Hyppää pääsisältöön

The Beatles

  • Totta se on – The Beatles on Adelea ja Taylor Swiftiä modernimpi vuonna 2015

    23.12.2015 YleX

    The Beatlesin tuotanto ilmestyy suoratoistopalveluihin jouluaattoyönä.

  • "Kuka suomalainen artisti on soittanut The Beatlesin kanssa" – Musavisakysymyksistä kirja

    14.12.2015 Yle Uutiset

    Knopit kaakkoon -kirjan kirjoittajat ovat koonneet kansien väliin parhaat kysymykset baarien musiikkivisoista. Kirja kattaa lähes kaikki musiikkityylit 1950-luvulta alkaen.

  • Ringon kopio White Albumista myytiin ennätyshintaan

    06.12.2015 Yle Uutiset

    The Beatles -rumpalin kopio White Albumin ensipainoksesta myytiin 760 000 dollarilla yhdysvaltalaisessa huutokaupassa.

  • Popcorn - synteettinen megahitti

    12.11.2015 Musiikki

    Popcorn oli synteettinen ykköshitti vuonna 1972.

    ”Minä tein sen parissa minuutissa, koko sävellyksen”, paljasti Gershon Kingsley suurimman hittinsä synnystä. Hitti oli Popcorn. Pomppiva elektroninen hitti, joka vuonna 1972 soi radioissa ja diskoissa ympäri maailman. Se oli se ”jännä soundi, kiva melodia, jota ei voinut vastustaa”, tai ärsyttävä elektroninen renkutus, jota ei päässyt pakoon.

  • Lemmy

    10.11.2015 Yle Teema

    Dokumenttielokuva raskaan rockin legendasta.

    Dokumenttielokuva Lemmy Kilmisteristä (1945-2015) esitetään raskaan rockin legendan muistoksi 3.1.2016 kello 22.20.

  • Kiitollisuuden aiheita tänään

    24.10.2015 Näkökulmat

    Kajo miettii, mistä voi olla kiitollinen esim. tänään.

    "Ei ole virvoitusjuomapullonkorkinmentävää reikää päässä, otsasta niskaan. (Kun tekisi mieli laittaa siihen reikään urkupilli ja ajaa vaihdepyörällä neljääkymppiä, että ulisisi se urkupilli, ja taas saisi maineen, että liian outo on kyllä se mies, monihavaitusti.)"

  • Magnum – tarina valokuvan takana

    16.10.2015 Yle Teema

    Maailman kuuluisimman kuvatoimiston tarinoita

    Vuonna 1947 perustettu Magnum on maailman kuuluisimpia valokuvatoimistoja. Suorastaan alansa legenda. Kymmenosaisessa sarjassa aiheena on kymmenen Magnumin kuuluisaa otosta vuosikymmenten varrelta.

  • Mitä todella tapahtuu? Avaruusromua 11.10.2015

    09.10.2015 Musiikki

    Mistä salaliittoteoriat syntyvät?

    Elvis elää, prinsessa Diana murhattiin, Kuussa ei oikeasti käyty, maailmaa hallitsee salainen järjestö... ”Onko olemassa yhtään merkittävää tapahtumaa, jonka kulusta ja motiiveista ei olisi esitetty vaihtoehtoista, epäilyksenkatkuista teoriaa”, kysyy Jonas Sivelä kirjassaan Kaiken takana on salaliitto. Virallisen selityksen haastavia teorioita on esiintynyt antiikin ajoista lähtien, mutta Internet muutti kaiken. Mitä salaliittoteoriat oikeastaan kertovat? Mistä ne syntyvät? Avaruusromussa ollaan salaliittojen jäljillä. Musiikkina The Fireman, Liverpool Sound Collage, Gagarin, Gabriel Ledoux, Deathprod, Biosphere ja Andreas O. Hirsch. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Beatlesin ensimmäinen levytyssopimus myytiin 65 000 eurolla

    20.09.2015 Yle Uutiset

    Vuonna 1961 allekirjoitetulla sopimuksella yhtye levytti Tony Sheridan and The Beat Boys -nimellä My Bonnie -singlen Hampurissa. Suurta hittiä singlestä ei tullut, mutta levytyksen kerrotaan johtaneen siihen, että manageri Biran Epstein löysi The Beatlesin.

  • Kennedy murhataan ja Beatles räjäytti tajunnan Twist and Shoutilla – 1960-luvun teinien muistelmista syntyi näytelmä

    28.08.2015 Yle Uutiset

    Tämän päivän isoäidit ja isoisät tai lähellä sitä ikää olevat hakevat nykyteknologiaa hyödyntäen yhteyksiä 1950-60-lukujen nuoruuden ystäviinsä. Vahvat muistot voivat johtaa jopa museonäyttelyyn tai näytelmään, jossa sukupolvet lyövät kättä. Riihimäellä on tehty osin tosielämään perustuva näytelmä, jossa tämän päivän nuoret heittäytyvät 1960-luvun alun teinien elämään.

  • Hori Smoku Summer Boogaloo ja garagepunkin taikaa

    27.07.2015 Yle Uutiset

    Rujon ja energisen garagepunkin katu-uskottavuus vetoaa suomalaisiinkin, ja parhaimmillaan tyylilajin yhtyeet ovatkin lavalla.

  • Rockstopin toinen vuosi

    29.06.2015 Elävä arkisto

    Musiikkiohjelmasarjan toinen kausi vuosilta 1988–1989.

    Tähän artikkeliin on koottu musiikkiohjelmasarjan toisen tuotantokauden jaksot vuosilta 1988–89.

  • Lysergihapon dietyyliamidia! Avaruusromua 21.6.2015

    19.06.2015 Musiikki

    MIllaista musiikkia tehtiin LSD:n 70-vuotisjuhlan kunniaksi?

    Se on väritöntä, hajutonta ja mautonta. Se on puolisynteettinen psykedeeli. Se tuottaa muutoksia aistihavaintoihin. Se saa aikaan epätavallisia ajatuskulkuja ja hengellisen kaltaisia kokemuksia. Sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann keksi aineen sattumalta, lääketehtaan laboratoriossa vuonna 1943. Se sai nimekseen LSD. Ohjelma on toiveuusinta vuodelta 2013. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Raatilainen muistelee Hittimittaria: "Oli vähän outoa musiikkia meikäläiselle"

    15.06.2015 Yle Uutiset

    1980-luvulla Hittimittari-ohjelman Pohjois-Suomen alueraadissa musiikkia arvioinut Arto Saxholm kertoo tehtävän olleen jännittävä, vaikka musiikkikappaleet eivät olleetkaan aivan hänen makuunsa.

  • Apua!

    29.05.2015 Musiikki

    The Beatlesin toisesta elokuvasta tuli Help! Apua!

    The Beatlesin vuosi 1965 alkaa hektisesti. Nuorukaisia kuskataan Bahamasaarilta Itävallan alpeille ja Buckinghamin palatsista Salisburyn taistelukentille. Välillä ollaan studiossa tekemässä uutta musiikkia. Syntyy Help! - The Beatlesin toinen elokuva ja samanniminen albumi. Elokuvan ensi-ilta on Lontoossa loppukesällä 1965, ja luonnollisestikin kuninkaalliset ovat läsnä ensi-illassa. Ja pian mennään taas ympäri Eurooppaa, sen jälkeen Amerikkaan, ja uutta levyäkin pitäisi alkaa tekemään. Ei mikään ihme, että The Beatlesin toisesta elokuvasta tuli Help! - Apua! Huutomerkin kera.

  • Ilovaarirock 20 vuotta: Beatlesin sukupolvi pisti pystyyn oman festivaalin

    22.04.2015 Yle Uutiset

    Joensuun Ilosaaressa heinäkuussa jo 20. kerran järjestettävän Ilovaarirock-festivaalin synty ja historia on kirjattu kovien kansien väliin. Hannu Tikkasen kirjoittama historiikki on samalla tarina joensuulaisen popmusiikin uranuurtajista.

  • Törkeä plagiaatti vai kunnianosoitus - lainataanko näissä kappaleissa mielestäsi liikaa?

    14.04.2015 Kulttuuri

    Missä kulkee inspiroitumisen ja kopioinnin raja?

    Hittikappaleen kaavahan on selkeä. Siinä pitää olla jotain tuttua ja tietenkin myös jotakin uutta. Mutta missä kulkee lainaamisen raja, saako muiden musiikista inspiroitua? Ovatko seuraavat kappaleet mielestäsi plagiaatteja?

  • Mummuille ja papoille oma päivä: Nostalgiajytää Kirvatsissa

    14.04.2015 Yle Uutiset

    Kirvatsin Jytässä lavalle nousevat muun muassa Agents& Vesa Haaja, Raittisen veljekset sekä Porin Teatterin The Beatles Storyn bändi. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä jokavuotinen.

  • Kari Peitsamo kunnioitti Beatlesia kattokonsertilla Pasilassa

    31.03.2015 Elävä arkisto

    Peitsamo konsertoi 1995 Ylen Sosiaalitalon katolla Pasilassa

    Kari Peitsamon Skootteri heitti marraskuussa 1995 live-konsertin Ylen Sosiaalitalon katolla Pasilassa. Tempaus oli toimittaja Kai Ulmasen ideoima ja se liittyi The Beatlesin ensimmäisen Anthology-levyn julkaisuun.

  • Rakastuitko retroon? Mikä tekee klassikon?

    26.03.2015 Yle Uutiset

    Retroilu vie mennessään. Mitä vanhaa arvostat kodissasi? Keräiletkö tietyn aikakauden irtainta? Mikä tekee esineestä aikaa kestävän klassikon?

Sivut