Hyppää pääsisältöön

epiikka

  • Hollantilaistaiteilija ravistelee Kalevala-mielikuvaa postikorteilla ja mainoskuvilla

    10.01.2014 Yle Uutiset

    Kalevala on suomalaisille yhtä aikaa sekä pyhä että hieman tylsä. Hollantilaisen Miranda Vissersin näyttelyssä Kalevalan hahmot ja tarinat on tuotu tähän päivään nykyajan kuvilla.

  • Jari Halosen Kalevala floppasi

    27.11.2013 Yle Uutiset

    Jari Halosen ohjaama elokuva Kalevala - Uusi aika on jäänyt pahasti jälkeen katsojatavoitteestaan. Elokuvan on nähnyt viime viikonlopun jälkeen hieman yli kolme ja puolituhatta ihmistä.

  • Jari Halonen: "Elämä itsessään on täydellinen"

    15.11.2013 Yle Uutiset

    Jari Halosen ohjaama Kalevala-elokuva saa ensi-iltansa tänään. Halosen mukaan koko kansalliseepos on tähän saakka ymmärretty Suomessa täysin väärin.

  • Pekka Uotila: Mitä Runousoppi kertoo projektityöstä?

    04.11.2013 Yle Uutiset

    Koulukielioppi on johdonmukainen ja kaunis, mutta harva meistä kieliopinmukaisesti puhuu. Monet muutkin teoriat ihmisen toiminnasta ovat kauniita, mutta ne eivät ole aina järin toimivia käytännössä. Yksi sellainen ihmisen toimintaa ohjaava ja kuvaava malli on teoria projekteista. Projektiteoria on kaunis ja selkeä, mutta se ei aivan vastaa arjen kokemusta monimutkaisesta ja ristiriitaisesta työelämästä.

  • Taiteilijoiden Kalevala lahjaksi jokaiseen Suomen lukioon

    03.10.2013 Yle Uutiset

    Taiteilijoiden Kalevalassa on useiden taiteilijoiden teoksia värikuvina, Kalevalan (1849) teksti sekä taiteilijoiden esittelyt ja heidän ajatuksiaan eepoksesta. Kamariorkesteri Avanti! ja Uusi Helsinki -kvartetti esittävät kansalliseepoksen herättämiä sävellyksiä kahdella kirjaan sisältyvällä CD-levyllä.

  • Lappeenrannan vesitorni valaisee avaruusseikkailua

    20.09.2013 Yle Uutiset

    Nimensä mukaisesti Kalevalaa ja avaruusseikkailua sekoittava taide-esitysten putki käynnistyy perjantai-iltana Lappeenrannassa. Kulttuurikokonaisuus haluttiin alunperin toteuttaa Lappeenrannan vesitornissa, mutta siihen ei saatu lupaa. Vesitorni otettiin kuitenkin mukaan valoteoksen avulla.

  • Jari Halonen: Kalevala on opetettu suomalaisille väärin

    19.09.2013 Yle Uutiset

    Elokuva- ja teatteriohjaaja Jari Halosen uusi elokuva haluaa palauttaa Kalevalan sen alkulähteille. Halosen mukaan kansalliseepos on ymmärretty väärin. Oikea Kalevala on tasa-arvoisen äidinvallan ja pyhyyden ylistyslaulu, Halonen väittää.

  • Kalevalainen nainen vaalii perinteitä ja on luonnostaan kaunis

    06.09.2013 Yle Uutiset

    Omia juuriaan kannatta nostaa, eikä vähätellä, ajattelevat Kalevalaiset Naiset. Kalevalainen naiseus on sekoitus ystävällisyyttä ja luonnollisuutta, joka näyttäisi palaavan kauneusihanteeseen.

  • Nuoret luovat uutta kalevalaisvaikutteista kulttuuria Karjalassa

    16.04.2013 Yle Uutiset

    Hämäläisen ja karjalaisen kulttuurin juuret ovat molemmilla kalevalaisessa maailmassa. Hämeessä kalevalaiset juuret ovat kuitenkin hämärtyneet uskonpuhdistuksen myötä. Sen sijaan rajantakaisessa Karjalassa ja itäisessä Suomessakin karjalainen kulttuuri elää ja uudistuu. Paraikaa karjalainen kulttuuri esittäytyy Hämeenlinnassa.

  • Hiekkalinna kertoo Kalevalan tarinan

    01.04.2013 Yle Uutiset

    Tulevan kesän Hiekkalinna kuljettaa ihmiset labyrintissä, missä samalla kerrotaan hiekkaveistoksin Suomen kansalliseepos.

  • Kiinnostus Kalevalaan on taas kasvussa - Kuopiossa etsitään nyt parasta kalevalaista sarjakuvaa

    28.02.2013 Yle Uutiset

    Ilmiö näkyy muun muassa kuvataiteissa ja musiikissa. Yritysten nimissäkin Kalevala-teema on kestosuosikki.

  • Kansalliseepoksemme Kalevala kiinnostaa edelleen

    28.02.2013 Yle Uutiset

    Kalevala on juuri julkaistu persian kielellä. Mikä suomalaisissa kansallistarinoissa kiinnostaa ulkomailla? Kalevalan maailma on matriarkaalinen, äideillä on vahva rooli, mutta nuoretkin naiset ovat omapäisiä. Millaisen kuvan se antaa suomalaisista naisista?

  • Google honours Finland's Independence Day

    06.12.2012 Yle News

    The internet giant is marking Finland's Independence Day with a special logo, or doodle, on the front page of its search engine.

  • Tiesitkö tämän: Viron kansalliseepos painettiin Kuopiossa

    28.05.2012 Yle Uutiset

    Viron kansalliseepoksen ensimmäinen kansanpainos painettiin Kuopiossa vuonna 1862. Painos on esillä Kuopion kaupunginkirjastossa.

  • Search engine dons Lönnrot doodle

    09.04.2012 Yle News

    Google is celebrating the 210th anniversary of Elias Lönnrot’s birth with a Lönnrot-themed doodle on the search engine's Finnish site. The doodle portrays Lönnrot on his travels around Karelia, during which the phyisican collected poems and folklore that he eventually compiled to form the Finnish national epic, Kalevala.

  • Kalevalaa Karjalasta Ranuan lapsille

    21.02.2012 Yle Uutiset

    Ranuan kuvataideviikko tuo taiteenopetuksen elävästi ranualaiskouluihin. Jo 15:n vuoden ajan Venäjän Karjalasta, Petroskoin taidemuseon amanuenssi ja museopedagogi Anita Dunkers on käynyt Ranualla opettamassa lapsille taidetta Kalevalan kautta.

  • Lönnrotista haaveillaan elokuvaa Kainuussa

    07.12.2011 Yle Uutiset

    Suunnitelmissa on sekä dokumentti että fiktiivinen elokuva kansalliseepoksemme tekijästä Elias Lönnrotista. Paikallinen nimikkoseura haluaa Lönnrotin Kajaani-yhteyden yleiseen tietoon. Rahoitus on auki.

  • Finnish translated works struggle in English-language world

    17.11.2011 Yle News

    Finnish authors are gaining popularity in the literary world. But demand for translated work by Finns is still weak in the English-speaking market.

  • Kalevalaista luontoa englanniksi

    09.11.2011 Yle Uutiset

    Alfred Kordelinin rahasto tukee Kalevalaista luontoa -kirjan kääntämistä englanniksi. Käännöstyö tehdään tammi-helmikuussa ja kirja ilmestyy englanninkielisenä laitoksena syyskuussa 2012.

  • Lasten Sampo antaa leluja ja lumiukkoja

    26.05.2011 Yle Uutiset

    Kalevalan hahmot ja tarinat innostavat suomalaisia edelleen. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala antoi Väinämöiselle turkin päälle ja viime vuosina on nähty moderneja versiota Gallen-Kallelan tauluista. Kajaanilaiset päiväkotilapset tutustuivat kansalliseepokseen viime talvena ja heiltäkin syntyi uutta kalevalaista taidetta.

Sivut