Hyppää pääsisältöön

työteho

  • AJASSA: Kellot käy

    07.11.2011 Yle Uutiset

    Kun ihminen ei voi muuttaa maapallon kiertoa, on keksitty yhteisellä määräyksellä muuttaa kellon kulkua.

  • Tietovuodosta tutkitaan kymmentä koulutustahoa

    07.11.2011 Yle Uutiset

    Noin 16 000 suomalaisen henkilötiedot ovat peräisin kymmenestä aikuis- ja täydennyskoulutusorganisaatiosta, kertoo Viestintävirasto. Julkisuudessa esillä ovat jo olleet Suomen Opiskelija-Allianssi, Työtehoseura ja WinNova. Vielä on epäselvää, ovatko tiedot peräisin yhdestä vai useammasta rekisteristä.

  • Asiantuntija: En keksi helppoja väärinkäyttömahdollisuuksia

    06.11.2011 Yle Uutiset

    Viranomaiset eivät ole toistaiseksi saaneet selville, kuka levitti internetiin 16 000 suomalaisen henkilötietoja lauantaina. Sekin on toistaiseksi epäselvää, mistä tiedot ovat peräisin. Asiantuntijan mukaan listalla olevien ei kuitenkaan ole syytä olla kovin huolissaan.

  • Hoivapalveluista povataan uutta tulonlähdettä maatiloille

    18.10.2011 Yle Uutiset

    Maatiloja houkutellaan tuottamaan vihreitä kuntoutus- ja hyvinvointipalveluita kunnille. Työtehoseura TTS:n kyselyyn vastanneet varsinaissuomalaiset kunnat ovat kiinnostuneita vihreistä hoivapalveluista, kunhan maatilat saataisiin mukaan toimintaan.

  • Juontajan etätyöpäivä tuotti tupladuunin

    16.09.2011 Yle Uutiset

    Radio Keski-Suomen juontaja Marika Paaso kokeili kansallisen etätyöpäivän kunniaksi, voiko juontajan töitä tehdä kotoa käsin. Toimittajan ulkoistaminen onnistui, kun apuna olivat tuottaja ja äänitarkkailija. Usein etätyö lisää työtehoa, mutta juontajan roolissa työmäärä moninkertaistui. Vaihtelu kuitenkin toi mukavaa piristystä aamulähetykseen.

  • Pomosta pehmeäksi jarrumieheksi

    27.08.2011 Yle Uutiset

    Työuraa koetetaan pidentää pehmein keinoin ja joustaen. Työntekijöitä kannustetaan vetämään raja työn ja vapaa-ajan väliin. Päälliköitä puolestaan patistetaan painamaan toisinaan jarrua alaistensa puolesta.

  • Avokonttorin puhehäly kuriin peiteäänellä

    22.08.2011 Yle Uutiset

    Pelkkä äänenvaimennus ei riitä poistamaan puheäänistä aiheutuvia meluhaittoja avokonttoreista, selviää Työterveyslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan avotoimistoissa pitää ottaa käyttöön tehokkaan äänenvaimennuksen lisäksi myös puheen peiteääni, jotta työtehokkuus ei kärsi.

  • Työtehoseura kiittelee Kokkolan messutalojen ekologisuutta

    14.07.2011 Yle Uutiset

    Kokkolan Asuntomessualueen taloista kolme saa Työtehoseuralta kiitosta muun muassa ympäristöystävällisyydestä ja hyvistä arkea helpottavista ratkaisuista. Työtehoseura on valinnut kolme talokohdetta, joissa esimerkiksi vaatehuolto ja peseytymistilat toimivat.

  • Politiikan määritelmä

    20.03.2011 Yle Uutiset

    Politiikka on “yhteisten asioiden hoitamista” tai “mahdollisuuksien taidetta”.

  • Kymmenen mielii kunnanjohtajaksi Lopella

    17.03.2011 Yle Uutiset

    Lopen kunnanjohtajaksi on hakenut määräaikaan mennessä 10 henkilöä. Kunnanjohtajan haku päättyi torstaina. Lopen kunnanvaltuuston on määrä valita kuntaa uusi kunnanjohtaja viimeistään kesäkuussa.

  • Höyrypesukoneet lupaavat usein liikaa

    23.02.2011 Yle Uutiset

    Höyrypuhdistusta mainostetaan tehokkaana ja ekologisena tapana pestä pyykkiä. Työtehoseuran selvitysten mukaan markkinointi kuitenkin usein lupaa enemmän kuin mihin koneet todellisuudessa pystyvät.

  • Kallansiltojen työt eivät pakkasta pelkää

    22.02.2011 Yle Uutiset

    Tietöitä tehdään Kallansilloilla 5-tiellä kovista pakkasista huolimatta. Pakkaset hidastavat työmaan etenemistä mutta eivät pysäytä sitä kokonaan.

  • Soneralle iso vastuu Etelä-Karjalan kuntien puhepalveluista

    09.02.2011 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalassa yhteensä 14 kuntaa, kuntayhtymää ja kunnallista yhtiötä yhtenäistää puhepalvelunsa Soneran avulla. Ihmisen tavoitettavuuden puhelimella kerrotaan parantuvan ja työn tehostuvan.

  • Insinöörien työllisyys heikkoa Oulussa

    25.01.2011 Yle Uutiset

    Huono työllistyminen ja yt-neuvottelujen uhka syö insinöörien työmotivaatiota Oulussa. Työmarkkinatilaisuuteen on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia.

  • Yritys ja työntekijät eivät aina voi hyvin yhtä aikaa

    18.11.2010 Yle Uutiset

    Työhyvinvointi on sitä, että että töihin on lähes yhtä kiva mennä, kuin sieltä lähteä kotiin. Tämä tiedetään työpaikoilla, jostain kumman syystä tieto ei aina muutu teoiksi. Työnantaja vaatii aina vain tehokkaampaa työntekijää. Työterveyslaitoksellakin vaaditaan tuottavuutta.

  • Lehmä linttasee lujaa - koneet vähentäneet työtapaturmia

    17.11.2010 Yle Uutiset

    Puoli vuotta sitten maatalousyrittäjä Paavo Takala käsitteli hoitokarsinassa lehmää. Ammulle tehdyn operaation päätteeksi hän oli ottamassa potkuliinoja pois, kun lehmä yhtäkkiä potkaisi äkäisesti. Vaara piileekin eläintiloilla tilanteissa, joissa poiketaan eläinten normaalista arkirutiinista. Työsuojelu kuuluu myös maatiloille.

  • Suunvuorossa stailattuja filttiajatuksia

    12.11.2010 Yle Uutiset

    Onko autaampaa kuin kylmänä pakkaspäivänä kotosalla soffan nurkkaan torkahtaminen? Villaisen filtin lämpimään syleilyyn kääriytyneenä on Kari Kallioinen, jonka suunvuoron ovat kirvoittaneet Arkadianmäen arvokkaat torkkupeitot.

  • Laatutodistus mittaa kotipalveluiden tason

    10.11.2010 Yle Uutiset

    Voimakkaassa kasvussa olevassa kotipalvelutyössä on otettu käyttöön valtakunnallinen laatusertifikaatti. Vapaaehtoisella todistuksella halutaan parantaa muun muassa verovähennyskelpoisen remontti- ja siivouspalvelun laatua sekä korottaa alan profiilia. Sertifikaatin myöntää erityinen lautakunta.

  • Torkahdus töissä voi olla viisasta

    10.11.2010 Yle Uutiset

    Uneen ja työhön perehtynyt Työterveyslaitoksen professori Mikko Härmä sanoo, että pikku nokoset keskellä työtä voivat olla hyväksi. Erityisesti yötyössä lyhytkin nukahtaminen purkaa väsymystä.

  • Viljanen: Johtajia nostettava myös omista joukoista

    26.10.2010 Yle Uutiset

    Kokoomuksen lahtelainen kansanedustaja Ilkka Viljanen ei allekirjoita väitettä, että Lahti ei ole johtajille tarpeeksi houkutteleva paikka. Hänen mukaansa Lahden johtajakato johtuu pitkälti siitä, että poislähtijät ovat hakeneet töitä kotiseuduiltaan.

Sivut