Hyppää pääsisältöön

ranskan kieli

  • Belgialaiset havittelivat mielenosoituksella hallitusta

    23.01.2011 Yle Uutiset

    Kymmenettuhannet belgialaiset osoittivat sunnuntaina mieltään Brysselissä saadakseen lopulta kansalle hallituksen. Belgia on ollut vailla hallitusta 224 päivää. Kansalaismarssilla haluttiin myös osoittaa yhtenäisyyttä hollanninkielisten flaamien ja ranskankielisten valloonien välillä. Näiden puolueet kiistelevät hallituksen kokoonpanosta.

  • Belgian poliitikkoja painostetaan parroilla

    22.01.2011 Yle Uutiset

    Belgialaiset alkavat saada tarpeekseen poliitikkojen loppumattomasta riitelystä. Maahan ei ole saatu hallitusta kesäkuun vaalien jälkeen. Belgialaismiehet ovat ottaneet käyttöön viimeisen keinon poliitikkojen painostamiseksi - partaprotestin.

  • Belgian kuningas pyysi hallitustunnustelijaa jatkamaan

    11.01.2011 Yle Uutiset

    Yli puoli vuotta jatkunutta Belgian hallitusneuvottelujen pattitilannetta yritetään nyt ratkoa kahden suurimman puolueen neuvotteluissa. Kuningas Albert II torjui tiistaina hallitustunnustelijansa eronpyynnön ja pyysi häntä jatkamaan sovun etsintää flaamien ja vallonien suurimpien puolueiden johtajien kanssa.

  • Belgian hallituskriisi rikkomassa aiemmat ennätykset

    07.01.2011 Yle Uutiset

    Belgia tekee lauantaina uuden Euroopan ennätyksen, kun sen kesäkuun vaaleista alkanut poliittinen kriisi on kestänyt 208 päivää. Tuolloin Belgia ohittaa halltuskriisiennätystä tähän saakka nimissään pitäneen Hollannin. Hollannin ennätys syntyi vuonna 1977.

  • Belgian hallitustunnustelija luovuttaa

    06.01.2011 Yle Uutiset

    Belgiassa mahdollisuudet saada aikaan uusi hallitus näyttävät entistäkin heikommilta. Hallitusneuvottelujen mahdollisuutta tunnustellut Johan Vande Lanotte ilmoitti torstaina eroavansa tehtävästään, kuninkaanpalatsi kertoo. Belgian uusi parlamentti valittiin jo kesällä, mutta sopua hallituksesta ei ole saatu aikaan.

  • Belgian kuningas toivoo joululahjaksi yhtenäisyyttä

    24.12.2010 Yle Uutiset

    Kuningas Albert II esitti joulupuheessaan vetoomuksen Belgian yhtenäisyyden puolesta. Maahan ei ole saatu muodostettua kesäkuussa pidettyjen vaalien jälkeen hallitusta. Kuninkaan mukaan maalla on nyt mahdollisuus perusteellisiin uudistuksiin.

  • Belgian kielikiistaan ei löydy ratkaisua

    18.10.2010 Yle Uutiset

    Flaamilaisen puolueen ehdottama kompromissipaketti Belgian hallinnon uudistamiseksi on saanut torjunnan ranskankielisiltä puolueilta. Ehdotusta pidettiin viimeisenä keinona selvitä maata repivästä poliittisesta kriisistä.

  • Telttaretket kiusaavat Kiinan muuria

    08.10.2010 Yle Uutiset

    Isot yleisötapahtumat ja reppuretkeilijöiden illanvietot ovat osoittautuneet sotkuiseksi haasteeksi Kiinan muurille. Muurinkivet ovat paikoin peittyneet englannin- ja ranskankielisiin töherryksiin, ja kivien välistä löytyy usein nauloja telttayöpymisten jäljiltä. Muurille majoittumista ei kuitenkaan ole suoranaisesti kielletty.

  • Flaamien ja valloonien eripura ulottuu jo juomaveteen

    06.10.2010 Yle Uutiset

    Belgiassa ranskankielisen eteläosan ja hollanninkielisen pohjoisosan eripura ulottuu jo juomaveteen. Hollanninkielinen parlamentti kieltäytyi keskiviikkona juomasta enää ranskankieliseltä alueelta peräisin olevaa mineraalivettä, kertoo Belgian ranskankielinen radio.

  • Euroopan Voimisteluliiton johtoon suomalaisväriä

    29.09.2010 Yle Urheilu

    Suomalainen Kirsi Erofejeff-Engman on valittu Euroopan Voimisteluliiton (UEG) hallinnolliseksi johtajaksi. Erofejeff-Engman työskenteli aiemmin Suomen Voimisteluliitossa hallintopäällikkönä.

  • Kuopio aikoo laajentaa koulujen kielivalintoja

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Kuopio pyrkii lisämään kaupungin houkuttelevuutta laajentamalla koululaisten kielivalintoja. Kielitivoli-hankkeessa on selvitetty vanhempien halukkuutta valita lapsiensa ensimmäiseksi kieleksi jokin muu kieli kuin englanti.

  • Nokian ex-pomo tekisi Lapista muotoilun mekan

    24.09.2010 Yle Uutiset

    Nokian entinen innovaatiojohtaja Juhani Risku kehottaa suuria yrityksiä tuomaan luovan työn ammattilaisensa Lappiin. Inarin Veskoniemeen asettautunut Risku uskoo, että Lapin ilmapiiri vapauttaa ihmisen suunnittelemaan, muotoilemaan ja tekemään taidetta uudella rohkeudella.

  • Koelaulusta selviää hengissä

    14.09.2010 Yle Uutiset

    Sekakuoro Cassiopeia etsii riveihinsä uusia laulajia. Varsinkin miehistä on huutava pula. Sanni ja Mikko jännittivät koelaulua muiden mukana.

  • Aikapankissa palvelut vaihtuvat aikaan

    09.09.2010 Yle Uutiset

    Maailmalta Suomeen rantautunut aikapankki on aloittanut toimintansa Jyväskylässä. Aikapankissa valuuttana toimii tehty työaika, ei työn määrä tai vaativuus. Tunti tuntia vastaan on aikapankin kahdenvälinen kauppa, jossa korkoa ei peritä.

  • Ministeri: "Valmistautukaa Belgian hajoamiseen"

    05.09.2010 Yle Uutiset

    Näkymät Belgian hallituksen muodostamiseksi synkkenivät sunnuntaina entisestään, kun maan johtavat poliitikot eivät näyttäneet sovinnonhalua pitkittyneissä hallitusneuvotteluissa. Terveys- ja sosiaaliministeri Laurette Onkelinx kehotti ihmisiä valmistautumaan maan kahtiajakoon.

  • Belgian hallitusneuvottelut kariutuivat jälleen

    05.09.2010 Yle Uutiset

    Belgiassa kuningas on myöntänyt eron hallitustunnustelijalle ja kehottanut maan parlamenttia käynnistämään neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi. Kariutuneita hallitusneuvotteluita johtanut ranskankielisten sosialistien johtaja Elio di Rupo on jo toinen tehtävästään vetäytynyt hallitustunnustelija.

  • Morsiamet villiintyivät boudoir-kuvista

    14.08.2010 Yle Uutiset

    Häiden jälkeen on tapana antaa tuoreelle puolisolle huomenlahja. Nyt suomalaismorsiamet ovat innostuneet maailmalla villitsevistä boudoir-kuvista. Sana tulee ranskan kielestä ja tarkoittaa naisten pukeutumishuonetta. Kuvissa ollaankin tavallista niukemmissa pukeissa.

  • Eläinhoitoloissa ruuhka-ajat käsillä

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Eläinhoitoloissa on etenkin kesällä ja koululaisten loma-aikoina ruuhkaa. Ennen lemmikki jätettiin hoitoon naapureiden tai sukulaisten luo, mutta nykyään yhä lisääntyvissä määrin lemmikki viedään hoitolaan.

  • Massiivinen ilotulitus valaisi Seinen rantoja

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Pariisilaiset kokoontuivat keskiviikkona joukolla kaupungin keskustaan seuraamaan Ranskan kansallispäivän päättänyttä ilotulitusta. Puolituntisen spektaakkelin aikana Pariisin taivaalle ammuttiin kolmen tonnin edestä ruutia.

  • Kainuulaistunut ranskatar luonto-oppaana

    17.06.2010 Yle Uutiset

    Ranskalainen Sabrina Longeais tuli Suomeen 12 vuotta sitten EU-projektin kautta. Yhdeksän vuotta Kuhmossa asunut ranskatar on löytänyt itselleen rauhaisan ympäristön Lentiirasta ja toimii luonto-opppaana ranskankielisille matkailjoille.

Sivut