Hyppää pääsisältöön

pakina

  • Syyhyttäkö saunaan?

    18.01.2011 Yle Uutiset

    Luulo ei ole tiedon väärti. Tämän sai huomata myös Pirjo Pasurin pakinan nainen, jonka viaton piipahdus terveyskioskilla poiki mittavan määrän diagnooseja.

  • Koulun säilyttämisessä huijauksen makua

    13.01.2011 Yle Uutiset

    Pienten koululaisten vanhemmat ovat Lahdessa saaneet jo viime vuosina olla varpaillaan, sillä lakkautusuhan alla on ollut kouluja eri puolilla kaupunkia. Pelko on ollut, että pieni ekaluokkalainen joutuu isoon kouluun, pitkän ja vaarallisen, autoja vilisevän koulumatkan päähän. Ja onpa kouluja lopetettukin, pohtii pakinassaan Ritva Koivisto.

  • Ilmastonmuutos on eittämättä totta

    11.01.2011 Yle Uutiset

    Vielä pari vuosikymmentä sitten kesäisin oli kuumaa, kun aurinko paistoi ja oli hellettä. Nyt on kuumaa, koska ilmastomuutos jyllää. Ennen vanhaan talvisin tapasi olla pakkasta. Nyt talvella on kylmää ja sataa lunta ilmastomuutoksen takia. YLE Lahden uutispäällikkö Tapio Enlund pohtii pakinassaan talven uutisointia.

  • NÄKÖKULMA: Halpa hinta saa ostamaan tarpeetonta

    29.12.2010 Yle Uutiset

    Köyhän ei kannata ostaa halpaa, mutta niin vain suomalaiset hurahtavat alennusmyynneissä kahmimaan tavaraa, joka ei kestä ja jolle ei ehkä ole tarvetta tai käyttöäkään. Pakinassaan Merja Åkerlind ihmettelee, miksi haalimme halpaa ja kestämätöntä tavaraa.

  • Marja Koivula hurahti EU:hun

    15.12.2010 Yle Uutiset

    Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Marja Koivula tunnustaa pakinassaan pienen salaisuuden: hän on sydänjuuriaan myöten EU-ihminen. EU tuo mukanaan uuvuttavaa byrokratiaa, mutta on myös yhtenäistänyt valuutan ja karsinut jonottamista maiden rajoilla. Koivulan mukaan EU on lopulta ihan hyvä asia.

  • Julkisuus tekee kuolemattomaksi

    15.12.2010 Yle Uutiset

    Kautta aikojen on uskonnoissa puhuttu ikuisesta elämästä. Kuolemattomuuden ajatus näkyy myös elämässä nyt, mutta toisella tavalla. Niin kauan kuin näyn, kuulun tai minusta puhutaan, olen olemassa, tuumaa Tapani Ripatti pakinassaan.

  • NÄKÖKULMA: Joulu on vuoden ihaninta aikaa

    09.12.2010 Yle Uutiset

    Kuusi on tuotu kauppatorille, pukki on avannut joulun, veronpalautukset on saatu ja kaikki on valmiina talven suurta juhlaa varten. Joulun perimmäinen tarkoitushan on hiljentyä ja levätä ennen joulun jälkeisiä alennusmyyntejä. Sitten ostetaan mahdollisimman ärsyttävää ääntä pitäviä raketteja uudeksivuodeksi. Mikko Tuomikoski sivaltaa pakinassaan joulun autuutta.

  • Risto Räppääjä myi platinaa

    30.11.2010 Yle Uutiset

    Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvatallenne on myynyt platiinaa. Elokuva on tämän vuoden myydyin elokuva ja kaikkien aikojen toiseksi myydyin kotimainen elokuvatallenne.

  • Uppo-Nallen luistelukoulu laajenee

    25.11.2010 Yle Uutiset

    Viime talvena Kuopiossa käynnistyneet Uppo-Nallen luistelukoulut laajenevat Ylä-Savoon. Toiminta alkaa tammikuussa Lapinlahdella, Iisalmessa sekä Sonkajärvellä.

  • NÄKÖKULMA: Verkossa varastetaan muutakin kuin musiikkia

    18.11.2010 Yle Uutiset

    Musiikin ja elokuvien lataaminen ilmaiseksi verkosta on jo vanha juttu. Varastamisessa ei välttämättä tavoitella taloudellista hyötyä, mutta raharosvojakin on verkossa liikkeellä. Kaupallisiin tarkoituksiin pöllitään nyt myös valmiita esityksiä. Pakinassaan Yle Lahden tuottaja Tanja Perkkiö pohtii jakamisen aikaa.

  • Paljaat rinnat kohauttavat aina

    05.11.2010 Yle Uutiset

    Lapsi imee äitinsä rinnoista ravintoa. Osa miehistä ei pääse tisseistä koskaan irti, vaan kaihoisasti tuijottelee niitä sopivan paikan tullen vielä aikuisenakin. Tätä mieltä on Heikki Ahonen, joka kertoo pakinassaan mielipiteensä rinnoista.

  • Sinikka Nopola yllättyi Lindgren-palkintoehdokkuudesta

    11.10.2010 Yle Uutiset

    Sinikka ja Tiina Nopola ovat jälleen ehdolla maailman suurimman lastenkirjallisuuspalkinnon eli Astrid Lindgrenin muistoksi perustetun ALMA-palkinnon saajiksi yhdessä viiden muun suomalaisen kanssa. Sinikka Nopola kuuli ehdokkuudesta YLE Uutisilta.

  • Maatalouden lakiviidakko ihmetyttää

    11.10.2010 Yle Uutiset

    Mikko Ruskeala pohdiskelee pakinassaan maataloutta kaikenlaisten säädösten, sääntöjen ja lakien puserruksessa. Kohta varmaan kielletään kanankakkakin kukkapenkkien lannoittamisessa, Ruskealan tuumii.

  • Tauno Tiusanen eli kotiryssän tarkkailussa

    02.10.2010 Yle Uutiset

    Lahtelainen professori Tauno Tiusanen, entisen Neuvostoliiton ja kommunististen Itä-Euroopan maiden erityisasiantuntija muistaa hyvin ajan, jolloin Suomessa vallitsi niin sanottu "kotiryssäjärjestelmä”. Muun muassa presidentti Mauno Koiviston neuvonantajana toiminut Tiusanen ei niellyt vaikeinakaan aikoina neuvostoliittolaista propagandaa vaan etsi aitoa tietoa, vaikka talloikin samalla monille varpaille.

  • Kaunein sana on pesofati

    30.09.2010 Yle Uutiset

    Murretaitaja Elina Wallinin esikoisteos Onnepotkui julkistettiin tänään Satakunnan Kansan tiloissa. Paljasjalkaisen porilaisen murteella höystetyt pakinat ovat katsaus tavallisten ihmisten arkeen ja elämään.

  • Harva uskaltaa hypätä vapauteen

    30.09.2010 Yle Uutiset

    Mitäpä, jos lopettaisi työnteon, vetäytyisi mökkeilemään, lähtisi kiertämään maailmaa tai vain käyttäisi kaiken ajan siihen, mistä nauttii. Jotkut uskaltavat hypätä pois urajunan kyydistä. Harvassa on kuitenkin näitä arjen sankareita, uskaliaita ihmisiä. Pakinassaan Juha Paaso pohtii tuttavapiirissä tehtyjä ratkaisuja lopettaa työnteko.

  • SSS:n pilapiirrokset ja pakinat paketoitiin kirjaksi

    30.09.2010 Yle Uutiset

    Salon Seudun Sanomien luetuimpia osia ovat Kari Lehdon pilapiirrokset ja Kauko Mäntylän pakinat. Ystävykset ovat yhdistaneet kuvat ja tekstit Ihmisen kuva -kirjaksi.

  • Liiketalouden ammattilaiset ihastuivat Ylen tuotantoihin

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan Liiketalouden Ammattilaiset ry tutustui syyskuisena päivänä Ylen maakuntatoimitukseen. Vierailun aikana tivattiin muun muassa "missä Jallu luuraa?"

  • Teatteri Vanha Juko aloittaa syksynsä Kirsikkapuistolla

    17.09.2010 Yle Uutiset

    Teatteri Vanhan Jukon syksyn ensimmäinen ensi-ilta on Anton Tšehovin kirjoittama nelinäytöksinen näytelmä Kirsikkapuisto. Jukon 15-vuotista taivalta juhlitaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vanhan Jukon tekijät eivät enää pidä itseään vaihtoehtoteatterina, vaikka Lahden toinen ammattiteatteri syntyikin aikoinaan vastavoimaksi kaupunginteatterille.

  • Putkinäköä ja polkupyöräilyä

    14.09.2010 Yle Uutiset

    "Jos päällemme on ryntäämässä sarvikuono tai kadulla joku örveltäjä, me keskitämme kaiken huomiomme tuohon uhkaan. Emme havaitse mitään, mitä ympärillämme tapahtuu. Näemme vain parin asteen levyisen alueen edessämme. Sitä on putkinäkö. On olemassa myös putkimielisyyttä ja on olemassa pyöräilyä", pohtii Tapani Ripatti pakinassaan.

Sivut