Hyppää pääsisältöön

työttömyyskorvaukset

  • Millaiset TE-palvelut auttaisivat sinua saamaan työpaikan? Kerro meille

    13.09.2019 Yle Radio 1

    Mitkä seikat vaikeuttavat tai estävät työllistymistäsi?

    Mitkä seikat vaikeuttavat tai estävät työllistymistäsi?

  • Laulajan leipä on murusia vaan

    27.03.2015 Kulttuurin välikysymys

    Bäckströmin laulajaveljekset ja taide-elämän edellytykset

    Kansanedustaja Arto Pirttilahden (kesk.) ajatus taiteen merkityksestä sai Bäckströmin laulajaveljekset pohtimaan perverssejä: Eikö taiteen tekemisellä todellakaan saa elää? Molemmat elättävät tätä nykyä itsensä kokonaan taiteen tekemisellä, tosin pääsääntöisesti se tarkoittaa jopa reilusti köyhyysrajan alapuolella elämistä.

  • Parta Kourulan monologi Kittilän korvessa

    24.02.2015 Elävä arkisto

    Jarmo Laineen ohjaama dokumentti on vuodelta 1986.

    Kittilän pohjoisissa valtionmetsissä vuosikymmenet asunut erakko Eino "Parta" Kourula kertoo elämäntarinansa ja miettii luonnon ja maailman menoa Lompolon ja Raattaman välikorvessa. Jarmo Laineen ohjaama dokumentti on vuodelta 1986.

  • Työtön toivoo jouluksi maailmanrauhaa

    13.12.2012 Elävä arkisto

    Seitsenhenkistä perhettä elättävä mies kertoo tuntojaan.

    Mitä pyörii työttömän mielessä joulun aikaan? Lapin Pelkosenniemellä seitsenhenkistä perhettä elättävä Eugen Strengell tilittää ajatuksiaan ja toiveitaan.

  • Ajankohtaisen kakkosen työttömyysilta

    05.05.2009 Elävä arkisto

    90-luvun jättiläistyöttömyyden keskellä tehty teemailta, jossa työttömät ottavat mittaa päättäjistä. Taistelun keskiössä on työministeri Ilkka Kanerva, joka luonnehditaan ”hallituksen turhimmaksi ministeriksi”.

  • Perkele - olen työtön!

    11.06.2007 Elävä arkisto

    Vuonna 1978 Savonlinnan työttömien nuorten päivät kuluivat baarissa yatzya pelaten. Pelle Miljoona lauloi samaan aikaan siitä, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.

  • 40-vuotias nainen vuonna 1972

    27.09.2006 Elävä arkisto

    Maagisen rajapyykin ohitettuaan naisen arvo laskee.

    Maagisen 40 vuoden rajapyykin ohitettuaan naisen arvo laskee kaikilla aloilla. Tämä näkyy mm. työelämässä ja eroottisessa arvostuksessa.