Hyppää pääsisältöön

kauhuelokuvat

  • Kolumni: Pahoinvointia kulttuurista

    19.02.2014 Yle Uutiset

    Taiteen tehtävä ei ole edistää hyvinvointia, vaikka usein niin väitetään, kirjoittaa kolumnissaan Jussi Sorjanen. Hänestä on kamalaa, että suomalainen taidekenttä on hivuttautumassa jonkinlaiseksi sosiaali- ja terveyslaitoksen sivukonttoriksi, jonka tehtävä on pitää ihmisiä kasassa, etteivät he hajoa hulluun maailmaan.

  • Bunny on uusi vampyyri, ihmissusi ja zombi

    04.12.2013 Yle Uutiset

    Bunny the Killer Thing on roisi kauhukomedia, joka tehdään suoraan kansainväliseen jakoon. Elokuva meinattiin ostaa käsistä jo toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla pelkän esitteen perusteella. Bunny-kauhuhahmon suosio perustuu selkeään lajityyppiin, joka on helppo markkinoida levittäjille ja yleisölle.

  • Suomalainen kauhu voisi ammentaa Lapista

    07.11.2013 Yle Uutiset

    Suomalainen elokuva on pärjännyt ihmeen pitkään ilman kauhua, käsikirjoittaja-ohjaaja Pekka Lehtosaari sanoo. Lehtosaaren mielestä suomalaisia taruja, kuten noituutta ei ole nostettu tarpeeksi esille. Lapista riittäisi ammennettavaa kauhuelokuvaan esimerkiksi shamanismista ja luontosuhteesta.

  • Kiehtooko pelko sinua?

    01.11.2013 Yle Uutiset

    Jotkin asiat ovat ikuisia - kuten pelotteleminen. Ennen vanhaan hurjia tarinoita kerrotiin usein myös opetuksellisessa mielessä. Piru rankaisi pyhätöiden tekijää. Nykyään pelko on kauhuelokuvien kaltaista hupia. Pelko ei ole miellyttävä tunne, mutta silti pelkääminen kiehtoo.

  • Espanja leikkaa tuntuvasti tukeaan elokuvateollisuudelle

    09.10.2013 Yle Uutiset

    Kaiken kaikkiaan elokuvateollisuuden valtiontuet ovat pudonneet Espanjassa liki 60 prosenttia parin viime vuoden aikana.

  • Karisma on monen ominaisuuden summa

    27.09.2013 Yle Uutiset

    Maaretta Tukiaisen lokakuussa julkaistava kirja käsittelee karismaa, muinaisten "kauhuelokuvien" siivittämänä.

  • Rooney näpäytti epäilijöitään rajuilla kuvilla - "Kuin kauhufilmistä"

    05.09.2013 Yle Urheilu

    Wayne Rooney latasi Facebook-sivuilleen todisteet siitä, miksei hän pysty edustamaan Englantia syyskuun MM-karsintapeleissä.

  • Kirottu on kuin aikamatka menneeseen

    23.08.2013 Yle Uutiset

    Carolyn ja Roger Perron muuttavat lapsineen syrjäiseen ja jo hiukan ränsistyneen oloiseen taloon. Toivottu uusi ja parempi elämä saa kuitenkin pian painajaismaisen käänteen.

  • Nuori Peter von Bagh hehkutti vanhoja ohjaajasuuruuksia esikoissarjassaan

    08.08.2013 Elävä arkisto

    Esittelyssä valikoima seitsemännen taiteen merkkinimistä.

    Elokuvakriitikko Peter von Bagh teki ensimmäisen radiosarjansa 20-vuotiaana vuosina 1964–1965. Esittelyssä on valikoima seitsemännen taiteen merkkinimiä Fritz Langista Roberto Rosselliniin. Mukana on myös harvinainen ohjaajahaastattelu varhaisesta pohjoismaisesta mestarista Carl Th. Dreyeristä.

  • Supermarket myi lapsille raaoilla kauhukuvilla varustettua värityskirjaa

    03.07.2013 Yle Uutiset

    Väritettävien kuvien joukossa oli kohtauksia muun muassa elokuvista Psyko, Uhrilampaat, Vaarallinen suhde ja Tappajahai.

  • Dark Skies on löyhä ja pitkästyttävä

    17.05.2013 Yle Uutiset

    Barretit ovat tavallinen, keskiverto, keskiluokkainen amerikkalainen perhe. Perheen vanhemmat ovat tosin molemmat parhaillaan työttömiä ja työttömyys ja rahapula kiristävät perheen tunnelmia.

  • Kauhuelokuvan ikärajaa nostettiin - "Mässäillään verellä ja väkivallalla"

    15.05.2013 Yle Uutiset

    Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus on nostanut Evil Dead -elokuvan ikärajaa 18 vuoteen elokuvassa esiintyvän ronskin väkivallan takia.

  • Samuel L. Jackson pääosaan Rare Exports -ohjaajan uuteen elokuvaan

    13.05.2013 Yle Uutiset

    Hollywood-tähti näyttelee osin Suomessa kuvattavassa elokuvassa Yhdysvaltain presidenttiä. Toista pääosaa näyttelee jo Rare Exportsissa nähty Onni Tommila, jolle rooli on alun perinkin kirjoitettu.

  • Tähtihetki arvosteli elokuvat To The Wonder, Väärät paperit ja The Bay

    03.05.2013 Yle Uutiset

    Tällä viikolla teattereihin saapuu vain kaksi uutuutta eli runollisen kauniista elokuvistaan tunnetun Terence Malickin uutuus To The Wonder ja räyhäkkä komedia Väärät paperit. Viikon elokuva-annin Tähtihetkessä täydentää DVD:nä julkaistu kauhuelokuvaksi mainostettu The Bay.

  • The Bay on kekseliäästi toteutettu luonnonsuojelullinen pamfletti (DVD)

    03.05.2013 Yle Uutiset

    Idyllinen merenrantakaupunki Chesapeake Bay on riippuvainen edessään aukeavasta merenlahdesta. Kun kaksi biologia mittaa vedestä ällistyttävän suuren myrkyllisyysarvon, he yrittävät varoittaa kaupungin pormestaria.

  • Kenkämallisto hakee voimaa kauhuelokuvista ja gotiikasta

    26.02.2013 Yle Uutiset

    Kengät mielletään usein naisten söpöstelyksi. Hämeen ammattikorkeakoulun kenkäsuunnittelijat hakivat kenkämallistonsa aiheet Frida Kahlon tuskasta, Babylonian epäjumalista ja kauhuelokuvista sekä Notre Damesta. Kengät esiintyvät toukokuun muotinäytöksessä.

  • Hitchcock jättää katsojan hieman kylmäksi

    01.02.2013 Yle Uutiset

    Alfred Hitchcockin kuuluisimpiin elokuviin kuuluvan Psykon tekeminen oli vaikeuksia täynnä. Ensinnäkin studio ei uskonut elokuvaan ja kieltäytyi rahoittamasta sitä. Niinpä Hitchcockin ei lopulta auttanut muu, kuin pantata maansa ja mantunsa rahojen keräämiseksi.

  • Tähtihetki arvosteli elokuvat Nightmare - Painajainen merellä, Enkelten siivu ja Love Is All You Need

    07.12.2012 Yle Uutiset

    Tällä elokuvaviikolla Esko Rautakorpi esitteli elokuvat Nightmare - Painajainen merellä, Enkelten siivu ja Love Is All You Need. Tähtihetken studiovieraana oli Kansallisen audivisuaalisen arkiston ohjelmistosuunnittelija ja vapaa-ajan tietokirjailuija Antti Alanen.

  • Suuri naakkaparvi pimentää taivaan

    15.11.2012 Yle Uutiset

    Naakat kokoontuvat Hämeenlinnassa iltaisin jopa yli tuhannen linnun parveksi. Suuren naakkaparven kiertely ja raakkuminen tuo väkisinkin mieleen Hitchcockin kauhuleffan. Lintujen hyökkäystä ihmisten kimppuun on kuitenkin turha pelätä, vakuuttaa kokenut lintuharrastaja.

  • Keiju kisasi IIK:in kärkeen

    12.11.2012 Yle Uutiset

    Keiju voitti IIK!!-kauhuelokuvafestivaalilla. Festivaali järjestettiin viikonloppuna Iissä.

Sivut