Hyppää pääsisältöön

asiaohjelmat

  • Merkkituote-ohjelma pui futiksen loistoa ja kurjuutta

    25.06.2014 Elävä arkisto

    Jalkapallosta tuli suurta kansainvälistä viihdettä.

    Jalkapallosta tuli 1990-luvun kuluessa suurta kansainvälistä viihdettä ja myös kulttuuriohjelmien aihe. Futisfani Juha Pekka Pulkkisen Merkkituote-lähetyksissä puhuivat pelin teollistumisesta ja median merkityksestä lajille mm. jalkapallokirjoittaja Simon Kuper, teologi Matti Myllykoski ja mediaprofessori Mikko Lehtonen.

  • Tuhannet karkasivat kesän 1944 tulimyrskystä

    24.06.2014 Elävä arkisto

    Neuvostoliiton massiivinen suurhyökkäys jatkosodan lopulla sai kokonaiset joukko-osastot pakokauhun valtaan. Useimmat palasivat riveihin pahimman sokin mentyä, mutta toistakymmentätuhatta karkuria pyrki kokonaan pois etulinjasta tai koko rintama-alueelta.

  • Pokémon hurmasi lapset ja närkästytti vanhemmat

    19.06.2014 Elävä arkisto

    Pokémon-huuma saavutti Suomen vuosituhannen vaihteessa.

    Suomalaislasten keskuudessa elettiin Pokémon-huuman aikaa vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 2000 mediassa kuohui japanilaisen animaatiosarjan ympärillä pyörivästä bisneksestä. Pokémon oli valtavan tuotteistettu konsepti, joka närkästytti monien lasten vanhempia.

  • Yritysvakoilu on rikos, josta mielellään vaietaan

    18.06.2014 Elävä arkisto

    Yrityssalaisuuksien vuotaminen on yrityksille imagotappio

    Yrityssalaisuuksien vuotaminen on yrityksille vähintäänkin kova imagotappio, mutta tappiot voivat olla myös taloudellisesti merkittäviä. Suomen yritysvakoiluhistorian erikoisimpia tapauksia oli vuonna 2001 paljastunut vakoilutapaus, jonka kohteena oli Wärtsilä.

  • Leuddit ovat kolttakansan salattu muisti

    16.06.2014 Elävä arkisto

    Laulut kantavat tietoa suvun ja yhteisön historiasta.

    Kolttasaamelaisten perinteiset laulut ovat vuosisatojen ajan kantaneet tietoa suvun ja yhteisön historiasta ja tavoista. Sota ja evakkoon joutuminen katkaisivat pienen kansan kulttuuriperinteen, kun nykypäivä ei enää rakentunut eilisen varaan.

  • Pentti Saarikosken ja Tuula-Liina Variksen kahdeksan myrskyisää vuotta

    10.06.2014 Elävä arkisto

    Kirjailija Pentti Saarikosken ja toimittaja Tuula-Liina Variksen (o.s. Puuppo) avioliitto oli vaikea, ja sitä leimasi hyvin pitkälti Saarikosken alkoholismi. Varis sanoo olleensa heidän kahdeksan vuotta kestäneen liittonsa aikana aviomiehelleen lähinnä äiti.

  • Eerola haluaa verkon "saalistajat" kuriin – poliisille sallittava peiteprofiilin käyttö

    06.06.2014 Yle Uutiset

    Ylen MOT-ohjelmassa alaikäisiksi tekeytyneet koehenkilöt saivat verkkopalvelun kautta aikuisilta useita yhteydenottoja, joissa ehdotettiin seksiä. Kansanedustajan mielestä peiteprofiilin käyttö toimisi pelotteena rikollisille.

  • Onko kirjailijan työ boheemien huitaisuja paperille?

    06.06.2014 Elävä arkisto

    Luonnonhelmassa, tuulen tuivertaessa myrskyisästi, istuu runoilija ja luo jotain uutta ja kaunista. Sellaistako on olla lyyrikko tai prosaisti? Onko heidän tekemänsä työ ollenkaan työtä vai pelkkää haaveilua? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin pyrki vastaamaan vuonna 1968 tehty ohjelma Kirjailija – uneksija vai työntekijä.

  • Mehiläisen kuntoutusjohtaja kertoo saaneensa potkut televisioesiintymisen takia

    03.06.2014 Yle Uutiset

    Mehiläisessä kuntoutusjohtajana työskennellyt Aku Kopakkala oli haastateltavana viime viikolla esitetyssä MOT-ohjelmassa. Mehiläisen lääketieteellisen johtajan mukaan irtisanomisessa ei ollut kyse vain yhdestä ohjelmasta ja siinä annetuissa kommenteista.

  • Yle Sámi Radio kesäaikaan

    30.05.2014 Yle Sapmi

    Yle Sámi Radion kesäradiota kolmella saamen kielellä voi kuunnella arkipäivisin klo 12.10 lähtien.

  • Kuinka nainen sai housut

    21.05.2014 Elävä arkisto

    Neliosainen sarja vuodelta 2012

    Housut naisten päivittäisenä vaatevarusteena ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Martti Lyyran ohjaama neliosainen sarja Kuinka nainen sai housut kertoo, miten monen mutkan kautta suomalaisnaiset saivat käyttää housuja ihan luvan kanssa – ja ilman paheksuntaa.

  • Auta meitä löytämään maailman nuoret ja rohkeat!

    21.05.2014 Yle Uutiset

    Ajankohtainen kakkonen etsii päähenkilöitä kesän ulkomaanreportaasisarjaan. Etsimme nuoria ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tarttua toimeen paremman maailman puolesta, vaikeissakin olosuhteissa.

  • Miten lapsia voitaisiin suojella hyväksikäytöltä verkossa?

    18.05.2014 Yle Uutiset

    MOT-ohjelman mukaan yhä useampi lasten hyväksikäyttäjä toteuttaa tekonsa pelkästään verkossa. Oletko törmännyt ilmiöön? Miten lapsia tulisi suojella?

  • MOT:n luomat "lapset" saivat netissä runsaasti seksiehdotuksia aikuisilta

    18.05.2014 Yle Uutiset

    MOT:n luomia peiteprofiileita lähestyi kuukauden aikana reilut 120 aikuista miestä. Heistä 48 ilmaisi haluavansa seksiä tai seurustelua 13-14 vuotiaan kanssa.

  • Suomi tuntee pöllönsä

    15.05.2014 Elävä arkisto

    Tutkittu juttu tutustuu pöllöihin.

    Laajan metsäteollisuuden Suomessa pöllöt ovat joutuneet sopeutumaan lukuisiin muutoksiin elinympäristössään. Suomen pöllöjen elämää onkin tutkittu runsaasti. Tutkittu juttu tutustui maamme pöllötutkijoihin ja pöllöjen salattuun maailmaan vuonna 2005.

  • Salla Simukan Lumikki seikkailee Tampereella

    13.05.2014 Elävä arkisto

    Nuortenkirjailija Salla Simukka (s. 1981) julkaisi esikoisromaaninsa vain 21 vuoden iässä, minkä jälkeen romaaneja alkoi ilmestyä noin yksi vuodessa. Tuotteliaan Simukan kansainvälinen läpimurto oli vuosina 2013 ja 2014 ilmestynyt Lumikki-trilogia, jossa kirjailija yhdisti dekkareille ja nuortenromaaneille tyypillisiä piirteitä.

  • Vanhenemista vastaan taistellaan rohdoilla ja uskomuksilla

    12.05.2014 Elävä arkisto

    "Ihmelääkkeet ja kuurit ovat tänään keinoja, joilla pyrimme hidastamaan jokapäiväistä vanhenemistamme, ikään kuin vanhuus olisi kiusa, joka pillereillä olisi poistettavissa." Reportaasissa vuodelta 1975, käsitellään ihmisen kamppailua vanhenemista vastaan.

  • Maija Dahlgren on kuollut

    10.05.2014 Yle Uutiset

    Ylessä parikymmentä vuotta työskennellyt Maija Dahlgren muistetaan muun muassa suositusta viikoittaisesta pakinastaan sekä monista haastattelu- ja historiaohjelmistaan.

  • Teiniäidit – toinen kausi

    06.05.2014 Elävä arkisto

    Saritan ja Sannan sekä uusien nuorien äitien elämää 2013.

    Teiniäidit-sarjan toisella tuotantokaudella seurattiin ensimmäiseltä kaudelta tuttujen turkulaisserkusten Saritan ja Sannan elämää nuorina äiteinä. Uusina tuttavuuksina esittäytyivät 17-vuotias keravalainen Demi sekä 18-vuotias ruoveteläinen Roosa. Kaudella suuria aiheita olivat muun muassa Saritan huumeongelma ja Roosan äitiyden dramaattinen alku.

  • Suomalaiset kesämökkihöperöt

    06.05.2014 Elävä arkisto

    Kesämökkeilyä 1960-luvulla.

    Kesämökkeily oli 1960-luvulla kansanomaistunut melkoisesti vuosisadan alun harvojen herrojen harrastamasta huvilalomailusta. Vaikka mökkeily yleistyi, olivat suomalaiset kaikkea muuta kuin valmiita tinkimään kesäasumisen pääperiaatteista, kuten omasta reviiristään.

Sivut