Hyppää pääsisältöön

espoolaiset

  • Jokakeväinen April Jazz lyö Espoossa kevään ensitahdit

    21.04.2016 Elävä arkisto

    April Jazzissa on nähty tähtiä ja tulevia huippunimiä.

    April Jazz on Espoossa kevään äänimerkki. Pääkaupunkiseudun suurimmalla jazzfestivaalilla on sen kolmikymmenvuotisen historian aikana esiintynyt lukuisia kansainvälisiä tähtiä ja kotimaisia huippuja. Kevättä ovat suuren maailman tahtiin rytmittäneet mm. legendaarinen pianisti ja laulaja Ray Charles sekä jazzrumpali Elvin Jones.

  • Raine Salo Band

    19.02.2010 Elävä arkisto

    Raine Salo kertoo juontaja Leo Frimanille inhoavansa kaikkia musiikkisuuntauksia, koska "mitään suuntauksia ei itse asiassa oo olemassa".

  • Ne Luumäet - kiitos ja anteeks

    13.12.2007 Elävä arkisto

    Espoolainen Ne Luumäet levitti Ramopunkin ilosanomaa.

    Espoolainen Ne Luumäet syntyi vuonna 1985 levittämään Ramones-musiikin ilosanomaa. He olivat ulkoasuaan myöten esikuvayhtyeensä hilpeä toisinto.

  • Tanssiorkesteri Markojuhani Rautavaara

    25.09.2007 Elävä arkisto

    Uudesta aallosta vaikutteita saanut espoolainen jytäbändi tutkii esikoisalbuminsa avauskappaleessa rockmusiikin olemusta Tuubi-ohjelmassa vuonna 1981.

  • Leena Lehtolainen toi jännityskirjallisuuteen vahvan naisnäkökulman

    12.09.2007 Elävä arkisto

    Dekkarikirjailija Leena Lehtolainen

    Leena Lehtolainen on tuonut jännityskirjallisuuteen vahvan naisnäkökulman ja noussut monitahoisilla tarinoillaan Suomen dekkarikirjailijoiden kärkinimeksi.

  • Kaksi Haukilahtea

    17.06.2007 Elävä arkisto

    Dokumentti vertailee kahta erilaista elämänmuotoa Suomessa.

    Kaksi Haukilahtea — toinen Espoossa, toinen Kainuun Kuhmossa. Dokumentti vuodelta 1973 vertailee kahta erilaista elämänmuotoa Suomessa.