Hyppää pääsisältöön

performanssi

  • Taide saamelaisten aseena nykyajan staaloja vastaan

    21.08.2014 Yle Sapmi

    Saamelaisaktivistit ja -nuoret pohtivat saamelaiskulttuuria uhkaavia nykyajan staaloja työpajassa Ijahis idja -festivaalin yhteydessä viime viikonloppuna. Työpaja huipentui nuorten performanssiin yhteiskuntakriittisestä musiikista tunnetun saamelaisartisti Mari Boinen ulkoilmakonsertin aikana.

  • Taiteilija: "Hevosella tehtävästä työmatkaliikenteestä on saatava verovähennyskelpoista"

    20.08.2014 Yle Uutiset

    Taiteilija Eero Yli-Vakkurin mukaan hevonen on tulevaisuuden kulkuväline. Yli-Vakkurin vetämä Hevoslinja-performanssi käynnistyi tiistaina Turusta. Siinä taitetaan 270 kilometrin matka ratsastaen Turusta Helsinkiin. Tavoitteena on herätellä henkiin vanhaa ratsastusperinnettä.

  • Näkökulma: Alista, pommita, jälleenrakenna, toista

    18.08.2014 Yle Uutiset

    Israelin sotaoperaatio Gazassa on viimeisin osa performanssia, joka on tuomittu toistamaan itseään. Mikäli näytelmään ei tule muutoksia, israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kuolleet jälleen turhaan, epäilee Eero Mäntymaa.

  • Mari Boine veti Ijahis idjan uuteen kävijäennätykseen

    18.08.2014 Yle Sapmi

    Yhdettätoista kertaa Inarissa järjestetyille festivaaleille osallistui kahden päivän aikana yhteensä lähes 2 900 kävijää. Monet kertoivat tulleensa festivaaleille nimenomaan Mari Boinen konsertin takia.

  • Israel epäsi palestiinalaistaiteilijalta luvan lähteä maasta – oli tulossa Helsingin juhlaviikoille

    10.08.2014 Yle Uutiset

    To the square 2 -projektin järjestäjät aikovat vedota suomalaisministereihin. Taiteilija Khaled Jarrar puolestaan tekee yhteistyötä israelilaisen ihmisoikeusjuristin kanssa.

  • The Residents - oudot, rohkeat ja tuntemattomat

    06.08.2014 Musiikki

    Amerikkalainen avantgardistinen kokoonpano The Residents tunnetaan omalaatuisesta ja arvaamattomasta taiteestaan, nyrjähtäneestä musiikistaan jossa elektroninen ilmaisu ja surrealistinen taiderock kohtaavat kokeellisen teatterin, performanssit ja multimedian. Erikoisen tästä yli 40 vuotta toimineesta ryhmästä tekee se, että sen jäsenet ovat salanneet henkilöllisyytensä ja esiintyvät edelleen naamioituina.

  • "Ei ole mikään pakko pukeutua paljastavasti" – yksi Suomen parhaista cosplay-harrastajista on opettaja

    26.07.2014 Yle Uutiset

    Kuopiolainen opettaja Maria Ilona Huovinen elää parhaillaan cosplay-harrastajan unelmaa. Hän osallistuu Japanin Nagoyassa tapahtumaan, jota voisi kuvata sarjakuvahahmoksi pukeutumisen maailmanmestaruuskilpailuiksi.

  • Mäntässä saa heittää kahvit rinnuksille

    26.07.2014 Yle Uutiset

    Mäntän kuvataideviikkojen Kahviland kutsuu viikonloppuna ihmisiä T-paitapajaan, jossa kupista kaatuva kahvi on iloinen asia.

  • Teatteri tulee kotiin ja iholle

    10.07.2014 Yle Uutiset

    Jyväskylän Kesän teatteritarjonnassa nähdään tänä vuonna tarinoita todellisesta elämästä. Teatterikone kertoo neljä tositarinaa tavallisten ihmisten elämästä, heidän omissa kodeissa. Esityksissä näyttelijät ja yleisö pääsevät poikkeuksellisen lähelle toisiaan.

  • Kuvataide tekee varaslähdön Frankfurtin kirjamessuille

    07.07.2014 Yle Uutiset

    Kahdeksan suomalaisen nykytaiteilijan tai taiteilijaparin näyttely avautuu Frankfurtin kirjamessujen yhteyteen jo heinäkuun lopulla. Suomi on Frankfurtin kirjamessujen tämän vuoden teemamaa.

  • Peltolassa nähtiin tarjoilijattaria ja pesukarhu

    30.06.2014 Yle Uutiset

    Kawacon 2014 toi mielikuvituksellisia hahmoja Joensuuhun cosplay-harrastajien myötä. Japanilaiseen nuoriso- ja populaarikulttuuriin keskittyvässä tapahtumassa manga, anime ja cosplay näyttäytyvät improvisaation, piirtämisen ja pelaamisen muodoissa.

  • Irma Optimisti improvisoi

    25.06.2014 Kulttuuri

    Strada tutustui performanssitaitelija Irma Optimistiin vuonna 2013, jolloin hän oli saanut taiteen valtionpalkinnon.

  • Cosplay-harrastajan paras palkinto on herättää sarjakuvan hahmo henkiin

    06.06.2014 Yle Uutiset

    Suuri osa japanilaisen populaarikulttuurin faneista suhtautuu harrastukseensa intohimolla ja käyttää siihen kaiken vapaa-aikansa. Cosplayhin kuutisen vuotta sitten hurahtanut Ilona Parviainen on vienyt harrastuksensa niin pitkälle, että lähtee edustamaan Suomea Japaniin cosplayn maailmanmestaruuskisoihin.

  • "Cosplayssa voi olla kuka tahansa" – Con-tapahtumat vetävät harrastajia ympäri Suomen

    16.05.2014 Yle Uutiset

    Cosplayn harrastajat kohtaavat Mikkelissä viikonloppuna Mimicon-tapahtumassa. Mimicon on animen, mangan ja japanilaisen populaarikulttuurin harrastajien yhteistapahtuma.

  • Cosplay kiehtoo ivalolaista Anne Ollia

    16.05.2014 Yle Sapmi

    Anne Olli on valmistautumassa yhteen vuoden tärkeimpään tapahtumaan. Tapahtumaan on hyvä pukeutua itse valmistettuun, hienoon pukuun. Kyse ei kuitenkaan ole juhlavista illallisista, vaan tulevasta Animecon-tapahtumasta.

  • NEOssa splatterpunkkia ja undergroundteknoa  

    13.05.2014 Yle Uutiset

    Yle Uutisten vaihtoehtokulttuuriohjelma NEOssa käsitellään kotimaisen splatterpunkin uusia tuulia: äskettäin julkaistu tuore antologia käsittelee tätä äärimmäisten tunnetilojen tyylilajia, jossa veri ja suolenpätkät lentelevät.

  • Kuusikymmentäluvun kuninkaat: Pepe Willberg, Hasse Walli, Henkka Granö ja Mattijuhani Koponen

    09.05.2014 Elävä arkisto

    1960-luvun alussa Suomen yli pyyhkäisi ensimmäinen todellinen nuorisomusiikin aalto: rautalanka. Sen mukana uransa aloitti moni muusikko, kuten Pepe Willberg ja Hasse Walli. Emma-kappaleen levyttäneen The Soundsin Henkka Granö oli ensimmäinen suomalainen rockkitaratähti. Monien rautalankabändien takana hääräsi managerilegenda Jorma Weneskoski. Aivan toisenlaista kuusikymmenlukua eli taas helsinkiläisen undergroundin keskusmies Mattijuhani Koponen.

  • Köyhyys ja kurjuus teemana Kemin taidemuseon näyttelyssä

    29.03.2014 Yle Uutiset

    Näyttelyn kokoaja, taiteilija Linda Arola kertoo haluavansa herätellä. Köyhyyden ja kurjuuden kuvien edessä saa ahdistuakin, tärkeintä on että jotain liikahtaa sisimmässä.

  • Mummot ja papat tempaisevat: vanhusten kohtelulle huomiota performanssilla

    17.03.2014 Yle Uutiset

    Porilainen ikäihmisten performanssiryhmä haluaa herättää keskustelua arvovanhuudesta. Se yrittää saada ihmiset ymmärtämään, että jokainen voi tehdä jotain vanhusten hyvinvoinnin parantamiseksi.

  • NEOssa digitaidetta ja brutaalia noisea

    11.03.2014 Yle Uutiset

    Liettuassa tehdään runsaasti brutaalia noisea, ja pääkaupunki Vilnassa työskentelee useita kiinnnostavia underground-taiteilijoita.

Sivut