Hyppää pääsisältöön

Erik Lindström

  • Suomihittien näkymättömät duunarit

    16.09.2016 Musiikki

    Neljä muusikkolegendaa kertoo tarinan levyjen takaa.

    Tiedätkö kuka soitti Tapani Kansan R-A-K-A-S-kappaleen rumpufillin tai bassoa Juha Tapion Kaksi puuta -hitissä? Entä kuka kannutti rumpuja Nylon Beatin Viimeinen-biisissä tai soitti kitaraa Jari Sillanpään Satulinna-kappaleessa? Tapani "Nappi" Ikonen, Juha Björninen, Anssi Nykänen ja Ako Kiiski kertoo tarinan levyjen takaa ja siitä, millainen on muusikon ammatti Suomessa. Hiteiltä, naurulta ja notkoilta ei vältytä.

  • Erik Lindström 1922 – 2015

    09.09.2015 Yle Teema

    Säveltäjää muistetaan 80-vuotisohjelmalla vuodelta 2002

    Vuosikymmenten mittaisen uran tehnyttä muusikkoa Erik Lindströmiä (1922 – 2015) muistetaan 80-vuotispäivän kunniaksi vuonna 2002 tehdyllä henkilökuvalla.

  • Erik Lindström oli jazzmies, joka löysi Irwinin

    27.08.2015 Yle Uutiset

    Erik Lindström (1922-2015) oli merkittävä säveltäjä, joka haistoi myös kaupallisen parodian. Hän tuotti Irwinin ensisinglen.

  • Säveltäjä, jazzmuusikko Erik Lindström on kuollut

    27.08.2015 Yle Uutiset

    Ranskalaisten korkojen säveltäjä Erik Lindström oli monipuolinen iskelmäsäveltäjä, -kustantaja ja äänilevytuottaja.

  • Onni Gideonin havaijinkitara vonkui varhaisrockiakin

    25.11.2014 Elävä arkisto

    Jazzmies teki Suomen ensimmäisen rocklevyn.

    Tv:n ensimmäinen lapsisukupolvi oppi tuntemaan Onni Gideonin Sirkus Papukaijan valtavahousuisena klovnina. Maskin taakse kätkeytyi pitkän linjan musiikkimies, joka 1950-luvulla johti yhtä maan parhaista tanssiorkestereista. Hän oli myös havaijinkitaransoiton pioneeri, jonka nimiin on kirjattu maan ensimmäinen rock-levytys.

  • Lappian konservatorion keväässä kopisevat korkeat korot

    01.03.2013 Yle Uutiset

    "Näin sävel soi askelten, ja ikkunassa poika jo on, taas katoaa neitonen... Hän toivoo että edes yhden kerran, nuo ranskalaiset korot seisahtais...

  • Kaupungin valot tuikkivat iskelmä-Suomen laitamilla

    22.02.2013 Elävä arkisto

    Jazzin rytmiä ja kosmopoliittista viihde-eleganssia.

    Kaupunkilaisen iskelmän säikeissä on soinut jazzin rytmi, urbaani viihde-eleganssi ja rikas kansainvälisten impulssien kirjo. Elävän arkiston paketissa on mukana iso joukko 1950—1960-lukujen tähtiä Brita Koivusesta Seija Simolaan.

  • Jazzin purema Erik Lindström teki suomalaisille ranskalaista iskelmää

    24.01.2013 Elävä arkisto

    Erik Lindström on suomalaisen jazzin pioneeri, joka on jättänyt iskelmämusiikkiin pysyvän jäljen mm. sellaisilla klassikoilla kuin Ranskalaiset korot, Muistatko Monrepos'n ja Liian vähän aikaa. Monissa hänen 1950-luvun hiteissään kuuluvat muodikkaat ranskalaissävyt.

  • Jazz-mestarit Erik Lindström ja Seppo Hovi puolustavat perinteistä jazzia

    16.10.2012 Yle Uutiset

    Vanhalla jatsilla on ollut vuosikymmeniä uskollinen kannattajakuntansa, mutta nyt Suomeen on saatu yhdistys turvaamaan swingin asemaa.

  • Lahden Jazztori jäi tavoitteestaan

    16.08.2011 Yle Uutiset

    Entistä jazzimpi Lahden Jazztori ei kiinnostanut yleisöä tavoitellusti. Kävijöiltä uudet järjestelyt keräsivät kiitosta, mutta budjetoidusta tavoitteesta tapahtumassa jäätiin.

  • Kauhistuttava karvahattu! Martti Innasen vaiheita

    18.03.2011 Elävä arkisto

    Huuhaa kertaa hirmuisia muistojaan 70-vuotisjuhlaohjelmassa

    Kansan makua alati äimistelevä Martti Huuhaa Innanen ihastutti ja vihastutti 1960-luvulta alkaen. Vuonna 2001 Josper Knutas teki miehestä 70-vuotisjuhlaohjelman, jossa Huuhaa-setä kertaa hirmuisia muistojaan.

  • Autovienti Venäjälle vetää taas

    21.04.2009 Yle Uutiset

    Autojen vienti Venäjälle Turun satamasta on elpynyt viime viikkoina. Autonkuljetusrekat lastaavat etenkin luksusautoja.

  • Jazzkonsertti Kauppakorkealla

    11.03.2008 Elävä arkisto

    Uutiskamera pistäytyi keväällä 1957 Helsingin Kauppakorkeakoulun jazzkonsertissa. Menossa oli raportin mukaan sekä "klingiä, beatia että drivea".

  • Iskelmäalan palkinto Katri Helenalle ja Erik Lindströmille

    22.11.2006 Yle Uutiset

    Iskelmälaulaja Katri Helena ja säveltäjä Erik Lindström ovat saaneet tämänvuotiset Kullervo Linnan säätiön palkinnot. Iskelmä- ja tanssimusiikin osaajille annettavat 4 200 euron tunnustukset luovutettiin Teostossa Helsingissä keskiviikkona.