Hyppää pääsisältöön

rauhoituslääke

  • Rauhoittavat lääkkeet mahdollisesti dementian riskitekijöitä

    05.09.2012 Yle Uutiset

    Rauhoittavat lääkitykset ovat hyvin yleisiä vanhuksilla. Usein niitä jatketaan vuosia, vaikka turvallisena pidetään muutaman viikon kuuria.

  • Uhrit: Talidomidi-anteeksipyyntö loukkaava

    01.09.2012 Yle Uutiset

    Raajavaurioita aiheuttaneen talidomidi-lääkkeen uhrit katsovat, että saksalaisyhtiön anteeksipyyntö on liian vähän ja se esitettiin liian myöhään. Uhrien mielestä yhtiön olisi syytä alkaa maksaa korvauksia yli 50 vuotta sitten kielletyn lääkkeen aiheuttamista vammoista.

  • Saksalaiselta lääkeyhtiöltä ensimmäinen anteeksipyyntö talidomidin vaikutusten takia

    31.08.2012 Yle Uutiset

    Lääke aiheutti tuhansille lapsille epämuodostumia. Se vedettiin markkinoilta yli 50 vuotta sitten.

  • Vakavasti masentunut ei välttämättä jaksa hakea hoitoa

    11.08.2012 Yle Uutiset

    Vakavasti masentuneet joutuvat usein itse etsimään hoitoa. Terapiaa ei automaattisesti tarjota, vaan sairautta hoidetaan lääkityksellä. Jopa 15 prosenttia ihmisistä sairastuu vakavaan masennukseen elämänsä aikana, osa moneen kertaan.

  • Marilyn Monroen liian helppo kuolema

    05.08.2012 Yle Uutiset

    Marilyn Monroen kuoleman ympärillä parveilee salaliittoteorioita. Parhaimmillaan syytä on sysätty jopa mafian harteille, mutta kaksi tunnetuinta väitettä liittyvät Monroeta hoitaneisiin lääkäreihin ja Kennedyn poliitikkoveljeksiin.

  • Lemmikin matkapahoinvoinnin voi estää

    01.07.2012 Yle Uutiset

    Koiran oksentelu autossa hyydyttää helposti matkakuumeen. Asiantilaan ei ole pakko alistua. Eläimen matkustusta voi helpottaa monella konstilla, lääkkeillä, hormonivalmisteilla ja luontaistuotteilla. Tärkeätä on ennakointi ja varautuminen.

  • Väitös pyrkii vähentämään lääkeriippuvuutta

    18.06.2012 Yle Uutiset

    Rauhoittavien lääkkeiden aiheuttamasta riippuvuudesta on saatu uutta tutkimustietoa. Riippuvuus on vaikea bentsodiatsepiinien sivuvaikutus, mutta toistaiseksi ei ole onnistuttu kehittämään lääkkeitä, joissa riippuvuusongelmaa ei olisi.

  • Vahvojen lääkkeiden väärinkäyttö huolettaa tutkijoita

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Lääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt Suomessa. Viranomaiset ja päihdetutkijat ovat huolissaan erityisesti rauhoittavien lääkkeiden ja voimakkaiden kipulääkkeiden päihdekäytön lisääntymisestä. Heidän mielestään yksi keino hillitä lääkkeiden väärinkäyttöä olisi bentsodiatsepiinipohjaisten unilääkkeiden käytön vähentäminen.

  • Hammaslääkäripelko rauhoittuu lääkkeillä

    18.03.2012 Yle Uutiset

    Hammaslääkäripelkoon käytetään usein rauhoittavaa lääkitystä. Esilääkitystä joudutaan käyttämään silloin kun lapsi tai aikuinen pelkää toimenpidettä niin paljon ettei mikään muu auta. Lääkityksen käyttöön vaikuttaa osaltaan myös hammalääkäreiden aikapula, toimenpiteet pitäisi saada hoidettua varatussa ajassa.

  • Whitney Houstonin kuolinsyy varmistumassa

    25.02.2012 Yle Uutiset

    Ruumiinavauksen tuloksista on selvinnyt, mitä lääkkeitä hän käytti kuollessaan. Houston kuoli 11. helmikuuta hotellissa Los Angelesissa.

  • Väitös: Iäkkäät eivät pääse eroon psyykenlääkkeistä

    10.02.2012 Yle Uutiset

    Unilääkkeiden ja muiden psyykenlääkkeiden käyttö vanhuksilla on paitsi yleistä, myös pitkäaikaista. Siihen ei tahdo purra myöskään lääkehoidon arviointi kerran vuodessa.

  • THL: Huumeongelmat ovat kasvussa

    01.12.2011 Yle Uutiset

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomen huumetilanne on heikentymässä usean vakaan vuoden jälkeen. Muutokset eivät ole suuria, mutta kuitenkin selkeitä.

  • Talidomidi kiellettiin 50 vuotta sitten

    26.11.2011 Yle Uutiset

    Saksassa kehitetty pahoinvointilääke talidomidi kiellettiin tasan 50 vuotta sitten. Lääkkeestä epämuodostuneet potilaat ovat järjestäneet Berliiniin lauantaiksi mielenosoituksen ja useita valistustapahtumia, kertoo englanninkielinen uutissivusto thelocal.de. Talidomidia suosittiin 50-luvun lopulla raskauspahoinvointiin, mutta se aiheutti tuhansille syntyneille lapsille vakavia epämuodostumia.

  • Asiantuntija löysi vähän huomautettavaa Hämeenlinnan Keinukamarin lääkkeiden käytöstä

    25.11.2011 Yle Uutiset

    Hämeenlinnalaisen hoivakoti Keinukamarin psyykelääkkeiden käytöstä vanhuksille on säännösten mukaista. Ulkopuolinen Farentan asiantuntija huomauttaa silti, että jonkin verran parannettavaa hoivakodilla on bentsodiatsepiinien säännöllisessä pitkäaikaisessa käytössä rauhoittavana lääkkeenä ja unilääkkeenä.

  • Michael Jacksonin lääkäri oikeuden eteen

    27.09.2011 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa on alkanut tiistaina oikeudenkäynti poptähti Michael Jacksonin lääkäriä vastaan. Kuolemantuottamuksesta syytetyn lääkäri Conrad Murrayn väitetään aiheuttaneen Jacksonin kuoleman antamalla tälle yliannoksen rauhoittavaa lääkettä.

  • Perushoitajan sarjamurhajuttu nyt hovissa

    16.09.2011 Yle Uutiset

    Helsingin hovioikeus on aloittanut Suomen rikoshistorian laajimman sarjamurhajutun käsittelyn valmisteluistunnolla. Viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä tuomittu Aino Nykopp-Koski saapuu oikeuteen henkilökohtaisesti vasta jutun pääkäsittelyssä marraskuussa.

  • Apteekkiin murtauduttiin Säyneisissä

    09.08.2011 Yle Uutiset

    Juankosken Säyneisen apteekista varastettiin viime yönä lääkkeitä. Hälytys apteekkimurrosta tuli puoli neljän aikaan, mutta varas oli ehtinyt poistua apteekista, kun poliisi saapui paikalle.

  • Sauri: Alkoholi ja masennus vaarallinen yhdistelmä

    01.07.2011 Yle Uutiset

    Masennuksen itsehoitoon käytetään usein virheellisesti alkoholia. Masennus on myös yhä useammin syynä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen.

  • Psyykelääkkeiden käyttö lisää alkoholin kulutusta

    12.05.2011 Yle Uutiset

    Alkoholin riskikulutus on huomattavan suuri psyykelääkkeitä käyttävillä. Rauhoittavia ja unilääkkeitä käyttävien 53-73 -vuotiaiden miesten riski käyttää alkoholia vähintään 14 annosta viikossa on jopa kaksinkertainen muihin verrattuna.

  • Pääkaupunkiseutu suitsii sekakäyttöä

    25.03.2011 Yle Uutiset

    Pääkaupunkiseudun kunnat kiristävät yleisesti väärinkäytettyjen lääkkeiden määräämistä, kirjoittaa Mediuutiset. Koko maassa bentsodiatsepiinien myynti on laskenut kymmenessä vuodessa kolmanneksen.

Sivut