Hyppää pääsisältöön

puurot

  • Joululaulut herkistivät Kaiken kansan puurojuhlassa

    18.12.2012 Yle Uutiset

    Seurakuntien järjestämät puurojuhlat ovat suosittuja tapahtumia. Esimerkiksi Kajaanissa Kaiken kansan puurojuhla kerää vuosittain lähes 300 osallistujaa.

  • Entisajan tonttua piti lepytellä

    12.12.2012 Yle Uutiset

    Kansanuskomusten tonttu oli keski-ajalla pelätty hahmo, jota piti lepytellä lahjomalla, jotta taloa ei kohtaisi onnettomuus. Punanuttuiseksi ja kiltiksi tonttu muuttui vasta 1800-luvulla kaupallisuuden kautta.

  • Suolapalana tunnettu sultsina makeana - yök vai nam?

    23.11.2012 Yle Uutiset

    Tortillaa muistuttava karjalainen perinneleivonnainen sultsina on suolainen pikapala, joka sisältää totutusti joko riisi- tai mannapuuroa. Heittäydyimme hurjiksi ja kokeilimme sultsinaa makeilla täytteillä. Kerranhan täällä vain eletään.

  • Testissä kaurahiutaleet: Isoja eroja

    21.11.2012 Kuningaskuluttaja

    Kaurapuuro on terveellistä ja ekologista - siis oikeata trendiruokaa. Sokkotestissä paljastui, minkä merkkisistä kaurahiutaleista tulee parhaan makuinen puuro. Mukana olivat neljät hiutaleet.

  • Kouluruokanestori ei kaihoa piippuvelliä

    21.11.2012 Yle Uutiset

    Kouluruokaa viidellä eri vuosikymmenellä maistellut opettaja ottaa mieluummin lautaselleen stroganoffia kuin piippuvelliä. Kouluruoka onkin puolessa vuosisadassa monipuolistunut huimasti. Ennen saattoi tarjolla olla vain makaronivelliä ja puuroa - ja vieläpä vuoropäivinä.

  • Porilaispomo vellikohusta: ”Reklamaatioita on tehty”

    08.11.2012 Yle Uutiset

    Porin Perusturvajohtaja Terttu Nordman sanoo palveluliikelaitoksen johtajan ja ruokahuollosta vastaavan luvanneen, ettei laihan vellin tarjoilu tule toistumaan. Reklamaatioita Palveluliikelaitokselle on jouduttu tekemään ennenkin.

  • Vihaiset miehet lepytellään tuplahutulla

    06.11.2012 Yle Uutiset

    Tuplahuttu tunnetaan Etelä-Suomessa perunapuurona. Entisajan herkkuun tarvitaan vain perunoita, vettä, ohrajauhoja ja suolaa. Puheiden mukaan tuplahutulla lepytellään vihaiset miehet.

  • Campaigners woo voters with chow and chat

    27.10.2012 Yle News

    Party representatives, parliamentarians and candidates took a final opportunity to press the flesh and canvass votes ahead of Sunday’s municipal election.  In Kuopio and Siilinjärvi, campaigners laid out spreads replete with pancakes, sausage, porridge and soup to try win over the undecided.

  • Äänestäjiin vedottiin rokalla ja ruispuurolla

    27.10.2012 Yle Uutiset

    Puolueet ja ehdokkaat ottivat tänään lauantaina loppukirin huomisten kuntavaalien kampanjoinnissa. Esimerkiksi Kuopion ja Siilinjärven toreilla houkuteltiin kävijöitä puolueiden teltoille pullakahvien lisäksi letuilla, makkaroilla, rokalla ja ruispuurolla.  

  • Joulupuurolle remontoituun sotilaskotiin

    10.10.2012 Yle Uutiset

    Rakuunamäen sotilaskodin peruskorjauksen pitäisi valmistua vuoden 2012 loppuun mennessä. Rakennusvanhuksen remontissa vanhaa säästetään niin paljon kuin mahdollista.

  • Poraamalla puuro makeaksi

    19.09.2012 Yle Uutiset

    Metsät pullistelevat puolukoita. Punaisesta kirpeästä marjasta saa helposti makeaa lappapuuroa. Salaisuus puolukan makeaksi saamiseksi on ahkera poraaminen. Poraamiseen sopii hyvin tavallinen sähkövatkain. Poraa eli vatkaa puuroa niin kauan että puuron väri muuttuu vaaleanpunaiseksi ja rakenne ilmavaksi. Entisaikojen raikas makupala lappapuuro eli puolukkapuuro on helppo valmistaa ja terveellinen nauttia.

  • Variksenmarja on todellinen terveyspommi

    14.09.2012 Yle Uutiset

    Vuoden 2012 marjaksi valittu variksenmarja on varsinainen terveyspommi, joka sisältää hyvin runsaasti muun muassa antioksidantteja. Variksenmarjan arvoa ei ole täysin ymmärretty.

  • Hedelmä kamppaa kokousviineriä

    13.09.2012 Yle Uutiset

    Työnsä puolesta paljon kokouksia istuvat altistuvat muita enemmän tuhdeille tarjottaville. Yhä useammasta kahvipöydästä löytyy kuitenkin nykyään rasvapullan sijasta korkeintaan pientä makeaa. Myös hedelmät tekevät tuloaan kokouksiin.

  • KOMMENTTI: Vellihoususta kasvoi suurvoittaja

    11.09.2012 Yle Urheilu

    US Openin loppuottelun tapahtumat kuvasivat täydellisesti sitä, kuinka vahva pelaaja Andy Murraysta on tänä kesänä kasvanut.

  • Alapään martat sekoittavat perinteistä ja modernia makumaailmaa

    10.09.2012 Yle Uutiset

    Kannusjärven Alapään martat nappasivat kaikki kolme palkintoa Kymenlaakson pitopöytä -kilvassa. Yksi voittoisista tuotoksista, ruiscotta, on vanhan kunnon ruispuolukkapuuron ja kansainvälisen pannacottan yhdistelmä.

  • Leipään, puuroon, hilloksi tai koristeeksi - pihlajanmarjoista on moneksi

    04.09.2012 Yle Uutiset

    ”Isi! Voitaisko ostaa jostain pihlajanmarjoja?”, kysyy 5-vuotias. ”Ei tarvitse ostaa”, isi vastaa. Mutta mitä kaikkea pihlajanmarjoista voi tehdä?

  • Syyssato esillä Kukkolassa

    31.08.2012 Yle Uutiset

    Pro Agria Pohjois-Karjalan perinteinen Sadonkorjuutapahtuma on siirtynyt pois Joensuun keskustasta. Satokauden aarteet ovat tänävuonna ensimmäistä kertaa esillä Kukkolan tilalla, jonne yleisöä kuljetetaan ilmaisin linja-autokyydein torin nurkalta.

  • Pakastemarja säilyy ilman sokeriakin

    20.08.2012 Yle Uutiset

    Marjat kannattaa pakastaa nyt, jotta talvella on jotain, mitä sulattaa aamupuuron päälle. Pakasteisiin voi sujauttaa hieman sokeria tasoittamaan happamuutta ja estämään pöpöjen kasvua, mutta sokerointi ei ole välttämätöntä.

  • Nämä ovat suomalaisten inhokit lapsuudesta - oliko yllätyksiä?

    09.08.2012 Yle Uutiset

    Koululainen yrittää karistaa viimeisen sijan hiihtokilpailuissa voitelemattomilla suksilla. Maalissa odottaa tieto siitä, että lämmin tilliliha on valmiina pientä taistelijaa varten koulun ruokasalissa. Ja muuten yksi juttu: kaikki pitää syödä.

  • Tältä näyttää maailman suurin riisipiiroo

    21.07.2012 Yle Uutiset

    Ilomantsin Parppeinvaaran Piiroovestivaaleilla leivottiin maailman suurin karjalanpiirakka eli riisipiiroo. Tempaus on osoitus siitä että käsillä tekemisen kulttuuri ja ihmisten yhteistyö on Ilomantsissa voimissaan.

Sivut