Hyppää pääsisältöön

Ajankohtainen kakkonen

  • Väkivalta on rikoksista inhottavin, koska terveyttä ei rahalla saa

    28.04.2015 Yle Uutiset

    Omaisuusrikoksista toipuisi helpommin ja taloudelliset menetykset voi aina korvata, arvelevat tamperelaiset Yle Tampereen katukyselyssä. Miltei kaikille pahinta on läheisiin kohdistuva väkivalta.

  • A2 Tuomio-illassa mukana elinkautisvankeja, rikosten uhreja ja omaisia sekä tuomareita – tutustu kaikkiin vieraisiin

    27.04.2015 Yle Uutiset

    Tiistain A2 Tuomio-illassa ovat mukana muun muassa elinkautisvanki Eikka Lehtosaari, asianajaja Heikki Lampela sekä raiskauksen uhrit Sanna Jylänki ja Jasmin Helenius. Musiikkipuolesta vastaa rap-yhtye D.S.G, jonka jäsenillä on rikostaustaa. Katso koko vierasgalleria tästä! A2 Tuomio-illan suora lähetys starttaa TV2:ssa tiistaina 28. huhtikuuta klo 21.

  • Vankilapsykologi: Kovemmat tuomiot eivät vähentäisi raiskauksia

    26.04.2015 Yle Uutiset

    – On toiveajattelua, että nostamalla raiskaajien tuomioita raiskaukset vähenevät, sanoo vankilapsykologi Pertti Hakkarainen. Pitkään seksuaali- ja väkivaltarikollisten parissa työskennellyt konkari muistuttaa, että vankilaan joutuneista seksuaalirikollisista vain hyvin harva uusii rikoksensa.

  • Millainen on kansan oikeustaju?

    24.04.2015 Yle Uutiset

    Kun rikoksista vaaditaan annettavaksi kovempia tuomioita, perusteluna on usein yleinen oikeustaju. Mutta mitä sillä tarkoitetaan – ja miten oikeustajua voi mitata?

  • "Tässä maassa on oikeus raiskata ja hakata"

    23.04.2015 Yle Uutiset

    Sanna raiskattiin 15 vuotta sitten. Tekijää rangaistiin ehdollisella ja 70 tunnin yhdyskuntapalvelulla.

  • Rattijuopon uhrina kuolleen Eva-Marin äiti: Ihmisen elämän hinta on kohtuuttoman pieni

    22.04.2015 Yle Uutiset

    Merja Syrjänen menetti tyttärensä lähes kymmenen vuotta sitten. Tytön päälle ajanut rattijuoppo sai äidin mielestä aivan liian pienen tuomion. Rattijuoppojen tuomiot eivät ole Eva-Marin kuoleman jälkeen koventuneet.

  • Berliiniläiset kansoittivat sauvakävelykurssit

    15.04.2015 Elävä arkisto

    Sauvakävelykurssit ovat suosittuja Saksassa

    Vuonna 2004 pyrittiin suomalaisista luomaan kuvaa urheilevana ja innovatiivisena kansana. Berliiniläiset innostuivat perisuomalaisesta sauvakävelystä ja pian kaupungin puistot täytti Nordic Walking -kurssit, joilla opeteltiin oikeaa sauvakävelytapaa.

  • Professori: Asperger-ihminen ei ymmärrä oikeuden kieltä

    08.04.2015 Yle Uutiset

    Ajankohtaisen kakkosen studiossa ruodittiin sitä, miten rikosseuraamusjärjestelmä kohtelee psyykkisistä tai neurologisista häiriöistä kärsiviä rikoksentekijöitä. Rikos- ja prosessioikeuden professorin mukaan asiantuntijoita pitäisi käyttää oikeuden ja poliisitutkinnan apuna nykyistä useammin.

  • Millainen on sinun oikeustajusi – lue, kuinka A2 Tuomio-iltaa käsikirjoitettiin!

    07.04.2015 Yle Uutiset

    Mikä on oikea rangaistus rikoksesta? Miten rikoksia voi ennaltaehkäistä? Entä voiko rikoksen sovittaa? Ajankohtainen kakkonen pyysi teitä ideoimaan kahden tunnin suoraa keskusteluohjelmaa. Kommentit voit lukea tästä.

  • Pääekonomisti Jukka Palokangas: Julkiselta sektorilta pitää leikata 10–15 miljardia euroa!

    31.03.2015 Yle Uutiset

    Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas laskee, että vientituloja puuttuu tällä hetkellä noin 30 miljardia euroa vuodessa, jotta julkinen sektori kyettäisiin rahoittamaan ilman lisävelkaantumista. Palokangas vaatii julkiselle sektorille 10–15 miljardin euron leikkauksia usean vuoden konkreettisella ohjelmalla.

  • Huippujohtajien terveiset: Pidempää työpäivää, vähemmän liksaa

    31.03.2015 Yle Uutiset

    Palkkamaltti, työpäivän pidentäminen, paikallinen sopiminen, lakko-oikeuden rajoittaminen, kevyemmät verot, kaupan aukioloaikojen ja alkoholimyynnin vapauttaminen. Lue Ajankohtaisen kakkosen kyselyyn vastanneiden huippujohtajien lääkkeet, joilla Suomi-neito heidän mielestään saadaan nostettua jaloilleen.

  • Kumpi voittaa digimaaottelun: Suomi vai Viro?

    31.03.2015 Yle Uutiset

    Onko sinulla sähköinen henkilökortti? Todennäköisesti ei. Virolaisillapa on. Kortti avaa portit moniin sähköisiin palveluihin.

  • Näkökulma: Herää Suomi, Viro puskee ohi!

    31.03.2015 Yle Uutiset

    Jokainen virolainen saa viikon verran ylimääräistä aikaa digitaalisen allekirjoituksen ansiosta. Kun aika ei kulu virastoissa, ehtii vaikka käydä kalassa. Viron valtio puolestaan säästää jopa kaksi prosenttia BKT:stään siksi, että turhasta paperinpyörittelystä on päästy.

  • Näin keskusteltiin A2 Tuomio-illan avoimessa toimituskokouksessa - lue puheenvuorot alta

    26.03.2015 Yle Uutiset

    Romaninaisen ihmiskauppatapaus on puhuttanut viime päivinä suomalaisia. Onko tuomio oikeudenmukainen? A2-ilta tarttuu suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja sen kipukohtiin 28. huhtikuuta järjestettävässä kahden tunnin suorassa lähetyksessä. Tutustu aiheesta järjestetyn avoimen toimituskokouksen antiin alla olevassa kommenttiketjussa. Keskustelu jatkuu A2-illan tapahtumasivulla Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/events/881016681961417/.

  • Näkökulma: Politiikan tupperware-kutsut

    25.03.2015 Yle Uutiset

    Olohuonetentit ovat huhtivaalien ilmiö. Olohuonetentissä kansalaiset ottavat sisältövallan ja kohtaavat ehdokkaat omassa kotipesässä silmästä silmään ja ihmisinä, kirjoittaa Ajankohtaisen kakkosen Jyrki Richt.

  • Biotalouden johtaja arvioi sellun tuovan yli 10 000 työpaikkaa Suomeen

    25.03.2015 Yle Uutiset

    Toteutuessaan Suomessa vireillä olevat sellutehtaiden laajennukset ja uusien sellutehtaiden rakentamiset tuovat koko ketjuun yli 10 00 työpaikkaa, arvioi biotalousklusterin johtaja Christine Hagström-Näsi Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa.

  • Näin Fortum vastaa verorulettiväitteisiin

    24.03.2015 Yle Uutiset

    Ajankohtainen kakkonen kertoi tiistaina Fortumin verojärjestelyistä. Julkaisemme tässä sellaisenaan Fortumin vastaukset aiheesta esitettyihin kysymyksiin.

  • Fortumin veroruletti pyörii nyt Irlannissa

    24.03.2015 Yle Uutiset

    Teknologiakonserni Metson eläköitynyt talousjohtaja Reijo Kostiainen on ostanut energiajätti Fortumin osakkeita: osakekauppojaan mies ei tehnyt rikastuakseen vaan vaikuttaakseen. Hän aikoo nostaa Fortumin rahoitusyhtiöjärjestelyt esille yhtiön ensi viikolla pidettävässä yhtiökokouksessa.

  • Kiinan vessat vetävät suomalaista selluteollisuutta nousuun

    24.03.2015 Yle Uutiset

    Kiinalaiset pyyhkivät suomalaisen havusellutuotannon nousuun vessapaperin käytön yleistyessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana wc-paperinkulutus on Kiinassa noussut 60 prosenttia. Ilman havupuista saatavaa pitkäkuituista sellua vessapaperista ei tule kestävää.

  • Suomen juutalaisyhteisö jopa otollinen kohde terrorismille

    17.03.2015 Yle Uutiset

    Dosentti Eero Kuparisen mukaan terroriteot suomalaista juutalaisyhteisöä kohtaan ovat täysin mahdollisia. Kuparinen pohti Suomen olevan jopa otollinen kohde terroriteolle, sillä Suomessa teko saisi merkittävästi julkisuutta.

Sivut