Hyppää pääsisältöön

maailmanmusiikki

  • Kipparikvartetti matkailee maailmanmusiikissa

    19.06.2014 Elävä arkisto

    Suosikkiyhtye laulaa ja pelleilee eksoottisissa lavasteissa.

    Kun suosittu Kipparikvartetti sai oman tv-sarjansa Suomen televisioon vuonna 1964, se lauloi ja pelleili milloin eteläamerikkalaisina rosvoina tai Lapin kullankaivajina, milloin Havaijilla palmupuiden varjossa tai amerikkalaisella plantaasilla naamat mustassa plankissa.

  • 9.9. Teeman Elävä arkisto: Maailmanmusiikkia Kuubasta

    19.04.2014 Yle Teema

    Maailmanmusiikkia Kuubasta

    Afrojazzia ja kuubalaisia tanssirytmejä yhdistelevä Irakere vieraili Suomessa vuonna 1976. Tv-taltioinnissa muusikoita haastattelee suomalaisen maailmanmusiikin edelläkävijä Sakari Kukko. 1970-luvulla meillä kävi keikalla muitakin kuubalaismuusikoita: lauluntekijä Martin Rojas vieraili tv-studiossa nuoren Omara Portuondon kanssa. Omara Portuondo nousi 1990-luvulla kansainväliseksi tähdeksi Wim Wendersin Buena Vista Social Club –elokuvan ja sen myötä syntyneen maailmankiertueen ansiosta.

  • 11.11. Teeman Elävä arkisto: Piirpauke

    17.04.2014 Yle Teema

    Piirpauke on tuonut uusia tuulia jo 40 vuotta.

    Muusikko Sakari Kukon perustama Piirpauke on tuonut uusia tuulia eri kulttuurien kansanmusiikista kumpuavaan jazziin jo neljäkymmentä vuotta. Kun bändi aloitti, ei vielä edes käytetty termiä maailmanmusiikki.

  • Vuoden vaihtumista juhlitaan Senaatintorilla

    31.12.2011 Yle Uutiset

    YLE TV1:n vuosi vaihtuu suorassa lähetyksessä Helsingin Senaatintorilla. Uudenvuoden juhlassa lavalle astuvat tangokuningas Jari Sillanpää, AiA-yhtye, Out 'n loud -kuoro, beatboxaaja Felix Zenger sekä Step Up Dancers. Kello 22.55 alkava lähetys näkyy myös YLE Uutisten sivuilla ja YLE Areenassa.

  • Wimme Saari joikasi itsensä maailmalle

    10.02.2011 Elävä arkisto

    Wimme Saari

    Moderneilla kone-elementeillä muinaisia shamanistisia laulutekniikoita maustava saamelaisartisti Wimme Saari on noussut joiuillaan maailmanmaineeseen.

  • Kasakka Klimenko

    11.08.2009 Elävä arkisto

    Kasakkaimago tehosi erityisesti saksalaisiin.

    Viktor Klimenko oli 1970-luvulla kansainvälisesti menestyneimpiä iskelmälaulajiamme. Hänen kasakkaimagonsa tehosi erityisesti saksalaisiin.

  • Taljanka: Huopikkaat

    03.06.2009 Elävä arkisto

    Venäläinen Huopikkaat-laulu on Taljanka-yhtyeen suurin hitti. Bändi syntyi uuden laululiikkeen piirissä 1970-luvun puolivälissä.

  • Edea: Aava

    20.04.2009 Elävä arkisto

    Aava edusti Suomea euroviisuissa 1998

    Vuonna 1998 Suomea edusti unenomainen Edea ja kappale Aava. Leijaileva soundi jakoi ihmisten mielipiteet niin Suomessa kuin muuallakin, ja sijoitus jäi 15:nneksi.

  • Miriam Makeba Suomessa

    06.03.2009 Elävä arkisto

    Eteläafrikkalainen laulaja Miriam Makeba koki rasismia myös Skandinaviassa. "Brasilialaiselta kitaristiltamme kysyttiin, miksi hänen täytyy soittaa nekrujen kanssa."

  • J. Karjalainen Electric Sauna: Missä se Väinö on?

    06.11.2008 Elävä arkisto

    Mandingonkielinen laulu, joka nousi Suomen ykköseksi.

    J. Karjalaisen ja Malang Cissokhon Missä se Väinö on? oli kaikkien aikojen ensimmäinen mandingonkielinen laulu, joka nousi Suomen ykköseksi.

  • Maailmanmusiikkia Karjalasta

    30.05.2008 Elävä arkisto

    Värttinä- ja Sirmakka -yhtyeiden nuoret esiintyjät suhtautuivat kansanmusiikin tulevaisuuteen toiveikkaasti. Dokumentti vuodelta 1990 on kuvattu Rääkkylän kansanmusiikkipitäjässä Itä-Suomessa.

  • Slobo Horo

    07.03.2008 Elävä arkisto

    Tamperelainen Slobo Horo -orkesteri alkoi tehdä balkanilaista bailausmusiikkia tunnetuksi 1990-luvun alun Suomessa.

  • Haitarissa Veli-Matti Järvenpää

    07.03.2008 Elävä arkisto

    Ennen Amerikan-matkaa Veli-Matti Järvenpää uskoi haitarin olevan "suurin piirtein suomalainen keksintö". Uudelta mantereelta hän löysi tex-mexin, cajunin ja zydecon.

  • Piirpauke on kaiken maailman musiikin sanansaattaja

    22.02.2008 Elävä arkisto

    Sakari Kukko löysi rytmin myös suomalaisesta kansanmusasta.

    Piirpauke-yhtye teki 1970-luvulla uraaurtavaa työtä jazzin ja etnomusiikin yhdistelijänä. Se toi kuuluville maailmanmusiikkia aikana, jolloin käsitettä ei ollut vielä edes keksitty.

  • Cumulus pubissa ja studiossa

    21.02.2008 Elävä arkisto

    Kansan- ja maailmanmusiikkiyhtye Cumulus.

    Kansan- ja maailmanmusiikkiyhtye Cumulus esittää Erna Tauron rakastetun Syyslaulun ja villitsee yleisöä Kannelmäen Pub Britanniassa.

  • Korkkijalalla koreasti

    20.02.2008 Elävä arkisto

    Helsinkiläinen Korkkijalka oli 80-luvun tunnetuin kelttimusiikin yhtye Suomessa. Sen nimen alkuperää ihmeteltiin televisio-ohjelmassa vuonna 1984.

  • Angelin Tytöt alkoivat kiertää Suomea ala-asteiässä

    24.01.2008 Elävä arkisto

    "Suomalainen opettaja pakotti joikaamaan."

    Angelin Tytöistä tuli 1990-luvulla maailmanmusiikin kansainvälinen nimi. "Suomalainen opettaja pakotti joikaamaan", etnotähdet muistelevat uransa alkua.

  • Pippurinen Anna Abreu

    24.01.2008 Elävä arkisto

    Anna Abreu kertoi Mosambikin-matkastaan Wintterissä 2007.

    Idols-tähti kertoo musiikkiurastaan ja listaa mahdollisen Mosambikin-reissun oleellisimmat tykötarpeet Wintteri-ohjelmassa joulukuussa 2007.

  • Värttinä: Kiiriminna

    14.01.2008 Elävä arkisto

    Oi dai -albumi myi vuonna 1991 peräti platinaa.

    Rääkkyläläinen Värttinä teki 1990-luvun alussa kansanmusiikista jälleen kansan musiikkia. Oi dai -albumi myi vuonna 1991 peräti platinaa.

  • Cool Sheiks Vanhalla

    16.10.2007 Elävä arkisto

    Viileästä souljazz-ryhmästä tuli 1990-luvulla musiikkityylien sulatusuuni. Bändin riveissä esiintyivät mm. koraisti Malang Cissokho ja toastaaja Hosni Boudali.

Sivut