Hyppää pääsisältöön

radiokanavat

  • Uudenmaan Voimakaksikot mittasivat kuntonsa

    15.03.2010 Yle Uutiset

    Kolme yleisöstä arvottua paria kisaa kevään ajan maakunnan Voimakaksikko -tittelistä. Ylen aikainen seurasi kaksikoiden ensimmäistä päivää kuntotestien merkeissä. Ensi lauantaina kunnon kohotusta jatketaan suksilla.

  • Kanta-Hämeen voimakaksikot on valittu

    12.03.2010 Yle Uutiset

    Kanta-Hämeestä lähtee kolme paria Voimakaksikkoon kohottamaan kuntoaan. Ensimmäiset testit ovat maaliskuun puolivälissä.

  • Tangot ensimmäistä kertaa YLEn maakuntatoimituksissa

    10.03.2010 Yle Uutiset

    Tangomarkkinoiden esikarsintakiertue käydään nyt ensimmäistä kertaa Radio Suomen maakuntaradioiden tiloissa. Radio Suomen ohjelmapäällikkö Saila Mattilan mukaan YLE ja Radio Suomi ovat luonnollisia toimijoita Tangomarkkinoilla.

  • Tangot ensimmäistä kertaa YLEn maakuntatoimituksissa

    09.03.2010 Yle Uutiset

    Tangomarkkinoiden esikarsintakiertue käydään nyt ensimmäistä kertaa Radio Suomen maakuntaradioiden tiloissa. Radio Suomen ohjelmapäällikkö Saila Mattilan mukaan YLE ja Radio Suomi ovat luonnollisia toimijoita Tangomarkkinoilla.

  • Uusi venäjänkielinen radio aloitti lähetykset

    08.03.2010 Yle Uutiset

    Uusi venäläinen radiokanava pyrkii Suomen markkinoille. Dorozhnoe Radio eli Liikenneradio alkoi lähettää ohjelmaa Kaakkois- ja Etelä-Suomessa maaliskuun alussa lyhytaikaisilla toimiluvilla. Vaikka radiomarkkinat ovat ahtaat, samoilla alueilla kuuluva venäjänkielinen Radio Sputnik toivottaa tulokkaan tervetulleeksi.

  • Vihreät Niityt aikoo vetää väkeä Kajaaniin

    03.03.2010 Yle Uutiset

    Valtakunnallinen iskelmätapahtuma Vihreät Niityt on jo kotiutunut Kajaaniin. Iskelmäesiintyjät ja yleisö löytävät Kajaaninjoen rantaan, lupaa tapahtumajohtaja Reijo Glad.

  • Sisuradio: Jääkiekkotappio ei tunnu missään

    25.02.2010 Yle Uutiset

    Fiaskot, Fiaskot - uutisoivat ruotsalaislehdet jääkiekkomaajoukkueen häviötä ja putoamista olympialaisista. Tahto ei riittänyt naapurilla puolustaa edellistä olympiakultaansa. Mutta muuten naapurissa pyyhkii paremmin kuin koskaan. Siksi jääkiekkotappio ei tunnu nyt ihan niin pahalta, analysoi Sisuradion toimittaja.

  • Yksityisillä radiokanavilla enemmän puhetta kuin ennen

    19.02.2010 Yle Uutiset

    Puheen osuus yksityisten radiokanavien ohjelmissa on kasvanut. Syynä on niin markkinatilanne kuin sääntelykin. Samalla tuutista ulos tuleva puhe on myös monipuolistunut, väittää juuri tehty tutkimus.

  • Yö kahmi palkintoja Iskelmä Gaalassa

    15.02.2010 Yle Uutiset

    Yö-yhtye pokkasi sunnuntain Iskelmä Gaalassa Vuoden albumi- ja Vuoden Iskelmä-pokaalit. Tämän lisäksi Pro Iskelmällä palkittiin Yön hovisäveltäjä ja -sanoittaja Jussi Hakulinen.

  • Tule mukaan kuntoilemaan Voimakaksikkoon

    15.02.2010 Yle Uutiset

    Radio Suomen maakuntaradioissa alkaa 15. maaliskuuta kuntoiluohjelma, jossa haetaan parivaljakkoja kohottamaan kuntoaan. Haasta ystäväsi ja lähde mukaan kilpailuun!

  • Nuoretkin kuuntelevat Lapin Radiota

    12.02.2010 Yle Uutiset

    YLE Lapin Radio oli viime vuonna alueensa kuunnelluin kanava kaikissa ikäryhmissä, lapsista ja nuorista eläkeläisiin. Mikään radiokanava ei ole missään Suomessa kyennyt tähän sen jälkeen, kun radiomarkkinat avattiin myös kaupallisille toimijoille.

  • Iranin tiedotussululle median tuomio

    12.02.2010 Yle Uutiset

    Kolme johtavaa kansainvälistä tv- ja radioasemaa tuomitsee Iranin hallituksen toiminnan torstaisen islamilaisen vallankumouksen vuosipäivän aikana. Iran häiritsi tahallaan kansainvälistä viestintää estääkseen hallituksen vastustajien keskinäistä yhteydenpitoa.

  • Digitan asennustyöt voivat aiheuttaa katkoksia

    10.02.2010 Yle Uutiset

    Kaikissa tv-lähetyksissä sekä digitaalisessa verkossa välitettävissä radiolähetyksissä voi olla Kanta-Hämeessä lyhyitä katkoksia keskiviikkona. Lisäksi katkokset saattavat koskea myös osaa radiokanavista.

  • "Karismaa ei voi ostaa", sanoo musiikkipomo

    03.02.2010 Yle Uutiset

    Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki jahtaa tähtiainesta seuraavaksi tangokuninkaalliseksi. Tangomarkkinoiden esikarsinnat järjestetään tänä vuonna maakuntaradioiden studioissa.

  • Kiina löysi käyttöä Porin radioasemalle

    22.01.2010 Yle Uutiset

    Moni on Euroopassa hieraissut korviaan, kun Suomelle aikanaan myönnetyiltä Porin keskiaaltoradioaseman taajuuksilta on kuulunut kiinalaista ohjelmaa. China Radio Internationalin ohjelmat välittyvät suoraan Pekingistä, ja osa tehdään Tampereella usealla eri kielellä. Kohdealueena on muun muassa Baltia.

  • Radio sitkeästi suomalaisten ykkösmedia

    21.01.2010 Yle Uutiset

    Radio on kaikista uusista välineistä huolimatta edelleenkin säilyttänyt vahvan asemansa suomalaisten suosiossa. Finnpanelin teettämän Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan radion avulla tavoitettiin viime vuonna peräti 95 prosenttia suomalaisista - joka viikko. Suosituin kanava oli YLEn Radio Suomi.

  • Kiveen hakatut palkittiin urheilujournalismin Uunolla

    11.01.2010 Yle Urheilu

    Suomen Urheilugaalassa urheilujournalismin Uunolla palkittiin Kiveen hakatut -kirjan kirjoittajat, YLE Urheilun Jouko Vuolle ja Arto Teronen. Radio Suomessa kuullun radio-ohjelman myös kirjaksi toimittanut kaksikko oli palkinnosta otettu.

  • Tarja Kulho tekee paluun euroviisukarsinnoissa

    08.01.2010 Yle Uutiset

    Suomen euroviisukarsinnat käynnistyvät perjantaina. Karsintoja on tänä vuonna uudistettu ja tavoitteena on tehdä aiempaa viihteellisempi show. Mukana on esimerkiksi sketsejä, joita varten henkiin on herätetty edesmenneestä Radiomafiasta tuttu huumoripersoona Tarja Kulho.

  • Pohjan Hessu povaa paukkuvia pakkasia

    30.12.2009 Yle Uutiset

    Maakuntaradion sääprofeetta lupaa Uudellemaalle kovaa pakkastalvea. Lunta on luvassa runsaasti ja se pysyy maassa pitkälle kevääseen.

  • Puhelinlangat laulaa perjantaina terveisiä yli rajan

    18.12.2009 Yle Uutiset

    Radio Suomen taajuuksilla perjantaina kuultava Puhelinlangat laulaa -toivekonsertti on tällä kertaa yhteislähetys Ruotsin Radion Sisuradion kanssa. Jouluterveiset lentävät taas yli rajan Ruotsiin ja Ruotsista Suomeen musiikin höystämänä.

Sivut