Hyppää pääsisältöön

kuunnelmat

  • Mielensäpahoittajan matka radion ympäri – Tuomas Kyrön hahmo palaa juurilleen ja lähtee ulkomaille

    01.06.2018 Draama

    Mielensäpahoittajan matka jatkuu – nyt Fuengirolaan!

    "Kertoja on yli 80-vuotias mies, itse asiassa edellisten Isänpäivä-juttujen kertojan isä, vaikkei se mitenkään tarkasti noista selviä, tai ole kuulijalle olennaista tietää. Minulle vain oli", aloitti Tuomas Kyrö erään sähköpostinsa vuonna 2009. Mielensäpahoittaja sai alkunsa radiosta ja palaa takaisin kotipesäänsä, sillä Kyröllä riittää kerrottavaa. Uudessa kuunnelmasarjassa Mielensäpahoittaja lähtee Fuengirolaan!

  • Kirjakuunnelmia kesän korvalle

    25.05.2018 Blogit

    Klassikkoteoksia kuunnelmasovituksina.

    Kun aurinko porottaa niin, ettei kirjan sivuista selvää saa, voi hyvän kirjan parissa rentoutua myös kuuntelemalla sitä.

  • Mielensäpahoittaja lähtee maailmalle - uusi viihdekuunnelmasarja alkaa

    18.05.2018 Yle Radio 1

    Mielensäpahoittaja - 10-osainen viihdekuunnelmasarja

    Mielensäpahoittaja - 10-osainen viihdekuunnelmasarja

  • Radioteatteri kesällä 2018: "Matka on täynnä yllätyksiä eikä lopulta mikään ole niin kuin ennen."

    08.05.2018 Yle Radio 1

    Kesän 2018 kuunnelmat Yle Radio 1:ssä

    Kesän 2018 kuunnelmat Yle Radio 1:ssä

  • Punakaikuja 1918 – kuuntele kohtaloita sadan vuoden takaa

    04.05.2018 Draama

    Suomenlinnan historia herää henkiin kävelykierroksella

    Helsingin suurimman punavankileirin historia herää eloon Suomenlinnassa Yle Draaman tuottamalla avoimella Punakaikuja-kävelykierroksella. Karttapohjainen kokemus on tee-se-itse kuuntelukierros Suomenlinnan punavankileiristä vuonna 1918. Kierros on koettavissa interaktiivisella kartalla milloin tahansa 31.5.-31.7.2018. Sen kokemiseksi tarvitset vain puhelimen, kuulokkeet ja seikkailumieltä.

  • Vapun radiodraamat tihkuvat romantiikkaa, kuumia tunteita ja kuohuvia koskia

    27.04.2018 Ohjelmat

    Tukkilaisromantiikka ja häjyt kuumentavat tunteita

    Tukkilaisromantiikka ja häjyt kuumentavat tunteita

  • "Pekka Lipponen ei vanhene" - Rantasalmella otetaan kaikki irti pitäjän tunnetuimmasta, fiktiivisestä asukkaasta

    18.04.2018 Egenland

    Kesäteatteria, markkoinoita, hiihtoa: Lipposesta on moneksi.

    Rantasalmella Etelä-Savossa on kehittynyt varsin omalaatuinen kesäteatteriperinne, jonka keskiössä kuljailee paikallinen fiktiivinen julkkis, Pekka Lipponen.

  • Märta Tikkasen merkittävät teokset nykypäivänä − Nyt on tunnustamisen aika

    06.04.2018 Draama

    Kirjalijat avaavat suhdettaan Märtä Tikkasen teoksiin.

    Märta Tikkanen on tunnettu rohkeista, omaelämäkerrallisista teoksistaan, jotka ovat kestäneet aikaa ja puhuttelevat myös uusia lukija- ja kirjailijasukupolvia. MÄRTÄ-kuunnelma kuvaa feministisen taiteilijaidentiteetin syntyä aikana, jolloin tunnustuskirjallisuus aiheutti Suomessa skandaaleja. Kysyimmekin Riikka Pulkkiselta, Laura Gustafssonilta ja Selja Ahavalta heidän suhteestaan Märta Tikkasen tuotantoon ja omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen.

  • Naistenpäivän radiodraamoissa naiset ottavat ohjat

    08.03.2018 Ohjelmat

    Naistenpäivänä radiodraamaa naisilta naisille

    "Naisille on pakko olla jotain hyötyä siitä, että he heittävät palloa huonosti ja väärin. Eivät ne muuten kaikki tekisi niin". Kuningatar Kristiina ei halua olla nainen, Marjatta kaataa miehiä kuin heinää, 20-luvun radikaali nuori tyttö kummastuttaa opettajainhuoneessa. Naistenpäivän radiodraamoissa pohditaan minuutta, sukupuolirooleja sekä vallankäyttöä. Miten ihminen pystyy erottamaan oman tahtonsa Jumalan tahdosta?

  • Luutnantin sydän - Wanhanaikainen juttu

    02.03.2018 Draama

    Siltasen vuonna 2008 aloitettu teos on saatu nyt valmiiksi!

    Juha Siltanen on yksi merkittävimpiä suomalaisia käsikirjoittajia sekä voimakkaiden henkilöhahmojen ja maailmojen luoja. Nyt Siltanen avaa wanhanaikaisen jutun – millainen tarina Luutnantin sydän -kuunnelman takana on? Teosta alettiin tehdä jo vuonna 2008 ja nyt siihen on palattu ja se on walmiiksi saatettu!

  • Yleisön toiveista, arkiston aarteista – radiodraamatoiveita ystävänpäivään

    14.02.2018 Blogit

    Toivekuunnelmissa selvitetään rikoksia ja ihmissuhteita.

    Helmikuun kuuntelijatoiveissa seikkaillaan, jännitetään ja rakastetaan. Kauko Helovirta vie Majuri Marraksena kuulijat poliittisiin selkkauksiin Ylä-Safaniin. Tauno Palon ja Eeva-Kaarina Volasen tähdittämässä kuunnelmassa herätellään henkiin rakkaus vuosikymmenten takaa. Olavi Susikoski selvittää kauppaneuvoksen rouvan murhaa ja Laura Tervonen näyttelijättären kuolemaa. Vahtosen vanha murhamysteeri herätetään eloon kuunnelmassa Vahtonen muistoissamme.

  • Viron vaiheita radiodraaman kertomina

    14.02.2018 Elävä arkisto

    Kuunnelmat valottavat veljeskansan 100-vuotista historiaa

    Viro julistautui valtioksi helmikuussa 1918. Kansakunnan vaiheisiin on mahtunut sotaa ja vieraita valloittajia, mutta myös kukoistavaa kulttuuria ja suuria kirjailijoita. Jaan Krossin ja Hella Wuolijoen kirjoittamat kertomukset valottavat Viron historiaa 1900-luvun alusta sotavuosiin. Käymme Eino Leinon matkassa 1920-luvun kulttuuripiireissä Virossa ja hengitämme raikasta, kolminkertaista kevättä: luonnon, kansan ja kirjallisuuden uutta heräämistä.

  • Lapsemme on paleoliittinen!

    02.02.2018 Draama

    Jäänne-kuunnelmassa perheen lapsella on muinaiset geenit

    Jäänne-kuunnelma käsittelee sitä, millaista on kun tavalliseen suomalaiseen perheeseen syntyy erilainen lapsi – arviolta 140 000 vuotta sitten viimeksi maailmassa elänyt aito homo erectus, joka nimetään Karloksi.

  • Pekka Lipposen kuninkuushaaveet törmäävät vanhaan heilaan

    29.01.2018 Elävä arkisto

    Lipponen ja Korkki seikkailevat Calamarian saarella.

    Pekka Lipposen rutiinintäyteinen toimistopäivä keskeytyy Calamarian kuningaskunnasta saapuvaan kirjeeseen. Kuningas Valerius Tietäväinen kutsuu suuresti kunnioitetun everstin ja tähtiritarin hallitsemaan kuningaskuntaansa, joka on tukahtua kilpailevien kansojen vallanhimoon ja pahansuopuuteen.

  • Sofi Oksasen teokset aloittavat kuunnelmakevään

    04.01.2018 Yle Radio 1

    Kuunnelmia Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin ja maanantaisin

    Kuunnelmia Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin ja maanantaisin

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    29.12.2017 Elävä arkisto

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Noita Nokinenä toi särmää juhlapyhien pumpulinpehmeään idylliin

    08.12.2017 Elävä arkisto

    Noita Nokinenä ihastutti radiossa

    Noita Nokinenä ihastutti radiossa

  • Scifihirviö vai seksilelu?

    04.12.2017 Draama

    Anu Kaajan kuunnelmassa nainen rakastuu mustekalaan.

    Anu Kaajan kuunnelmassa nainen rakastuu mustekalaan.

  • Robotti Atorox syntyi Outsiderin kynästä 1940-luvun lopulla

    24.11.2017 Elävä arkisto

    Kaksiosainen kuunnelmasarja toteutettiin 1990.

    Aarne Haapakoski, nimimerkki Outsider, oli Suomen ensimmäisiä tieteiskirjailijoita. Hänen luomansa Atorox-robotti toimii aivokaseteilla ja syö aktiinouraania. Atorox vapautui kirjojen sivuilta radioaalloille kaksiosaisessa kuunnelmassa Atorox - koneihminen, jossa robotti sotkeutuu pankkiryöstöön. Atoroxin seikkailut ovat kuunneltavissa 21.11.2018 saakka Areenassa.

  • Dekkareita, veijareita, rakkaita ja huijareita – radiodraamaa seikkailujen ystäville

    20.11.2017 Blogit

    Toivekuunnelmissa jännityksen hurmaa lapsille ja aikuisille

    Marraskuun toivekuunnelmissa kuljetaan Maija Poppasen ja sotamies Sveijkin matkassa, asustetaan Onnelin ja Annelin talossa ja pyörähdetään hurjaan tanssiin Paholaisvalssissa. Mies menettää muistinsa ja herää aivan toisena. Rikostarkastaja Susikoski selvittää nimismiehen murhaa kauniilla maaseudulla.

Sivut