Hyppää pääsisältöön

perinne

  • En etsi valtaa loistoa

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Sibeliuksen sävellys Topelius runoon on klassikko.

    Zacharias Topelius kirjoitti joulurunon "Giv mig ej glans" vuonna 1887. Parikymmentä vuotta myöhemmin Jean Sibelius sävelsi tekstiin sopivan musiikin.

  • Joulurauhan julistus Turusta 1962

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Brinkkalan parvekkeelle astui varatuomari Eero Soikkanen

    Suomalaiskotien joulu alkaa perinteisesti vasta jouluaattona, kun televisiosta on katsottu joulurauhan julistus, joka on vuosisatoja vanha perinne. Elävän arkiston joulurauhan julistus on vuodelta 1962, jolloin Brinkkalan parvekkeelle astui maistraatin sihteeri, varatuomari Eero Soikkanen.

  • Jouluvalko

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Ohjelmassa seurataan Lounais-Hämeen Jouluvalko-perinnettä Susikkaan kylässä Tammelassa. Jouluvalko kulki joulupäivänä kertomassa joulun sanomaa vapahtajan syntymästä.

  • Lapset laulavat joululauluja

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Tampereen Tesoman päiväkodin lapset esiintyvät.

    "Joulupuu on rakennettu" ja "Toivotus hyvän joulun" raikaa Tampereella, kun Tesoman päiväkoti 2:n lapset laulavat tuttuja joululauluja.

  • Joulupuu on rakennettu

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Markus-setä vierailee mikrofoninsa kanssa kuvitteellisessa perheessä Peltolassa ja helsinkiläisessä kodissa. Vastassa eivät olekaan lapset vaan Radioteatterin väki jouluisissa rooleissaan.

  • Saunasta sisua

    13.11.2006 Elävä arkisto

    Saunominen on sekä taidetta että tiedettä.

    Saunominen on suomalaiselle sekä taidetta että tiedettä. Kun maassa on lähes kaksi miljoonaa saunaa, erilaisia höyryhuoneita riittää joka lähtöön.

  • Lemin särä

    06.11.2006 Elävä arkisto

    Lemin särä on Suomen vanhimpia liharuokia. Pitkään uunissa kypsytetty lammas perunapedillä on oikea kulinaristinen elämys.

  • Satasaarinen Koitere

    01.11.2006 Elävä arkisto

    Tässä Suomen seitsemät ihmeet -sarjan osassa esitellään Pohjois-Karjalassa sijaitsevaa Koiteretta.

  • Häähypyt Kurikassa

    10.10.2006 Elävä arkisto

    Kruunuhäitä eli pohjalaisia mahtihäitä saatettiin ennen viettää useampi päivä, joskus jopa parikin viikkoa. Kruunuhäät olivat komeita juhlia, joissa syötiin ja juotiin vankasti.

  • Helsingin vappu 1900-luvun alussa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Jo sata vuotta sitten osattiin juhlia vappua.

    Jo sata vuotta sitten opiskelijat osasivat ottaa ilon irti talven taittumisesta ja kevään tulosta. Karnevaalihumulla onkin pitkät perinteet, kuten vuosisadan alussa kuvattu filmi osoittaa.

  • Helsingin yliopiston promootio vuonna 1907 oli arvokas ja komea

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Promootio vuodelta 1907.

    Seitsemän vuoden tauon jälkeen järjestettiin vuonna 1907 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan juhlallinen promootio.Tavallista pitemmän tauon syynä olivat sortokaudet ja levoton poliittinen tilanne.

  • Suomi hopealle Oslon 1966 MM-viestissä

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Kakkossija kiivaassa kisassa oli kuitenkin hyvä saavutus.

    Suomen hiihtojoukkue hävisi Holmenkollenin kisoissa Norjalle myös perinteisessä leipälajissaan. Kakkossija kiivaassa kisassa oli kuitenkin hyvä saavutus.

  • Konsta Jylhän parhaat

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Konsta Jylhä ja Kaustisen Purppuripelimannit esittävät suurimmat hittinsä, ja maestro itse kertoo musiikkiopinnoistaan Santerin kaffilassa.

  • SUL ja KOK Kekkosen hampaissa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Urheilu oli ainut ala, johon yhteiskunnallinen uudistuskehitys ei ole ”päässyt pahemmin vaikuttamaan”, arvioi Kekkonen.

  • Sidotut jalat muuttuivat Kiinassa muinaismuistoiksi

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Kiinalainen perinne vaati, etteivät naisen jalkaterät saaneet olla 12 senttimetriä pidemmät - muuten hän ei kelvannut morsiameksi. Kommunistivalta lopetti tuhatvuotisen tuskallisen perinteen.

  • Ambolainen kansanviisaus – avain Afrikan sieluun

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Kansanrunoudentutkija Matti Kuusi ihmetteli ambolaisia sananlaskuja tutkittuaan, miksei Afrikka lähettänyt lähetyssaarnaajia Eurooppaan. Perinteisistä aforismeista löytyi hänen mukaansa kommentteja niin kaksipuoluejärjestelmään kuin rotuerotteluun.

  • Lähetyssaarnaajia syytettiin apartheidin hyväksymisestä Namibiassa 1960-luvulla

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Suomen kirkko vältteli 1960-luvulla ottamasta kantaa Etelä-Afrikan rotuerottelujärjestelmään Namibiassa. SWAPO-järjestö syytti vuonna 1967 suomalaisia lähetystyöntekijöitä epäselvästä kannasta apartheidiin.

  • Lypsykisa ja lentonäytös

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Suomalainen messu- ja näyttelykulttuuri pääsi toden teolla vauhtiin 1950-luvulla. Kaupungistumisen myötä kaivattiin mm. lypsynäytöksiä.

  • Saamelaiskulttuuri ja kestävä kehitys

    01.03.2004 Oppiminen

    Saamelaiskulttuuri ja kestävä kehitys

    Saamelaiset asuvat neljän valtakunnan alueella: Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä Kuolan alueella. Saamelaiset ovat olleet riippuvaisia luonnosta paljon pitempään kuin muut. Itse asiassa he ovat säilyttäneet tämän riippuvuuden luonnosta näihin päiviin asti.

Sivut