Sisältöä aiheesta Terveys
Pääsisältö
Akuutti
Koulukiusaajan rooli oli motoristi Ari Santaharjulle vain ajankulua – yksi lyönti pakotti hänet katsomaan itseään peiliin
Ari Santaharjulla on kokemusta sekä koulukiusattuna että -kiusaajana. Hän ei suostu selittämään käytöstään sillä, että häntäkin kiusattiin. Myöhemmin Ari on halunnut hyvittää tekojaan.
Kiusatuksi tuleminen on piirtänyt Heljä Lappiin syvät jäljet, mutta somevaikuttajana hän kohtaa nyt erilaista häirintää
Somevaikuttaja Heljä Lappia kiusattiin jo eskarissa, eikä koulukaan ollut hänelle turvallinen paikka. Heljä kohtaa ikäviä kommentteja vielä nykyäänkin somen kautta.
Terveys ja hyvinvointi
Pääkaupunkiseudulla jyllää hiv-epidemia
Järjestön mukaan hiv-tartuntoja on todettu viime vuosina erityisen paljon suonensisäisiä huumeita käyttävillä ihmisillä.
Salla Saarinen, 29, tärisee päivästä toiseen traktorissa – maanviljelijä on istumatyöläinen, jonka selkä joutuu poikkeuksellisen koville
Vain vajaa kolmasosa viljelijöistä kuuluu työterveyshuollon piiriin. Traktorissa istuminen kuormittaa selkää, niskaa ja hartioita.
Superihmiset-sarjan oppimispaketti
Toimittaja Sean Ricks on aina rakastanut supersankareita. Pystyykö Sean itse omaksumaan kykyjä, jotka tuntuvat täysin mahdottomilta?
THL: Kotihoitokäynnit ovat vähentyneet, vaikka yhä useampi on palvelujen tarpeessa – iäkkäitä asiakkaita eniten Kainuussa
Suurin osa iäkkäistä saa palvelunsa nykyisin kotihoidosta, jonka käyntimäärät ovat THL:n mukaan tähän asti joka vuosi kasvaneet.
Keskisuomalaisille nuorille tarjotaan maksutonta ehkäisyä ensi kesäksi
Alle 22-vuotiaat nuoret saavat ensi kesäksi maksuttoman ehkäisyn Keski-Suomessa. Kokeilu on osa Keski-Suomen hyvinvointialueen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa.
Adnan Houssainin hammas poistettiin, koska sitä ei ollut lupa hoitaa – uusi laki takaa nyt paperittomille paremmat terveyspalvelut
Vuoden alusta paperittomat ovat saaneet välttämättömän hoidon kaikkialla Suomessa. Kaikki lääkärit tai hoitajat eivät välttämättä ole vielä perillä uusista käytännöistä.
Niklas Hakalax on palkallisella kesälomalla kolme kuukautta, koska työnantaja haluaa pitää hyvistä työntekijöistä kiinni
Kaarinalaisyritys palkitsee työntekijöidensä kolmen vuoden sitoutumisen ruhtinaallisella kesälomalla. Työterveyspsykologi muistuttaa, ettei loma saisi olla ainut keino työhyvinvointiin ja palautumiseen.
”Luodin väistin”, sanoo Hanna – nykyiset ja entiset huumeidenkäyttäjät kertovat, mitä ovat kuulleet vaaleanpunaisesta huumeesta
Mystisiä kuolemaan johtaneita huumeita on käyttäjien mukaan tarjottu laajalti Rovaniemellä. Ex-käyttäjä sanoo tuntevansa olonsa onnekkaaksi.
Seinäjokelaiset haluavat kehittää ulkoliikuntapaikkoja, lisätä nuorten päihdekasvatusta ja defibrillaattoreita
Asukkaat saivat ideoida kehittämiskohteita, joihin käytetään yhteensä 200 000 euroa. 1515 kaupunkilaista käytti ääntään ja kohteet on nyt valittu.
Oudolta haissut jauhelihakeitto vedettiin pois päiväkodeista ja kouluista varokeinona Oulussa
Tuotantokeittiö Löökin päivän lounas tuoksui kolmessa paikassa, joten se vedettiin pois kouluista ja päiväkodeista.
Ilman lähetettä ostettavien laboratoriotestien kysyntä kasvaa kohisten – moni nuori kasvissyöjä testaa, saako tarpeeksi hivenaineita
Moni yksityinen terveyspalveluyritys on tarjonnut ilman lääkärin lähetettä hankittavia laboratoriotestejä jo vuosia. Viime aikoina kysyntä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti.
Selma Vilhusen kolumni: Nykyään elokuvatuotannoissa sovitaan, miten intiimikohtaukset tehdään – miksei tosielämässäkin?
Turmeltuisiko parisuhteen spontaanisuus, jos läheisyyden säännöistä tehtäisiin sopimus? Ei välttämättä, sillä villi rentous kukkii siellä, missä ihmistä kunnioitetaan ja hänellä on turvattu olo.
Suomalaiset syövät yhä epäterveellisemmin ja siksi tutkija haluaisi lain suojaamaan nuoria – testaa, syötkö sinä suositusten mukaan
Ikääntyvä kansa ja vähenevä työvoima vaativat työiän pidentymistä. Pohja ruokailutottumuksille luodaan varhain, joten elintapojen parantamiseksi nuoriin kohdistuvaa markkinointia halutaan rajoittaa.
Moni yritys on luopunut käsidesin valmistuksesta, Berner jatkaa Heinävedellä
Koronapandemia on hiipunut ja sen myötä käsidesin kysyntä, joka vuonna 2020 suorastaan räjähti. Nyt moni yritys on lopettanut käsien desinfiointiaineiden tuotannon, mutta Berner jatkaa edelleen.
29-vuotias ensihoitaja on ollut mukana ambulanssissa 20 eri valtiossa – paljastaa nyt, miten se on mahdollista
Seitsemän vuotta ensihoitajana ollut Dimitri Lisitsyn on ehtinyt hankkia paljon kokemusta eri maiden ensihoidosta. Nyt häntä kiinnostaa työ ääriolosuhteissa.
Taide on monelle arjen voimavara – ”Yhtä tärkeää kuin ilma”, luonnehtii Heidi Laasanen
Valtakunnallisen taide- ja kulttuuriviikon aikana on vahvistettu mielen hyvinvointia työpajoissa, teatteriesityksissä ja näyttelyissä eri puolilla Suomea.
Tutkimus: Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät masennuksesta johtuvaa eläköitymistä
Tutkimus selvitti erikseen palveluiden yhteyttä eläköitymiseen kaupungeissa, taajaan asutuissa kunnissa ja maaseudulla. Maaseudun kunnat poikkesivat muista.
”En olisi uskonut, että voin olla näin onnellinen alkoholistin kanssa”, sanoo Leena – Al-Anon tarjoaa viinan varjossa eläville läheisille tukea
Alkoholisteille suunnattu apu, kuten AA-liike on yleisesti tunnettua, mutta myös läheisille on tukea tarjolla. Kaksi kumppaninsa alkoholin käytöstä kärsinyttä kertoo kokemuksiaan Al-Anonista.
Stressi vei näkökyvyn poliisin erikoistehtävässä, mutta Harri Gustafsberg vaikeni, koska stressistä ei saanut puhua
Harri Gustafsberg on entinen valmiusyksikkö Karhun poliisi. Hän näki, mitä stressi äärimmillään aiheuttaa. Nykyään hän kouluttaa ihmisiä ymmärtämään, että stressiä voi hallita ja että ihminen on hämmästyttävä selviytyjä.
Makukortti on leivontahyllyn outolintu, ja suurimmat kauppaketjut suhtautuvat siihen nyt eri tavoilla – taustalla kiristynyt tupakkalaki
Kaupoilla oli huhtikuun loppuun asti siirtymäaikaa myydä varastossa olevia makukorttejaan, mutta kortteja löytyy yhä hyllyistä, koska käyttötarkoitusta on muutettu.