Hyppää pääsisältöön

pakina

  • Geneettinen karjalainen Hämeessä

    21.07.2010 Yle Uutiset

    Sukujuuret kertovat ihmisestä paljon, paljastavat ehkä tyypillisiä luonteenpiirteitä ja selittävät erikoisuuksia. Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Marja Koivula kertoo pakinassaan olevansa pesunkestävä karjalainen, vaikka onkin tullut siirretyksi aikoinaan Hämeeseen.

  • Pähkinäisen taru virkistysalueena loppumassa

    17.07.2010 Yle Uutiset

    Turulle kuuluvan Pähkinäisen saaren jatko kaupungin virkistysalueena on vaakalaudalla. Saaren majoituskäynnit ovat tänä kesänä lähes romahtaneet, sillä saarelle ainoana liikennöivän yhteysalus m/s Kaidan lähtösatama muutettiin Röölästä Haapalaan.

  • Paavo Väyrynen: minähän olen nuori mies!

    02.07.2010 Yle Uutiset

    Ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen, 63, aikoo nousta Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisimmaksi parlamentaarikoksi. Väyrynen asettuu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

  • Nortamolle ja Vanhalle Raumalle postimerkki

    18.06.2010 Yle Uutiset

    Rauman kirjasto on tilannut kirjailija Hj. Nortamon syntymän 150-vuotisjuhlan kunniaksi postimerkin. Merkin kuva-aiheena on Kirstin talo Vanhassa Raumassa.

  • Terassifilosofin vuvuzela soi

    18.06.2010 Yle Uutiset

    Lahden Radion terassifilosofi, betoniraudoittaja-kynäilijä Ilkka Manninen on terassilla jo aamusta. Kas kun jalkapallon MM-kisojen aikaan ei ole muuten liiemmin vapaa-aikaa. Ilkka Manninen potkii pakinassaan pöydän alla futiskuvioita ja vähän muutakin.

  • Gaza-saattueen propagandaiskuissa käytössä terävät aseet

    17.06.2010 Yle Uutiset

    Manipuloituja kuvia, nauhoitettuja keskusteluja, videopätkiä. Propagandamittelö avustussaattueiskun jälkeen käy kuumana. Yle Lahden Heikki Ahonen ruotii pakinassaan verkosta löytyvää aineistoa.

  • Pakina: Kepuli kehuu keskustaa!

    11.06.2010 Yle Uutiset

    Keskusta tulee kuin ydinohjus. Se poistaa huoles ja suonikohjus. Keskusta tulee – Oletko valmis? Tässä alkioisessa varoitan, pureudun ja onnittelen, sanoo salaperäinen pakinoitsija Ari Alkio.

  • Rakastajat-teatterin kirppiksellä käy kuhina

    10.06.2010 Yle Uutiset

    Jos kesägarderoobisi vielä kaipaa rusettia, hauskaa hattua tai retrokaapua, niin etsimäsi saattaa hyvinkin löytyä Rakastajat-teatterin sisäpihalta.

  • Pakina: Kepu - kaikkien kaveri

    09.06.2010 Yle Uutiset

    Keskusta tulee kuin ydinohjus. Se poistaa huoles ja suonikohjus. Keskusta tulee – Oletko valmis? Tässä alkioisessa pohdin keskustan jamaa, hämmästelen sen jäsenistöä ja yritän löytää jotain tolkkua maalaisuudesta. Ei onnistu. Jos joku ei löydä tästä piilomerkityksiä, niin ihmettelen.

  • Pakina: Karkit, teltat ja makuupussit mukaan - Kepu tulee

    08.06.2010 Yle Uutiset

    Tänään paneudumme keskustan saavutuksiin ja pahimpiin virheisiin Vanhasen toisen hallituskauden aikana. Noin. Saavutusosio oli siinä ja pahimmat mokat veisivät taas niin paljon aikaa, että tässä yhteydessä emme ehdi niihin puuttua. Joten nyt jotain täysin muuta, täräyttää pakinassaan asian tulenarkuuden vuoksi peitehenkilöllisyyteen turvautuva Ari Alkio. Lahti odottaa Suomen Keskustan puoluekokousta kieli poskella.

  • Pakina: Keskusta tulee Lahteen kuin ydinohjus

    07.06.2010 Yle Uutiset

    Se poistaa huoles ja suonikohjus. Keskusta tulee – oletko valmis? Tämä on Kepuli-lähtölaskenta, vielä neljä päivää jäljellä. Suomen keskustaa ja lähestyvää puoluekokousta ruotii salaperäinen Ari Alkio peitehenkilöllisyyden turvin, onhan kyseessä arkaluontoinen poliittinen hammasten kiristely.

  • Heinähattu ja Vilttitossu villitsevät Konttisella

    02.06.2010 Yle Uutiset

    Rovaniemen Konttisen kesäteatterin lavalla nähdään Sinikka ja Tiina Nopolan suosikkikirjoihin pohjautuva näytelmä Heinähattu, Vilttitossu ja Liittoisten riiviö. Näytelmä tuo yleisön eteen kipeitä perhe-elämän teemoja kuten sisarkateuden.

  • Sielua sykähdyttävä kirja tekee kesän

    27.05.2010 Yle Uutiset

    Kesä on hyvien tarinoiden ja kirjojen aikaa. Mikäs sen parempaa kuin natisevassa mökkituolissa makoillen syventyä jännittävän tai koskettavan tarinan käänteisiin ja antaa ulkopuolisen maailman hetkeksi unohtua. Kiehtovia tarinoita pakinassaan pohtii Yle Lahden toimittaja Hanna Poikolainen.

  • Forssan yhteislyseo ja kaksoistutkinto sekä aikuisopetus

    21.05.2010 Yle Uutiset
  • Riihimäen lukio

    21.05.2010 Yle Uutiset
  • Porissa tehtiin pöytälauluista kirja

    19.05.2010 Yle Uutiset

    Porin Mies-Laulukuoro on julkaissut Nortamon perinteistä ammentavan pöytälaulukirjan. Sanoittajia edustavatkin kattavasti muun muassa HJ. Nortamo ja Bellman. Lauluista on pyritty saamaan mukaan myös jokin sen taustaa tai syntyä valottava tarina.

  • Kiroilevat suomalaiset -ystävälliset virolaiset

    19.05.2010 Yle Uutiset

    Remonttityömaan keskellä tapaa monenlaista työmiestä ja -naista. Lahden radion toimittaja Heikki Ahonen kertoo pakinassaan törmänneensä kiroileviin suomalaisiin ja ystävällisiin virolaisiin maalareihin.

  • Kylähullusta lapinhulluksi

    10.05.2010 Yle Uutiset

    Viralliseksi valtakunnan kylähulluksi 1994 valittu, legendaarista Kemin Kylähullukonttoria 90-luvulla isännöinyt Harri Markoff karisti maalikylien pölyt jaloistaan ja lähti Inariin.

  • Kuopio-sävellyskilvan voitto Kyösti Haataselle

    08.05.2010 Yle Uutiset

    Lastenkirjailija Elina Karjalaisen elämäntyön kunniaksi järjestetyn Kuopio-sävellyskilpailun voittajaksi on valittu Köysti Haatanen teoksellaan Uppo-Nalle löytää ystävän. Palkinnon arvo on 12 000 euroa.

  • Uppo-Nalle uppoutuu oopperan pyörteisiin

    07.05.2010 Yle Uutiset

    Useat sadat lapset tutustuivat perjantaina Uppo-Nalleen oopperan kautta. Kuopiolaisen Elina Karjalaisen luoma Uppo-Nalle on ollut tänä vuonna Kuopio-Sävellyskilpailun teemana. Lapset pääsivät seuraamaan perjantaina kilpailun finalistien kenraaliharjoituksia.

Sivut