaja Kari Sallinen

    31.10.2008 Elävä arkisto

    Kari Sallinen toi Suomen miehille ensimmäisen MM-kullan Australian Bendigosta vuonna 1985. Kenguruista ei ollut kisassa haittaa, harjoituksissa kyllä.

  • Patakakkonen tarjoili Lapin eksotiikkaa: Poroerotuskeitto

    02.07.2008 Elävä arkisto

    Koipea, mahalaukkua ja peräsuoltakin.

    Jaakko Kolmonen valmistaa poroisäntien kanssa perinteistä poroerotuskeittoa. Mukaan pataan pannaan niin koipea, mahalaukkua kuin peräsuoltakin.

  • Baby Scruggs hurmaa Helsingissä

    04.01.2008 Elävä arkisto

    Amerikkalainen showtanssijatar Baby Scruggs kiersi Pohjoismaita vuonna 1957. Yhtä eksoottista esitystä oli harvoin nähty näillä leveysasteilla.

  • Blues saapuu Suomeen

    28.08.2007 Elävä arkisto

    Ensimmäinen suomalainen blueslevytys tehtiin vuonna 1929.

    Ensimmäinen suomalainen blueslevytys tehtiin vuonna 1929. 1940-luvulla myös kansainvälinen boogie woogie -villitys ylsi pohjoisille rannoillemme.

  • Baddingin oppi-isiä

    15.01.2007 Elävä arkisto

    Mm. nämä iskelmäklassikot innoittivat Rauli Somerjokea.

    A. Aimon, Dallapén, Henry Theelin ja Olavi Virran iskelmäklassikot olivat rock and roll -laulaja Rauli Somerjoelle pysyviä innoituksen lähteitä.

  • Rullaluistelua ja eksoottista tanssia

    05.10.2006 Elävä arkisto

    Helsinkiläisen Cabaret Fennian varietee tarjosi kesäkaudella 1950 värikästä ja antoisaa nähtävää kaikille plastisten taiteiden ystäville.

  • Farukin lempitanssijatar Klippanilla

    05.10.2006 Elävä arkisto

    "Egyptin entisen kuninkaan lemmikkitanssijatar" Samia esittää kaukomaiden villejä tansseja helsinkiläiselle ravintolayleisölle vuonna 1953.

  • Intia huomenna

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Martti Silvennoinen näki Intiassa vuonna 1960 käärmeenlumoojia ja atomireaktoreita.

  • Matka hindulaisuuteen

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Martti Silvennoinen kävi Intiassa tutustumassa hindulaisuuteen. Hän kohtasi vedessä kahlaavia pyhiä miehiä ja itsensäkiduttajia, kävi ruumiinpolttorovioilla ja kuuli jännittäviä tarinoita epäjumalanpalveluksesta ja ihmisuhreista.

Sivut