Hyppää pääsisältöön

reggae

  • Autoeidolon

    21.09.2016 Näkökulmat

    Musiikin kirvoittamia mieliikuvia. Proosaruno, outo pakina?

    Liu'un tuulilasin läpi.. (sehän on vain amorfista nestettä; kysymys on pelkkä ajan kysymys, ei paikan, esteen, kysymys) ..takaisin pakkasilmaan, jäätyneen varjoni luo.

  • Mielentilatutkimuksen tuloksia

    20.09.2016 Näkökulmat

    Vaihtumattoman vaate- ja sapuskamaun etuja pohtii M. Kajo

    Puuron voi syödä suoraan siitä myyntikiposta, ja kun sen huuhtaisee divetymonoksidilla, ei tartte viedä purkkia samana päivänä roskiin, vaan voi kerätä tiskipöydälle 10 kappaleen pinoja, jotka sitten vie kerralla. Yksi kappale kannattaa aina kuitenkin jättää viemättä roskiin: siihen voi laittaa huuhtaisemansa minitomaatit, joita voi napsia illalla sängyssä, vaikka Batmanta lukiessa ja miettiessä, miten itse olisi ratkaissut sen tehtävän!

  • Suomen suurimmat rockfestivaalit eivät ole enää rock – räppärit valtasivat lavat 2000-luvulla

    06.05.2016 Yle Uutiset

    Musiikkipiireissä on puhuttu jo pitkään mutu-tuntumalta, että Suomen suurimpien rockfestivaalien ohjelmistoissa rockin osuus on hiipunut. Varsinaista näyttöä ei kuitenkaan ole ollut. Nyt on. Yle Uutiset kävi läpi kolmen suurimman festivaalin kaikki esiintyjät 2000-luvulta. Tulokset kertovat, että rockin määrä festivaaleilla on vähentynyt huomattavasti. Tänä vuonna hip hop -esiintyjiä on jo enemmän kuin rock-bändejä.

  • Minnuu EI H U V I T A !

    03.10.2015 Näkökulmat

    M.Kajo valaisee syksyn varjopuolia suorasti ja epä- .

    Minnuu ei huvita riippua jostain, terveys-mielessä. Minnuu ei huvita kipittää portaita mihinkään suuntaan. Minnuu ei huvita mennä ulos, eikä olla sisällä.

  • Reggae tyhmyreille: rootsista rujoon dancehalliin

    18.06.2015 Musiikki

    Mikä on reggaen perussyke? Tommi Tikkanen selventää asiaa.

    Mikä on reggaen perussyke? Miten rastafarismi liittyy reggaehen? Tommi Tikkanen, Bommitommi-nimellä tunnettu tuottaja ja muusikko selventää reggaen perusasioita.

  • Näitä lauluja et kuule Avaruusromua-ohjelmassa!

    03.06.2015 Musiikki

    Jukka Mikkolan koostamia soittolistoja.

    Jukka Mikkola tunnetaan Avaruusromua-ohjelman kokeilevaa, elektronista musiikkia soittavana toimittajana, mutta miehen sydän sykkii muunkin kuin ambientin tahtiin.

  • Rasta laulaa ylistystä pyhälle yrtille

    21.07.2014 Kulttuuri

    Jamaikalaiset artistit ovat laulaneet ylistystä yrtille.

    Reggae-musiikkia ja kannabista ei voi erottaa toisistaan. Niillä on yhteinen kulttuurihistoria. Jamaikalaiset artistit ovat laulaneet ylistystä yrtille 1970-luvun alusta lähtien.

  • Jukka Poika ottaa tulevalla levyllä ohjat omiin käsiinsä

    07.04.2014 Musiikki

    Jukka Poika työstää parhaillaan uutta levyä ja on pitkästä aikaa tuottanut itse levyttämänsä materiaalin. Suomireggaen pioneeri myöntää, että toisaalta levyn tekeminen ilman suurta ammattimaista taustajoukkoa on paitsi haastavaa myös pelottavaa. Suorana: Kortesmäen lähetyksessä 31.3. Jukka Poika esitti tuoreen sinkkunsa Brand New Ihanuus.

  • Steel Pan Loversin musiikki soljui vastustamattomasti eteenpäin

    23.10.2013 Elävä arkisto

    Karjaalainen yhtye Steel Pan Lovers vastasi vuosituhannen alussa Ihmisen käsikirja -ohjelman musiikkiesityksistä. Karibialaisperäisillä Steel pan -rummuilla operoinut yhtye esitti uusiksi sovitettuja pop- ja rock-kappaleita, lastenlauluja sekä tv-tunnareita.

  • Liisankadun Popstudiossa poppi pärisi ja proge venyi ja venyi

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Live-harvinaisuuksia 1970-luvulta.

    Erkki "Unde" Lehtolan ja Jake Nymanin isännöimä Popstudio-ohjelma rakentui kotimaisten pop- ja rock-yhtyeiden live-konserttien ympärille. Radio-ohjelma esitteli uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia bändejä, mutta sai vieraakseen myös 1970-luvun suurimpia yhtyeitä.

  • Jukka Poika - elämän harmoniaa etsimässä

    16.05.2011 Elävä arkisto

    Suomi reggaen suuren kansan tietoisuuteen tuonut Jukka Poika muutti maalle ja ryhtyi etsimään sisäistä harmoniaa. Miten suosion huipulla oleva mies yhdistää perheen, uran ja sisäisen harmonian?

  • Kesäkatu uusioversioina

    02.09.2010 Elävä arkisto

    Kesäbiisien klassikko Dannyn ja muiden tulkitsemana.

    Dannyn suomeksi tulkitsema Kesäkatu on kesäbiisien klassikko. Summerissa kuultiin siitä kesällä 2002 versioita Fu-Touristin, Eläkeläisten, Ihmepojan, Lord Estin ja Kotiteollisuuden esittäminä.

  • Jukka Poika

    06.07.2010 Elävä arkisto

    Jukka Poikaa on tituleerattu suomi-reggaen ykkösnimeksi. Nyt Tornion lahja suomalaiselle rytmimusiikille esiintyy YleXn Ruma-klubilla.

  • Puppa J ja Tasottavat

    15.06.2010 Elävä arkisto

    Lähes kymmenhenkinen reggae-yhtye Tasottavat on tanssittanut suomalaisia jo 2000-luvun alusta lähtien. Yhtyeen nokkamies Puppa J on yksi suomireggaen uranuurtajista ja vaikuttanut lukuisissa eri kokoonpanoissa.

  • Conscious Youths: Don’t worry

    30.07.2008 Elävä arkisto

    Summerin vieraina ovat CY:n Paleface, Redrama ja Mr. Singh. Superrap-kokoonpano esittää reggae-fiilistelyllä höystettynä Don’t worry.

  • Ziggy Bobinpoika Marley

    11.07.2007 Elävä arkisto

    Reggaelegenda Bob Marleyn vanhin poika Ziggy Marley ei ole kauas pudonnut puusta. Isänsä rinnalla jo kymmenvuotiaana levyttänyt Ziggy yhdistää musiikissaan tanssirytmejä ja kantaaottavia näkökulmia.

  • Riki Sorsa: Reggae OK

    26.01.2007 Elävä arkisto

    Reggae Ok edusti Suomea euroviisuissa 1981

    Suomi lähti uudistamaan Euroviisuja jo ennen Lordia. Vuonna 1981 Suomen edustajaksi valittiin Riki Sorsa ja "Reggae OK".

  • Millie haastateltavana

    08.09.2006 Elävä arkisto

    17-vuotias jamaikalaistyttö konsertoi Helsingissä joulukuussa 1964. Hänen hittinsä My Boy Lollipop toi Suomeen ensituulahduksen ska-musiikista.