Hyppää pääsisältöön

performanssi

  • Fellmanin performanssi koskettaa myös taide-elokuvassa

    30.09.2013 Yle Uutiset

    Fellmannin pelto -elokuva yhdistää Suomen kaikkien aikojen suurimman performanssin, viiden päähenkilöt tarinat sekä runomuotoisen tekstin. Huhtikuun lopulla toteutetusta suurperformanssista kuvattua elokuvaa esitetään Lahden taidemuseossa.

  • Cosplay-harrastajat haluavat jopa kuulostaa hahmoltaan

    13.09.2013 Yle Uutiset

    Tampereella järjestetään viikonloppuna roolipeli- ja cosplay-tapahtuma. Sekä roolipelaajat että cosplay-harrastajat eläytyvät hahmoonsa kokonaisvaltaisesti.

  • Nörttejä kaapissa

    26.08.2013 Elävä arkisto

    Nörtti-isku vastusti massakulttuurin ihanteita.

    Helsingin rautatieaseman säilytyslokerosta saattoi vuosituhannen vaihteessa löytää pesunkestävän tietokonenörtin.

  • Juha Metso menee edelleen tulta päin

    23.08.2013 Yle Uutiset

    Kameralla pääsee paratiisiin ja helvettiin. Useasti palkittu kuvataiteilija ja lehtikuvaaja Juha Metso kertoo käyneensä molempien porteilla.

  • Erikoinen taideprojekti tuo tehdastyöläiset ja taiteilijat yhteen

    23.08.2013 Yle Uutiset

    Kiinan Pekingissä on käynnistetty taideprojekti, jossa taitelijat toteuttavat töitään keskellä tehdasta.

  • Kontufolk tarjoaa musiikkia, taidetta ja performanssia

    26.07.2013 Yle Uutiset

    Pienenä festivaalina pysyttelevän Kontufolkin pääesiintyjä on tänä vuonna 22-Pistepirkko.

  • Toinenkin Pussy Riot -jäsen pysyy vankilassa

    26.07.2013 Yle Uutiset

    Oikeus piti voimassa aiemman päätöksen, jossa katsottiin, ettei Nadezhda Tolokonnikova ansaitse ehdonalaista, koska ei ole katunut rikostaan ja on saanut nuhteita vankilassa.

  • Suomi kiinnostaa ulkomaalaisia taiteilijoita

    23.07.2013 Yle Uutiset

    Suomi kansainvälistyy myös taiteen saralla. Viime vuosina Suomeen on muuttanut kymmeniä ulkomaalaisia taiteilijoita, jotka ovat perustaneet oman järjestönsäkin.

  • Turussa vietetään taas loppuunmyytyä Ilmiötä

    20.07.2013 Yle Uutiset

    Ilmiö-festivaali on nyt kolmatta vuotta perättäin loppuunmyyty. Järjestäjät eivät kuitenkaan halua kasvattaa tapahtumaa, että sen kotikutoisuus säilyisi.

  • Iso Siika -festivaaleilla noustaan vastavirtaan

    15.07.2013 Yle Uutiset

    Tornionjoella vietetään tällä viikolla Iso-Siika -ympäristötaidefestivaalia. Keskiössä on 15-metrinen Siika, joka nousee jokea vastavirtaan, toimien performanssitaiteen näyttämönä.

  • Jutajaiset aloitettiin joukkonokosilla

    26.06.2013 Yle Uutiset

    Lordin aukiolla Rovaniemellä pistettiin porukalla pötkölleen keskellä kuumaa kesäpäivää keskiviikkona. Jutajaisesiintyjien ja paikalla olleen yleisön yhteisellä performanssilla tuotiin esiin Jutajaisten ideaa siitä, miten oleellista kulttuurissa, taiteessa ja kenessä tahansa on oleminen Toisin!

  • Viisi suomalaista kisaa Carnegie-taidepalkinnosta

    13.06.2013 Yle Uutiset

    Viisi suomalaistaiteilijaa pääsee kilpailemaan arvostetusta Carnegie-palkkinnosta. Mukana ovat Jani Hänninen, Liisa Lounila, Marika Mäkelä, Anna Retulainen ja Riiko Sakkinen.

  • Vuonna -69 valmistuneet opettajat hyvästelivät lakkautetun opinahjonsa performanssilla

    08.06.2013 Yle Uutiset

    Ryhmä vuonna 1969 Kajaanin seminaarista valmistuneita opettajia kävi heittämässä hyvästit rakkaalle opinahjolleen. Eino Kaikkonen ihmettelee, miten valtiovalta ja poliittiset tahot päästivät Kajaanin opettajankoulutuksen lakkauttamisen tapahtumaan.

  • Still no sign of Pussy Riot after Helsinki cancellation

    26.05.2013 Yle News

    Organisers of the Helsinki World Village festival have tried but failed to contact two members of the Pussy Riot performance art collective who cancelled a show at the event on Saturday. They have no information on the two women’s whereabouts.

  • Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla

    25.05.2013 Yle Uutiset

    Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.

  • Pussy Riotin jäsen ryhtyi syömälakkoon

    22.05.2013 Yle Uutiset

    Marija Aljohina haluaa tulla kuulluksi ehdonalaishakemuksensa käsittelyssä oikeudessa.

  • Kaikille teoksille avoin näyttely taidemuseolla

    06.05.2013 Yle Uutiset

    Oulussa järjestettävään pop up -näyttelyyn otetaan mukaan niin paljon teoksia kun taidemuseon seinille ja lattioille mahtuu. Teoksen paikan saa valita vapaasti. Näyttelykokonaisuus avautuu yleisölle perjantaina 17. toukokuuta.

  • Kuvataiteen näyttöapurahoja Kymenlaaksoon

    29.04.2013 Yle Uutiset

    Kuvataiteen näyttöapurahoja jaetaan tänä vuonna lähes miljoona euroa, yhteensä 120 taiteilijalle. Apuraha on 8 000 euroa ja se on tarkoitettu viiden kuukauden työskentelyyn. Lautakunta sai 840 hakemusta.

  • Kuvasatoa Fellmanin pellon performanssista

    28.04.2013 Yle Uutiset

    Fellmanin pelto - 22 000 ihmisen elävä monumentti sai tuhannet ihmiset liikkeelle. Elävässä taideteoksessa koreografi pyysi osallistujia huutamaan tuskaansa, nostamaan kädet ylös ja tamppaamaan maahan kaiken raivon.

  • Iglupassio on performanssiksi puettu vastaisku talvelle

    26.03.2013 Yle Uutiset

    Tamperelainen näyttelijäopiskelija viettää hiljaista viikkoa yliopiston katolle rakennetussa iglussa punaiseen pelastautumispukuun sonnustautuneena. Iglussa asuminen on paitsi omalaatuinen kärsimysnäytelmä, myös opinnäytetyö.

Sivut