Hyppää pääsisältöön

1800-luku

  • Kolme ajattelijaa: Marx, Nietzsche, Freud

    25.06.2018 Yle Teema

    Miten näiden uranuurtajien perintö näkyy nykyajassa?

    Nämä miehet muuttivat maailmantaloutta, kyseenalaistivat yhteiskuntaa ja porautuivat ihmismieleen. Millaisessa maailmassa Marx, Nietzsche ja Freud elivät, keitä he olivat ja miten he vaikuttavat nykyajassa? Kolmeosaisessa sarjassa brittiläinen historioitsija Bettany Hughes esittelee kolme ajattelijaa, joiden ideat muovasivat modernia maailmaa.

  • Suomen ensimmäinen naispuolinen pelastusjohtaja on nykyään kauppahuoneen pomo – Langin kauppahuone Raahessa on Piia Vähäsalon toinen suuri rakkaus

    14.05.2018 Egenland

    Lähde aikamatkalle 1800-luvun merelliseen Raaheen.

    Pekkatorin laidalla Raahessa, Pietari Brahen valvovan silmän alla, Piia Vähäsalo ja Pasi Siipola ovat toteuttaneet pitkäaikaisen unelmansa. Nyt sekä vanha rakennus että purjelaivakauden Raahe ovat heränneet henkiin vanhassa kahvilassa.

  • Tutkimusmatkailija Marianne North

    10.04.2017 Yle Teema

    Teekutsujen sijaan hän valitsi seikkailut viidakoissa

    Marianne Northin tausta oli kuin Austenin kirjan sankarittarella, mutta itsenäinen nainen valitsi teekutsujen sijaan seikkailut Amazonin ja Borneon viidakoissa. Northin intohimo oli harvinaisten kasvien maalaaminen.

  • Lewis Carrollin salainen maailma

    18.09.2016 Yle Teema

    Kuka oli Charles Dodgson, mies taiteilijanimen takana?

    Liisa ihmemaassa on eräs kirjallisuushistorian lainatuimmista teoksista heti Raamatun jälkeen. Mutta mitä tiedämme kirjailijasta Lewis Carrollista ja kirjan innoittaneesta tytöstä?

  • Kurtisaaneja ja kokotteja taiteessa

    11.04.2016 Yle Teema

    Prostituoiduista tuli 1800-luvun Pariisissa taiteen aihe

    Prostituutiosta tuli 1800-luvun Pariisissa salonkikelpoista. Maksettu rakkaus veti puoleensa asiakkaita kaikista ihmisryhmistä. Se myös innoitti taiteilijoita ikuistamaan mallejaan. Mitä taide kertoo tuosta aikakaudesta?

  • Kotiseutu – kaipauksen vuodet

    17.12.2015 Yle Teema

    Edgar Reitzin suursarjan uusi osa sijoittuu 1840-luvulle

    Edgar Reitzin mahtava Kotiseutu-sarja saa uuden osan, joka sijoittuu 1840-luvulle.

  • Pieni jääkausi jätti jälkeensä nälkää, sotaa ja kohtalokasta taidetta

    11.12.2015 Elävä arkisto

    Ohjelmasarja 1500–1800-lukujen kylmästä ilmastovaiheesta

    Pieni jääkausi jäähdytti Euroopan 1500–1800-luvuilla. Viileän ajanjakson seurauksena nähtiin nälkää, mutta muistoksi jäi myös maalaustaidetta ilonpidosta Euroopan jäätyneillä joilla. Radion ohjelmasarja Mitä pikkujääkausi sai aikaan? tarkkailee kylmää ilmastovaihetta monitieteellisesti. Toimittaja Jorma Kallenaution kanssa keskustelua käyvät vuonna 2001 arkkitehti Aaro Söderlund, metsätutkija Mauri Timonen, sotahistorioitsija professori Jussi T. Lappalainen ja hydrologi Esko Kuusisto.

  • I. K. Inha — kansallisvalokuvaaja

    13.07.2015 Elävä arkisto

    I. K. Inha sai Suomen ymmärtämään kansallismaiseman arvon

    I. K. Inha ikuisti ensimmäisenä 1800- ja 1900-lukujen taitteen Suomen valokuviin päästä varpaisiin. Hänen valokuviensa kulttuurihistoriallinen merkitys muun muassa Vienan Karjalan kannalta on mittaamattoman arvokas. Taiteilijana häntä ei kuitenkaan osattu omana aikanaan arvostaa.

  • Viktoriaaninen koti

    11.05.2015 Yle Teema

    Viktoriaanisen ajan tavallinen koti oli vaaroja täynnä.

    Dokumentti kysyy, oliko viktoriaanisen ajan tavallinen koti tikittävä aikapommi.

  • Tutustu valtiopäivärakennuksiin

    04.12.2013 Oppiminen

    Tutustu valtiopäivärakennuksiin

    Parlamenttirakennusten symboliikka kertoo maamme valtiollisesta kehityksestä. Valtiopäivätoimintaan liittyvissä rakennuksissa näkyy Ruotsin vallan kausi, Venäjän vallan kausi ja lopulta itsenäisen Suomen aika.

  • Keisarivierailu vauhditti yhteiskunnan muutosta

    11.06.2013 Oppiminen

    Keisarivierailu vauhditti yhteiskunnan muutosta

    Suomen suuriruhtinaskunnassa syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla kansallinen liike. Heräävä kansa korosti omaa kieltään ja historiaansa. Yhteiskunnan muutosta vauhditti keisarin kesäinen vierailu.

  • Magnus Hovimäen isännäksi

    08.08.2008 Elävä arkisto

    Tv-sarjan sukupolvenvaihdos 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa

    Magnus Lindhof on nuori lupaava upseeri, joka perii Hirvikoskella sijaitsevan Hovimäen kartanon. Hän päättää panna sotilasuran sivuun ja alkaa hoitaa sukutiluksia.