Hyppää pääsisältöön

implantit

  • Silikoniskandaalin oikeuskäsittely alkoi Ranskassa - implanttipomolle buuattiin

    17.04.2013 Yle Uutiset

    Jutussa on yli 5 000 asianomistajaa. Oikeudenkäynti joudutaan pitämään Marseillen kongressikeskuksessa, jotta sadat ihmiset mahtuvat sisälle.

  • Rintaimplanttiskandaalin oikeuskäsittelyn määrä alkaa Ranskassa

    17.04.2013 Yle Uutiset

    Epäiltyjen joukossa on myös Poly Implant Prothèse -yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Jean-Claude Mas.

  • Potilasdirektiivi tulee - katso kannattaako lähteä hammasturistiksi Viroon

    09.04.2013 Yle Uutiset

    Ensi vuonna voimaan tulevan EU:n potilasdirektiivin on uumoiltu mullistavan terveydenhuollon. Suomessa lakia sorvataan parhaillaan, ja potilaalle tulevan korvauksen tasosta on kiistelty pitkin talvea. Kehysriihessään hallitus vaivihkaa päätti asiasta. Ajankohtainen kakkonen kertoo tänään hammasturismista Virossa TV2:ssa kello 21.

  • Suomen eläinpuistoista ei vapauteta susia luontoon

    21.02.2013 Yle Uutiset

    Ähtärin eläinpuiston intendentti Mauno Seppäkoski on vihainen. Kuumana käyvässä susikeskustelussa on epäilty, että eläintarhat vapauttaisivat susia takaisin luontoon. Eläinpuistojen päinvastaiset vakuuttelut kaikuvat kuuroille korville.

  • Kamera silmässä - tulevaisuuden proteesit ovat jo täällä

    18.01.2013 Yle Uutiset

    Viime vuosituhannen tulevaisuudenkuvat palvelijaroboteista, koneimplanteista ja ihmisen osien kasvattamisesta oli tarkoitettu scifiksi. Onneksi kukaan ei kuitenkaan muistanut kertoa tätä implanttitutkijoille. Yle Uutiset keräsi listan tämän hetken pisimmälle viedyistä ihmisen korjaushankkeista.

  • Nainen yritti salakuljettaa kokaiinia rintojensa sisällä

    12.12.2012 Yle Uutiset

    Salakuljetusyritys paljastui, kun Espanjan viranomaiset kiinnittivät huomionsa rintojen tuoreisiin leikkausarpiin.

  • Ranskalainen implanttivalmistaja vapaalle odottamaan oikeudenkäyntiä

    29.10.2012 Yle Uutiset

    Sekunda-silikoneja valmistaneen ranskalaisen PIP-yhtiön johtaja on vapautettu vankilasta odottamaan oikeudenkäyntiään. Miehen liikkeille on kuitenkin asetettu useita rajoituksia.

  • Vertaistuki helpottaa arjen ongelmissa

    28.09.2012 Yle Uutiset

    Kuulovammaisen lapsen syntymä on aina yllätys, sillä Suomessa yli 90 prosenttia kuulovammaisista lapsista syntyy kuuleviin perheisiin. Kehittynyt teknologia, muun muassa sisäkorvaistute helpottaa kuulovammaisten lasten selviytymistä kuulevien lasten kanssa.

  • A-studio: Virossa leikatuista rintaimplanteista voi paljastua ikävä yllätys

    17.09.2012 Yle Uutiset

    Monella Virossa rintaimplantit leikkauttaneella naisella saattaa tietämättään olla sisällään myös terveydelle haitalliset implantit.

  • Tutkijat: Viittomakielen opettamisesta ei pitäisi luopua

    14.09.2012 Yle Uutiset

    Sisäkorvaimplantit ovat vähentäneet viittomakielisten oppilaiden määrää Suomen kouluissa. Tutkijoiden mukaan viittomakielen opettamisesta ei silti pitäisi luopua kokonaan.

  • Millaisia kokemuksia sinulla on kauneuskirurgiasta?

    14.09.2012 Yle Uutiset

    A-studiolle tarinansa kertoneet, silikonikohun säikäyttämät naiset saavat heikosti tietoa implanteistaan. Osa virolaiskirurgeista ja naisia Viroon välittävistä suomalaisista konsultaatioyrityksistä väistelee vastuutaan. Oletko sinä saanut luotettavaa tietoa implanteista? Ottaisitko rintaimplantit ulkomailla? Kaunistellaanko leikkausten riskejä?

  • Britanniassa harkitaan entistä tiukempia rajoituksia kauneusleikkauksiin

    15.08.2012 Yle Uutiset

    Brittikyselyyn vastanneista suurelle osalle leikkauksen hinta on tärkeämpi kuin sen tekijän pätevyys. Vuodenvaihteen rintaimplanttikohun vuoksi viranomaiset tutkivat nyt myös muun muassa kasvojenkohotuksia ja rasvaimuja.

  • Sisäkorvaistutteet avasivat Valtterille ovet äänten maailmaan

    04.05.2012 Yle Uutiset

    Kuuroksi vuoden ikäisenä todettu poika tapailee vuotta myöhemmin jo ensimmäisiä sanojaan. Rinnalla tulevat apuviittomat, joilla varmistetaan viestin perillemeno.

  • Lääketieteen implantteja voidaan tehdä biohajoavista kuiduista

    04.05.2012 Yle Uutiset

    Biohajoavista kuiduista voidaan tehdä esimerkiksi leukanivelimplantteja tai korjaustuotteita selkänikamien väliin.

  • Brittilääkärit: Jopa kolmasosa PIP-implanteista saattaa revetä

    17.04.2012 Yle Uutiset

    Aimpien tutkimusten mukaan 2-5 prosenttia implanttien käyttäjistä kärsi repeämistä.

  • Britanniassa PIP-implantteja luultua useammalla

    15.03.2012 Yle Uutiset

    Britanniassa kiellettyjä, helposti repeäviä PIP-rintaimplantteja on useammalla naisella kuin tähän asti on luultu. Alun perin terveysviranomaiset varoittivat vuoden 2001 jälkeen asennetuista implanteista. Nyt on käynyt ilmi, että jo tätä ennen PIP-implantit oli laitettu noin 7 000 naiselle.

  • Uusi hoitomuoto nivelsairauksiin

    28.02.2012 Yle Uutiset

    Tampereen teknillisessä yliopistossa on kehitetty ensimmäisenä maailmassa nivelten korjaukseen soveltuva biohajoava implantti. Niveltyyny tuo nyt uuden hoitovaihtoehdon vanhojen rinnalle.

  • Keskustele: Uskaltaisitko hankkia rintaimplantit?

    01.02.2012 Yle Uutiset

    Terveysviranomaiset ovat kehottaneet naisia poistattamaan teollista silikonia sisältävät PIP- ja M-implantit monissa maissa. Valvira lisäsi eilen listalle myös TiBreeze-implantit. Mitä mieltä olet rintaimplanteista? Pelkäätkö implanttien vaaroja?

  • Finnish women removing toxic PIP implants

    01.02.2012 Yle News

    A French breast implant health scare has sent women in Finland to doctors’ offices to remove their Poly Implant Prothese (PIP) implants. Some 30 women in Finland carry the recalled industrial silicone implants.

  • Rintaimplanttikohu ei ole vähentänyt kysyntää

    01.02.2012 Yle Uutiset

    Monissa maissa terveysviranomaiset ovat kehottaneet naisia poistattamaan teollista silikonia sisältävät PIP- ja M-implantit. Eilen valvontaviranomainen Valvira lisäsi listalle TiBreeze-implantit. Suomessa teolliset silikonit on laitettu tiettävästi lähes 30 naiselle. Ulkomailla leikkauksia on tehty noin 200 suomalaiselle.

Sivut