Hyppää pääsisältöön

kauhuelokuvat

  • Kotimaisen elokuvan yleisöennätys uusiksi

    06.12.2010 Yle Uutiset

    Vilkas elokuvaviikonloppu nosti kotimaisen elokuvan yleisömäärän uuteen ennätykseen, kun vuodelta 1978 peräisin oleva 1 790 000 katsojan raja ylittyi. Kahden miljoonan katsojan haamurajasta puuttuu enää 167 000 katsojaa. Rare Exports -elokuva teki viikonloppuna kotimaisen elokuvan avausennätyksen.

  • Tähtihetki perjantaina 3.12.

    03.12.2010 Yle Uutiset

    Tähtihetken juontajina toimivat Satu Linnapuomi ja Tarmo Poussu. Tällä viikolla esittelyssä elokuvat Kun silmäni mä auki saan, Kangastuksia ja Rare Exports.

  • Rare Exports -elokuva kaivaa Korvatunturista esiin alkuperäisen pahan pukin

    03.12.2010 Yle Uutiset

    Perjantaina ensi-iltansa saavan kotimaisen Rare Exports –elokuvan joulupukki nojaa suomalaisen kansanperinteen nuuttipukkiin. Elokuva esittelee Coca-Cola-mainoksien punaposkisen valkoparran sijaan lapsia sieppaavan kauhupukin.

  • Jorma Tommila on erikoisen joulupukin jäljillä

    03.12.2010 Yle Uutiset

    Rare Exportsin äijäenergia pelastaa pohjoisen kylän lapset kotimaisessa elokuvassa. Jorma Tommila näytteli elokuvan pääroolit yhdessä poikansa Onnin kanssa. Sukulainen löytyi myös kameran takaa.

  • Joulupukki on pohjimmiltaan paha

    15.11.2010 Yle Uutiset

    Tänä vuonna jokainen uskoo joulupukkiin. Eikä tämä joulupukki ole sellainen, mitä on aiemmin totuttu näkemään. Rare Exports on tuore kotimainen vinksahtanut jouluelokuva, joka vääntää perinteiset joulupukkimyytit uuteen uskoon.

  • Black Sabbath tulee Iihin

    05.11.2010 Yle Uutiset

    Italokauhun mestarin Mario Bavan episodielokuva Black Sabbath on yksi tämänvuotisen IIK!!-kauhuelokuvafestivaalien helmistä. Kaksipäiväinen festivaali järjestetään Iissä jo yhdeksättä kertaa.

  • Saw Halloween-viikonlopun katsotuin USA:ssa

    01.11.2010 Yle Uutiset

    Kauhuleffasarja Sawn seitsemäs osa oli Halloween-viikonlopun katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. 3D-elokuva tuotti viikonvaihteessa 24,2 miljoonaa dollaria.

  • King Kongin poika herää henkiin valkokankaalla

    29.10.2010 Yle Uutiset

    The Son of King Kong on lappeenrantalaisen Timo Vainikan yhdestoista elokuva. Huumorielokuviin erikoistunut Vainikka tekee elokuvia 3 000 euron budjetilla.

  • Hai hyökkäsi sukeltajan kimppuun kuin kauhuelokuvassa

    28.10.2010 Yle Uutiset

    Veden alla kuvaamassa ollut sukeltaja pelästyi pahanpäiväisesti, kun terävähampainen hai kävi hänen kameralaitteistonsa kimppuun.

  • Näyttelijä Adrien Brody yrittää estää elokuvansa julkaisun

    19.10.2010 Yle Uutiset

    Näyttelijä Adrien Brody yrittää estää uuden elokuvansa julkaisun. Brody ei halua, että yleisö pääse näkemään hänen roolisuoritustaan tunnetun kauhuohjaajan Dario Argenton Giallo-elokuvassa.

  • Rare Exportsille pääpalkinto Katalonian elokuvajuhlilla

    17.10.2010 Yle Uutiset

    Jalmari Helanderin ohjaama Rare Exports -jouluelokuva on palkittu parhaana elokuvana Sitgesin elokuvajuhlilla Kataloniassa. Helander sai myös parhaan ohjaajan palkinnon ja Mika Orasmaa palkittiin parhaasta kuvauksesta.

  • Valtakunnan virallinen kasakka, Viktor Klimenko

    12.10.2010 Elävä arkisto

    Klimenko teki vuonna 2008 uuden aluevaltauksen.

    Saarnaajana ja hengellisenä laulajana tutuksi tullut Viktor Klimenko teki vuonna 2008 uuden aluevaltauksen esiintyessään AJ Annilan kauhuelokuvassa Sauna.

  • Vampyyrit kukistavat vanhuuden peikkoja

    01.10.2010 Yle Uutiset

    Vampyyrit ovat lepattaneet suomalaisnuortenkin sydämiin verevästi. Ikuista nuoruutta huokuvien hammastelijoiden suosiota selittää osaltaan pelko siitä, että elämä tuo mukanaan muutoksia, toteaa tutkija Outi Hakola Turun yliopistolta.

  • Hollywoodissa pelätään nyt riskien ottamista

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Hollywoodin rahoittajia syytetään riskien pelkäämisestä. Vastikään maailmanensi-iltansa saaneen The Hole 3D-kauhuleffan ja 80-luvun Riiviöt-klassikon ( Gremlins) ohjaaja Joe Dante sanoo BBC:n haastattelussa, että yhdysvaltalaiset leffapomot välttelevät uusien ja alkuperäisten elokuvien rahoittamista.

  • Rare Exportsin esitysoikeudet myyty Pohjois-Amerikkaan

    20.09.2010 Yle Uutiset

    Suomalaisen joulupukkielokuvan Rare Exportsin esitysoikeudet on myyty Pohjois-Amerikkaan. Helsingin Sanomien mukaan Jalmari Helanderin ohjaamalle elokuvalle odotetaan teatteriensi-iltaa Yhdysvalloissa joulun alla.

  • Uudessa Viro-keskuksessa avautui laaja Baltia-kirjasto

    17.09.2010 Yle Uutiset

    Laaja vironkielisen kirjallisuuden kirjasto on saanut ajanmukaiset tilat Helsingin Sörnäisissä. Entisen kaasulaitoksen tiloissa toimivat myös virolais-suomalaisia kulttuuri-, matkailu- ja taloussuhteita edistävät järjestöt.

  • Resident Evil viikonlopun katsotuin elokuva maailmassa

    13.09.2010 Yle Uutiset

    Resident Evil: Afterlife nousi viikonloppuna katsotuimmaksi elokuvaksi maailmassa. Elokuvasarjan neljäs osa oli katsotuin muun muassa Pohjois-Amerikassa, Japanissa, Venäjällä ja Britanniassa.

  • Rare Exports -joulupukkielokuva Lontooseen

    09.09.2010 Yle Uutiset

    Mustaan huumoriin nojaava Rare Exports -jouluelokuva esitetään Lokakuussa Lontoon elokuvafestivaaleilla. Korvatunturille sijoitettu kotimainen fantasiajännäri nähdään elokuvajuhlilla lokakuussa.

  • Kaleva: Säätiö ei riitauta Lordi-elokuvan kiistaa

    28.08.2010 Yle Uutiset

    Lordi-elokuvan rahoituksesta syntynyttä kiista aiotaan ratkoa käräjien sijaan sovittelemalla, kertoo sanomalehti Kaleva. Lordin Dark Floors -elokuvaa rahoittanut säätiö ei aio viedä riitaa oikeuteen.

  • Lordi-elokuvan saatavista kiistaa

    27.08.2010 Yle Uutiset

    Elokuvayhtiö Solar Filmsiltä vaaditaan kymmenien tuhansien eurojen velkaa tappiollisesta Lordi-filmistä. Rahoittajan mukaan kyse oli lainasta, Solar Filmsin mukaan taas tappioriskin sisältävästä sijoituksesta.

Sivut