Hyppää pääsisältöön

positiivisuus

  • Prisma: Persoonallisuus puntarissa

    22.02.2015 Yle TV1

    Tiedetoimittaja-lääkäri Michael Mosley tunnistaa itsensä pessimistiksi. Miten muuttua optimistiseksi? TV1 keskiviikkona 4.3. klo 19.00

  • Itse tehdyt kynttilät veivät Koukun unelmamatkalle

    26.01.2015 Elävä arkisto

    Nuorimies Koukulla on unelma: hän haluaa jakaa Sahaja Joogan sanomaa kaikille siitä kiinnostuneille. Saavuttaakseen unelmansa hän myy itse tekemiään kynttilöitä. Tavoitteena on myydä ainakin 2000 kynttilää, jolloin Koukku voisi ostaa asuntoauton, jolla huristella vaimonsa kanssa unelmamatkalleen.

  • Hannes Hynönen ja mediamylläkkä

    09.12.2014 Puoli seitsemän

    Kävin tapaamassa Hannes Hynöstä jo marraskuun puolivälissä. Vierailin hänen kodissaan ennen kohtalokkaita Linnan juhlia, jotka nostivat tämän kohta 102-vuotiaan sotaveteraanin keskelle hurjaa mediamylläkkää. Eilen soitin Hanneksen Matti-pojalle ja kyselin, miten Hannes on kohinan ottanut. ”Tykkäähän tuo”, kuului vastaus. ”Mutta sama Hannes hän on kuin ennenkin.”

  • Hiiteen positiivisuus – nyt valitetaan kunnolla!

    23.10.2014 Klassinen

    Johanna Korhonen alkoi keräillä porukkaa omaan Valituskuoroonsa. Studio täyttyi oitis väestä, jolla oli vaikka mitä valitettavaa.

  • Ben Furman kyseenalaistaa psykoanalyysin hyödyt

    17.02.2014 Elävä arkisto

    Psykiatri Ben Furman Mirja Pyykön haastattelussa

    Psykiatri Ben Furman on tunnettu arvosteluistaan psykoanalyysia ja pitkiä terapioita kohtaan. Mirja Pyykön haastattelussa hän kertoo kriittisestä suhtautumisestaan Sigmund Freudin kehittämään psykoanalyysiin ja tarjoaa vaihtoehtoisen näkemyksen mielenterveysongelmiin ja niistä paranemiseen. Ohjelmassa kuullaan myös terapiassa käyneiden sekä muulla tavoin selvinneiden kertomuksia.

  • Freestyle-laskija Pekka Hyysalon uskomaton kuntoutumistarina

    20.12.2013 Elävä arkisto

    Nuorukainen vammautui lasketteluonnettomuudessa 2010.

    Vuoden 2010 keväällä Hyysalon perheessä Turussa valmistauduttiin perheen freestyle-laskija Pekan ylioppilasjuhliin ja rinteiden valloitukseen. Kohtalo kuitenkin päätti toisin.

  • Tv-vinkki: Happy Go Lucky on elokuva positiivisuudesta

    05.06.2013 Terveys

    Poppy on kolmekymppinen opettaja, joka säteilee iloisuutta ja hyvää mieltä kaikkialle. Miten Poppyn yltiöposiitivuus toimii yrmeään autokoulun opettajaan? Yle Teema 5.6. klo 21.45.

  • Entinen mainosmies matkasaarnaa hyvästä palvelusta

    20.12.2012 Elävä arkisto

    Keitä varten tulet töihin? Miksi teet sitä, mitä teet? Entinen mainosmies Olli Linjala luennoi yrityksille itsetunnosta, vastuusta ja hyvästä palvelusta. Yhdenillan pysäkki -ohjelman haastattelussa 1995 Linjala puhuu halusta tuottaa hyvää mieltä. Kamera seuraa myös Linjalaa luennoimassa yrityksille positiivisuuden ilosanomaa.

  • Riina Ailio johtaa sisustusliikettä Miro-koiransa kanssa Vilnassa

    13.09.2012 Elävä arkisto

    Riina Ailio lähti Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan johtamaan kolmea liikettä puoleksitoista vuodeksi, mutta päättikin jäädä kaupunkiin asumaan pysyvästi. Monitoiminainen toimii sisustussuunnittelijana, "verhoterapeuttina" ja taiteilijana.

  • Elämä kantaa Nooraa ja pyörätuolia

    10.09.2012 Terveys

    Myönteinen ajattelu toimii. Omasta kokemuksestaan näin uskoo Noora Västinen. Lyhytkasvuisuus, luustonhaurastumissairaus ja pyörätuoli eivät ole estäneet häntä täyttämästä unelmiaan. Yksi tuoreimmista toteutuneista unelmista on viiden viikon mittainen interrail halki Euroopan.

  • Wannabe Ballerinas – aikuisena ballerinaksi

    28.06.2012 Elävä arkisto

    Wannabe Ballerinas on katu-uskottavasta tyylistään tunnettu helsinkiläinen aikuisbalettiryhmä. Koreografioissa yhdistyvät niin klassisen baletin liikekieli kuin indie-musiikki.

  • Pertti Kurikan Nimipäivät soittaa aitoa punkia

    02.04.2012 Elävä arkisto

    Pertti Kurikan Nimipäivät perustettiin vuonna 2009

    Pertti Kurikan Nimipäivät perustettiin kehitysvammaisille suunnatulla työpajalla vuonna 2009. Yhtyeen soitanta on kantaaottavaa, kovaäänistä, nopeaa ja vihaista eli aitoa punkia.

  • Viisi vinkkiä onnellisempaan olotilaan myönteisiä ajatuksia vahvistamalla

    14.10.2011 Terveys

    Ajattele itsellesi uusi, onnellisempi elämä viiden vinkin avulla.

  • Ajattele itsellesi parempi elämä

    14.10.2011 Terveys

    Toimittaja testasi puoli vuotta elämänhallintamallia.

    Muutamia vuosia sitten australialainen Rhonda Byrne lanseerasi elämänhallintamallin, jota noudattaville hän lupasi kaiken, mitä he toivovat. Toimittaja testasi salaisuutta puoli vuotta. Tapahtuiko mitään?

  • Herää onnellisuuteen

    17.02.2011 Terveys

    Arjen hallintaan ja hyvinvointiin on nykyään saatavilla paljon apua. Etenkin stressikausien tai ruuhkavuosien aikana on hyvä pysähtyä miettimään, mitä tarkoittaa hyvinvoiva minä.

  • Mitä hyvää Suomessa?

    03.09.2010 Elävä arkisto

    Miksi Suomi on hyvä maa ja mikä tekee ihmisen onnelliseksi kysyttiin tavallisilta kansalaisilta sekä tunnetuilta henkilöiltä Hannu Karpon ohjaamassa Hyvä Suomi -ohjelmassa vuonna 1979.

  • Pyörätuolilla pääsee pitkälle

    06.05.2010 Elävä arkisto

    Arki ei ole aina helppoa pyörätuolia käyttävän liikuntavammaisen näkökulmasta. Haastateltaville vamma ei ole kuitenkaan este aktiiviseen, rohkeaan ja ennakkoluulottomaan elämään.

  • Elämää rintasyövän kanssa

    18.02.2010 Elävä arkisto

    Rintasyöpä on naisten yleisin syöpätyyppi, joka vaikuttaa yleistyvän koko ajan. Niin syövän syntyminen kuin sen hoitokin on useiden tekijöiden summa.

  • Myönteinen elämänasenne tekee ihmisen onnelliseksi

    10.09.2009 Terveys

    Yksinkertaiset elämän perusasiat tekevät suomalaiset onnelliseksi, kertoo Ylen ja Duodecimin onnellisuustutkimus. Taloustutkimuksella teetetyn tutkimuksen mukaan onnellisuuteen vaikuttaa voimakkaammin myönteinen elämänasenne kuin esimerkiksi tulotaso ja varallisuus.

  • Miten minusta tuli minä, Marco Bjurström

    09.09.2009 Elävä arkisto

    Nuori mies hyväksyttiin Kauppakorkeakouluun ja Teatterikorkeakouluun, mutta hänestä ei tullutkaan ekonomia eikä tanssitaiteen maisteria. ”Ammattini on innostaja.”

Sivut