Hyppää pääsisältöön
  • Amputoitu raaja voi aiheuttaa jopa aavekrampin - Eroon aavesäryistä peileillä tai taikasienillä

    käsi jolle sataa vettä
    käsi jolle sataa vettä Kuva: Unsplash / Geetanjal Khanna Yle Tiede

    Ihmisen tuntoaisti on aika uskomaton! Jos henkilö menettää raajansa, kehon osat jatkavat olemassaoloaan aivoissa. Monet kokevat voivansa amputaation jälkeen heilutella olemattomia varpaitaan tai avata kätensä ja niissä voi esiintyä aavesärkyä tai kramppeja, kirjoittaa havaintopsykologi Jukka Häkkinen blogissaan.

    Kolmivuotias poikani kiipesi illalla syliini halaamaan. Halaushetken venähtäessä minulla oli aikaa miettiä kosketuksen merkitystä. Halatessa niin lapsi kuin aikuinenkin rauhoittuu ja tutkimuksissa halaamisen onkin todettu vähentävän stressiä ja parantavan mielialaa. Rauhoittava kosketus välittyy ihossa olevien aistireseptorien välityksellä, jotka muodostavat iholle suurimman aistimme.

    Ihon aistireseptorit muodostavat matriisin, joka rekisteröi esimerkiksi ihoon kohdistuvan paineen ja värinän. Tämä informaatio kulkee hermosyiden välityksellä aivojen päälakilohkoon. Siellä aivokuorelta varattu tila riippuu iholta tulevan informaation määrästä.

    Jos iholla on reseptoreita tiheästi, myös aivokuorta pitää olla enemmän varattuna. Alla olevassa kuvassa tätä on visualisoitu piirtämällä aivoalueiden yläpuolelle siellä käsiteltävän ihoalueen kuva. Esimerkiksi huulien runsas reseptorimäärä näkyy kuvassa huulien suurena kokona.

    aivoalueiden yläpuolelle on piirretty siellä käsiteltävän ihoalueen kuva
    aivoalueiden yläpuolelle on piirretty siellä käsiteltävän ihoalueen kuva Kuva: David Brang Yle Tiede

    Visualisointi voidaan toteuttaa myös alla olevan kuvan kaltaisena ukkona, jonka kehon osat on suurennettu niille varatun aivokuoren pinta-alan mukaan.

    Ukko, jonka kehon osat on suurennettu niille varatun aivokuoren pinta-alan mukaan.
    Ukko, jonka kehon osat on suurennettu niille varatun aivokuoren pinta-alan mukaan. Kuva: Wikimedia commons Yle Tiede

    Jos henkilö menettää raajansa, kehon osat jatkavat olemassaoloaan aivoissa. Tämä ilmenee aavetuntemuksina, joita on 95 prosentilla raajansa menettäneistä henkilöistä. Aavetuntemus voi olla sykkivää aavesärkyä, sähköiskumaisia tuntemuksia tai jopa aavekäden kramppeja. Monet voivat amputaation jälkeen heilutella olemattomia varpaitaan tai avata kätensä.

    Aavetuntemukset nousivat laajempaan tietoisuuteen Yhdysvaltain sisällissodan aikana ja liittyivät nykyaikaisen luodin esiasteen, Minié-luodin, käyttöönottoon. Minié-luoti ei ollut pyöreä, kuten musketin ammus, vaan kartiomainen, joten ampumisen tarkkuus lisääntyi. Eräs seuraus oli myös raajavammojen lisääntyminen ja sodassa tehtiinkin noin 30 000 amputaatiota.

    Amputaatioiden yhteydessä havaittiin outoja ilmiöitä, joita lääkäri Silas Weir Mitchell kuvaili novellissaan ”George Dedlowin tapaus”. Novelli julkaistiin Atlantic Monthly-lehdessä vuonna 1866 ja siinä kuvailtiin fiktiivisen George Dedlowin outoja kokemuksia kun hänen kaikki raajansa oli amputoitu. Poistettuja käsiä ja jalkoja kutitti ja särki. Joskus ne kramppasivat. Kuukausien kuluessa kivut vähenivät ja kokemus jäsenien olemassaolosta lakkasi. Mitchellin novellista tuli erittäin suosittu ja se levitti aavetuntemukset laajempaan tietoisuuteen. Aikaisemmin kokemuksia oli pidetty niin outoina, että monet eivät olleet uskaltaneet kertoa niistä.

    Nykyisin aavetuntemuksia selitetään aivojen muokkautuvuudella. Kun menetetyn raajan aistireseptoreita ei ole enää olemassa, aivoalueen toimintakin hiljenee. Aivoilla ei ole tapana jättää alueita käyttämättä ja asteittain alueet vallataankin uuteen käyttöön. Kosketusaistissa tämä näkyy aivokartoissa, joissa viereiset aktiiviset alueet valtaavat hiljentyneen aivoalueen. Kun aivojen uudelleenorganisoituminen on kesken, menevät aivosignaalit sekaisin. Amerikkalainen neurologi Vilayanur Ramachandran on kuvaillut tätä artikkelissaan, jossa potilaan käsi oli amputoitu ranteesta eteenpäin, mutta hän koki edelleen aavetuntemuksia kädessään.

    Tutkiessaan potilasta Ramachandran havaitsi, että henkilön posken koskettaminen tuotti kokemuksen aaveraajan sormessa. Tätä on kuvailtu alla olevassa kuvassa, jossa Ramachandran on koskettanut henkilön kasvoja systemaattisesti eri paikoista ja kysynyt tämän kokemuksia. Kokeilu osoitti, että kasvojen ihossa oli alue kullekin sormelle. Kun Ramachandran kosketteli kasvojen aluetta numero yksi, tuntui ykkösellä numeroidussa aavesormessa kosketus. Aivot olivat siis ottamassa käden tietoa käsittelevää aluetta uuteen käyttöön, mutta välivaiheessa yhteydet eivät menneet oikein ja kasvojen kosketus tuntui sormien kosketteluna.

    piirros kasvojen ja sormien ihon aistialueista
    piirros kasvojen ja sormien ihon aistialueista Kuva: David Brang Yle Tiede

    Kun uudelleenorganisoituminen oli valmis, aivokuori oli muuttunut alla olevan kuvan kaltaisesti. Käden kosketustietoa käsittelevä alue on kadonnut ja kasvot ovat vallanneet aikaisemmin kädelle kuuluneen alueen.

    Piirros havainnollistaa, miten aivokuori muuttuu käden amputoinnin jälkeen.
    Piirros havainnollistaa, miten aivokuori muuttuu käden amputoinnin jälkeen. Kuva: David Brang Yle Tiede

    Eräs omalaatuisimmista aavetuntemuksista on halvaantunut aaveraaja. Jos käsi on ennen amputaatiota ollut halvaantunut, saattaa halvaantumisen kokemus jatkua myös amputaation jälkeen. Aivot ovat oppineet, että halvaantunutta kättä ei voi liikuttaa ja että se on tietyssä asennossa. Joskus tällainen halvaantunut aaveraaja voi olla jumittuneena kivuliaaseen asentoon ja voi esimerkiksi krampata. Ongelmaksi muodostuu aaveraajan liikuttaminen: kuinka olemattoman käden asentoa voi muuttaa tai kramppaamista helpottaa?

    Vilayanur Ramachandran (oikeanpuoleinen henkilö alla olevassa kuvassa) on keksinyt aaveraajojen poistamiseksi omaperäisen ratkaisun. Ramachandranin peililaatikon ideana on, että henkilö työntää kätensä laatikkoon, eli alla olevan kuvan oikeasta tai vasemmasta reiästä sisään. Sitten hän liikuttelee kättään ja katsoo samalla peiliin, jolloin myös toisella puolella oleva käsi näyttää liikkuvan. Jos henkilön toinen käsi puuttuu, näyttää peilikuva korvaavan puuttuvan käden.

    Vilayanur Ramachandran (kuvassa oikealla) on kehittänyt aaveraajojen poistamiseksi peililaatikon
    Vilayanur Ramachandran (kuvassa oikealla) on kehittänyt aaveraajojen poistamiseen omalaatuisen ratkaisun.: peililaatikon Vilayanur Ramachandran (kuvassa oikealla) on kehittänyt aaveraajojen poistamiseksi peililaatikon Kuva: Wikimedia commons / Beatrice Ring Yle Tiede

    Jalkojen tapauksessa voidaan käyttää suurempaa peiliä, kuten seuraavassa kuvassa näytetään. Oikean jalkansa menettänyt mies katselee vasemman jalkansa peilikuvaa, jolloin syntyy illuusio kahdesta vierekkäisestä jalasta.

    Oikean jalkansa menettänyt mies katselee vasemman jalkansa peilikuvaa, jolloin syntyy illuusio kahdesta vierekkäisestä jalasta.
    Oikean jalkansa menettänyt mies katselee vasemman jalkansa peilikuvaa, jolloin syntyy illuusio kahdesta vierekkäisestä jalasta. Oikean jalkansa menettänyt mies katselee vasemman jalkansa peilikuvaa, jolloin syntyy illuusio kahdesta vierekkäisestä jalasta. Kuva: U.S.Defense Department/Donna Miles Yle Tiede

    Peilihoidolla on hämmästyttäviä seurauksia: hoidon alussa kivulias paikalleen jumittuminen hellittää. Pidemmän hoidon jälkeen aaveraaja tuntuu lyhenevän ja katoaa kokonaan. Parantavaa mekanismia ei tiedetä tarkasti, mutta epäillään että visuaalinen palaute liikkuvasta raajasta nopeuttaisi aivojen uudelleenorganisoitumista.

    Peiliterapia ei kuitenkaan toimi kaikilla ja niinpä sen vaikuttavuutta on yritetty parantaa. Eräs eksoottisimmista ideoista on ollut Ramachandranin äskettäin julkaisema tapaustutkimus, jossa potilaalle annettiin peiliterapian yhteydessä psilosybiiniä, joka on ”taikasienistä” saatava aine. Ramachandranin kokeilun tulokset olivat hyviä, sillä vaikeat kivut hellittivät parissa viikossa. Tuloksista ei kuitenkaan voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska koehenkilöitä oli vain yksi.

    Myös virtuaalitodellisuus tarjoaa kiehtovia mahdollisuuksia, koska siellä puuttuvien raajojen visualisointi on helppoa. Äskettäin ilmestyneessä artikkelissa aavesäryistä kärsineet henkilöt pelasivat virtuaalitodellisuudessa peliä, jossa amputoitujen jalkojen tilalla olivat virtuaaliset jalat. Koehenkilöiden aavesäryt heikkenivät merkittävästi. Tämä tarjoaa kiehtovia mahdollisuuksia, koska teknologian avulla virtuaalisien raajojen ominaisuuksia voidaan muuttaa lähes rajattomasti. Tulevaisuudessa virtuaalitodellisuushoidot saattavatkin olla normaali osa aavesärkypotilaiden hoitoa.

    psykologi Jukka Häkkinen
    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen psykologi Jukka Häkkinen Kuva: Yle Kuvapalvelu / Jukka Lintinen prisma studio blogit

    Kirjoittaja: Jukka Häkkinen

    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen tietää, mikä on katseidemme ja silmänliikkeidemme salaisuus. Häkkinen tutkii kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta Helsingin yliopistossa. Jukka on toiminut myös skepsiksen puheenjohtajana, joten yliluonnolliset ilmiöt ja niiden psykologiset taustat ovat tuttuja juttuja. Häkkinen on perehtynyt myös ufosieppauksiin, enneuniin ja valemuistoihin.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!

    Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.

    Pysyväislinkki
  • Näkökulma: Internet muutti maailman radikaalisti – Nyt on ruoan vuoro

    Nainen syö voileipää.
    Nainen syö voileipää. Kuva: Unsplash ruoka,nainen,syöminen

    Ennen internettiä oli vaikea kuvitella maailmaa sen kanssa. Samalla tavalla on lähes mahdotonta kuvitella, miltä maailma näyttää, kun elintarviketalous mullistuu, kirjoittaa biotekniikan tohtori Lauri Reuter blogissaan.

    Takana pitkä päivä ja edessä marketin hevi-osasto. Silmässä kuiva tuijotus ja päässä tyhjää. Pitäisi tehdä hyviä valintoja itselle ja ympäristölle. Mieli huutaa pakastepitsaa. Internet on helpottanut arkea järisyttävällä tavalla muutamassa kymmenessä vuodessa. Miksi ruokaostosten tekeminen on jämähtänyt paikoilleen?

    Disruptio on nopea muutos pelisäännöissä. Uusi teknologia, tuote tai liiketoimintamalli voi kääntää kaiken ympäri. Instagramin jälkeen harva käyttää filmiä, tennarit ostetaan nyt verkkokaupasta ja hammasimplantit tehdään 3D-tulostamalla. Samat teknologiat disruptoivat seuravaksi ruokaa: uudet tuotteet syrjäyttävät vanhat, digitaaliset alustat syrjäyttävät marketin ja yksilölliset tuotteet syrjäyttävät massatuotannon.

    Kuvitellaan yksi kerrallaan.

    1. Kauramaidosta tulee ruoan instagram

    Instagram syrjäytti filmin, vaikka itse tuote on ihan erilainen. Digikamera yksin ei riittänyt. Tarvittiin internet ja sosiaalinen media, jossa kuvia pystyi jakamaan. Yhdessä ne mahdollistavat kokemusten tallentamisen ja jakamisen samalla tavalla kuin paperinen valokuva. Mutta vähän paremmin.

    Kasvipohjaiset maitotuotteet ovat jo arkea. Kahvin sekaan on aivan sama lorauttaa kauramaitoa, mutta juustoksi se ei vielä taivu. Seuraavaksi biotekniikka tuottaa ne viimeiset puuttuvat osat, maidon proteiinit, ilman lehmää. Pian nähdään uusia tuotteita, jotka ajavat lehmästä lypsetyn maidon asian täydellisesti. Kun uusi juusto on vähän parempi minulle, lehmälle ja ympäristölle, ei ole enää mitään syytä ostaa sitä vanhaa.

    vaahdotettua maitoa lasissa
    vaahdotettua maitoa lasissa Kuva: Unsplash / Frank Luca Yle Tiede

    Uudet tuotteet eivät ole keinotekoisia versioista vanhasta. Digikuva ei ole keinokuva, eikä uusi maito ole keinomaitoa. Ne ovat jotain parempaa ja usein monikäyttöisempää. Amerikkalainen Beyond Meat tekee kasveista jauhelihaa, jota ei enää myydä tofunurkassa vaan jauhelihahyllyssä. Sitä myydään paljon - ja tästä kesästä lähtien myös Euroopassa.

    2. Verkkokauppa on enemmän kuin kauppa verkossa

    Zalando tarjoaa paljon isomman valikoiman kuin kivijalan kenkäkauppa. Siellä on tosi erikoisiakin juttuja. Verkossa voin määritellä, mitkä tuotteet haluan nähdä: kengät, tennarit, oranssi, koko 43, hinta 50-80€. Valitseminen on heti helpompaa. Seuraavalla kerralla näen heti asiat, jotka kiinnostavat. Verkkokauppa poistaa myös välikäsiä. Halvemmasta tuotteesta voi jäädä tuottajalle isompi siivu.

    Kahden ketjun maassa kaupoilla on tieto jokaisesta banaanista, jonka olen koskaan ostanut. Silti joka ikinen kerta joudun valitsemaan ostokseni uudelleen kaikkien tuotteiden joukosta ja jokainen allergikko joutuu tihrustamaan satoja tuoteselosteita. Nyt tieto helpottaa hyllyjen täyttämistä, mutta ei valintojen tekemistä.

    ostoskärryjä
    ostoskärryjä Kuva: Unsplash / Ali Yahua Yle Tiede

    Jokainen meistä tekee yli 220 ruokaan liittyvää valintaa joka päivä. Melkein kaikki tiedostamatta. Kun katsoo keskimäärin ylipainoista suomalaista ja ruoasta ympäristölle aiheutuvaa harmia, on aivan selvää, ettei valinnat oikein onnistu. Digitaalinen alusta yhdistelee tietoja sinusta ja tuotteista ja palvelee jokaista yksilöllisesti. Se pystyy pitämään parempaa huolta ja vähentämään huolia.

    3. Ruoan 3D-tulostaminen ei ole pelkkää koristelua

    3D-tulostaminen ja digitaalinen valmistaminen ovat jo rutiinia monella teollisuuden alalla. Ennen oli halpaa tuottaa massoittain identtisiä tuotteita ja niiden oli parempi sopia kaikille. Nyt jokainen tuote voi olla erilainen, eikä niitä tarvitse valmistaa yhdessä tehtaassa.

    Adidas ja Nike 3D-tulostavat tennareita jo nyt. Ei enää jossain Aasiassa valmistettujen tossujen kokeilua! Nyt kenkä voidaan tulostaa liikkeessä omaan jalkaan sopivaksi. Ajattele rautakaupan maalihyllyä. Pelkkää valkoista. Se Amaretton ruskea sekoitetaan vasta pitkän väriliuskojen tuijottelun jälkeen. Saat oikean sävyn, eikä maalitehtaan tarvitse tehdä kaikkia värejä happanemaan hyllyyn.

    Miltä näyttää marketti, kun sama tehdään jogurtille? VTT:llä rakennetaan jo automaattia, joka tulostaa juuri sinulle sopivan välipalan. Sopivasti proteiinia, rasvoja, kuituja ja D-vitamiinia.

    smoothie-bowleja lasissa
    smoothie-bowleja lasissa Kuva: Unsplash / Brooke Lark Yle Tiede

    Ruokaympyrä ja yhdenlautasentaktiikka ovat eilistä. Kohta lounasravintolassa on robotti, joka kasaa annoksen kaikkien taiteen ja tieteen sääntöjen mukaan - jokaiselle sopivasti. Tiedot se kerää aktivisuusrannekkeesta ja iholla kulkevista sensoreista, DNA:sta, terveystietokannoista ja eilisen twiiteistä. Oikeaa ruokaa, oikealle ihmiselle ja oikeaan aikaan. Vähemmän hävikkiä ja vähemmän huonoja valintoja.

    Ruoka on nyt kypsä muutoksille

    Meillä on edessä valtavia ongelmia sekä ympäristön että väestön terveyden kanssa. Aina välillä ne tuntuvat ylivoimaisen suurilta. Joskus ainoa tapa voittaa on muuttaa sääntöjä. Tarvitaan fiksuja disruptioita!

    Disruptiot tuntuvat äkillisiltä, mutta usein ne ovat vain odottaneet tapahtumistaan. Digikamera keksittiin jo 70-luvulla ja 3D-tulostaminen samoihin aikoihin. Internet oli olemassa jo kauan ennen Zalandoa. Isot muutokset tapahtuvat kuitenkin vasta, kun kaikki osat ovat kohdallaan. Ja sitten ne tapahtuvat yllättävän nopeasti. Disruptioita tapahtuu nyt joka suunnassa: pankkipalveluissa, energiantuotannossa ja liikenteessä. Myös ruoka on nyt kypsä muutoksille.

    Vähän vähemmän väsyneinä hetkinä nautin ruokakaupoista. Hyllyjä tuijotellessa on kiehtovaa ajatella, että tämä kaikki on kymmenen vuoden päästä jo historiaa. Arkiostokset tehdään verkossa ilman päättämisen tuskaa. Toivottavasti kaupasta on tullut paikka jossa, inspiroidutaan ja maistellaan uusia elämyksiä. Ehkä siellä kohdataan ihmisiä ja hymyillään enemmän.

    biotekniikan tohtori Lauri Reuter
    Biotekniikan tohtori Lauri Reuter biotekniikan tohtori Lauri Reuter Kuva: Anna Autio Yle Tiede

    Kirjoittaja: Lauri Reuter

    Biotekniikan tohtori ja disruptiivisten teknologioiden erikoisasiantuntija Lauri Reuter visioi tulevaisuutta, jossa ruoka voidaan tuottaa ympäristöä vahingoittamatta sekä tällä planeetalla että seuraavalla. Lauri pitää jalkansa maassa hoitamalla mehiläisiä Helsingin keskustassa.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!

    Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.

    Pysyväislinkki
  • Kukkuuko lapsesi lomalla yömyöhään? Tässä aivotutkijan 5 vinkkiä parempaan uneen

    nainen makaa sängyllä ja katsoo kameraan hiuksien takaa
    nainen makaa sängyllä ja katsoo kameraan hiuksien takaa Kuva: Unsplash / Kinga Cichewicz Yle Tiede

    Vuoden valoisin aika ja loma - mikä ihana syy kukkua yömyöhään! Mutta erityisesti lasten unta kannattaa vaalia, sillä puolet oppimisesta tapahtuu nukkuessa. Unta tarvitaan myös hyvän mielenterveyden ylläpitämiseen ja uudesta innostumiseen, kirjoittaa aivotutkija Minna Huotilainen blogissaan.

    Kouluvuosi on saatu taas päätökseen ja lapset ja nuoret kirmaavat kesälaitumilla. Oppiminen ei kuitenkaan päättynyt, vaan aktiiviset aivot hakevat ympäristöstään jatkuvasti uutta opittavaa.

    Aivot muovaantuvat, kun lapsi opettelee uimaan tai kun nuori seuraa espanjankielistä vloggaria. Uusi uimataito ja kohentuva kielitaito muodostavat kehittyessään uusia verkostoja aivoihin.

    Nämä verkostot muodostuvat erityisesti yöllä, kun aivoilla on lapsen ja nuoren nukkuessa aikaa käsitellä päivän aikana opittua ja koettua. Tätä kutsutaan konsolidoinniksi.

    Puolet oppimisesta tapahtuu nukkuessa! Ensin uutta asiaa harjoitellaan päivällä. Yöllä unen aikana aivot järjestävät uudet muistijäljet aiemmin opittujen tietoja ja taitojen lomaan.

    Lapsen ja nuoren unta kannattaa siis suojella oppimisen vuoksi. Mutta muitakin tärkeitä syitä löytyy!

    Me aikuiset olemme vastuussa lasten ja nuorten unesta.

    Unta tarvitaan hyvän mielenterveyden ylläpitämiseen, sillä unen aikana aivot käsittelevät ja suhteuttavat emootioita.

    Uni on tärkeä vaikuttaja myös motivaation taustalla. Esimerkiksi liikkumisesta innostuminen tapahtuu helpommin hyvin nukuttujen öiden jälkeen.

    jalat lepää riippumatossa
    jalat lepää riippumatossa Kuva: Unsplash / Javien Penas Yle Tiede

    Mutta mitä tehdä, kun nuori kukkuu lomalla aamupuolelle ja nukkuu iltapäivään asti? Tai kun lapsen nukkumaanmeno on kesällä vielä pahempaa kinaamista kuin talvella? Tilanne ei ole helppo, mutta tässä avuksi viisi vinkkiä parempaan uneen.

    1) Hanki kunnon pimennysverhot – mökillekin!

    Valon määrä vaikuttaa suoraan unen laatuun ja ajoitukseen. Suomen kesässä on iltamyöhälläkin valoa vuorokaudenaikaan nähden paljon ja se pitää virkeänä ja vaikeuttaa nukahtamista.

    2) Ulkoilkaa aamulla ja päivällä!

    Ulkoilu ja fyysinen tekeminen, vaikka kirjastosta lainattu mölkky, parantavat unen laatua. Vuorokausirytmin kannalta on hyvä, jos ulos lähdetään heti aamusta alkaen, sillä ulkoilu valoisassa illassa siirtää vuorokausirytmiä myöhäisemmäksi.

    3) Keskustelkaa digilaitteista ja opetelkaa kohtuutta yhdessä!

    Yrittäkää löytää hyviä tapoja käyttää digilaitteita kesällä. Anna lapsen tai nuoren opettaa sinulle uusia tapoja hallita laitteiden haittoja, esim. miten työsähköpostit saa puhelimen avausnäytöltä pois loman ajaksi. Jos lapsi tai nuori pelaa, pyydä häntä opettamaan pelejä sinullekin. Keskustelkaa siitä, miltä pelaaminen tuntuu ja miten se voi vaikuttaa vaikkapa uneen.

    Aikuinen, hoida oma unesi kuntoon!

    4) Aikuinen, hoida oma unesi kuntoon!

    Unen laadun kannalta huonot tavat periytyvät mallioppimisen kautta perheen aikuisilta lapsille. Hankkiudu siis niistä eroon sekä itsesi että lapsesi vuoksi.

    5) Muista kuunnella!

    Lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen kuuntelevaa korvaa ja turvallista läsnäoloa. Joskus murheet ovat todella pieniä, joskus suurempia. Lapsi ja nuori vaistoaa erittäin tarkasti aikuisen kiireen ja stressin, ja jutut jäävät kertomatta. Ehkäpä kesällä, vaikka lautapelin äärellä, hänelle tulee tunne, että nyt voi puhua.

    Jos nukkuminen alkaa onnistua kesällä, mieti, mitä uusia hyviä tapoja voisi siirtää syksyynkin.

    Siinä missä kesällä haasteena on liika valo, talvella tilanne on päinvastoin. Silloin hyvään uneen tarvitaan lisävaloa aamu- ja keskipäivään. Syksyn ostoslistalle kannattaa siis jo nyt laittaa tarpeeksi kirkas sisävalaistus ja vaikka kirkasvalolamppu!

    – Se on kuin panisi rahaa pankkiin, kun nuori mies nukkuu, sanoi Hilja-mummoni. Minusta tämä pätee meihin jokaiseen.

    Siksi meidän aikuisten pitää suojella myös lasten ja nuorten unta.

    aivotutkija Minna Huotilainen
    Aivotutkija Minna Huotilainen aivotutkija Minna Huotilainen Kuva: Otavamedia/Kari Hautala Yle Tiede,Minna Huotilainen

    Kirjoittaja: Minna Huotilainen

    Aivotutkija Minna Huotilainen tietää, että aivot ovat koetuksella nykyisessä työelämässä. Siksi hän käy työpaikoilla luennoimassa ja on kirjoittanut kirjoja siitä, mitä aivot tarvitsevat toimiakseen hyvin. Minna rummuttaa myös musiikin harrastamisen merkityksestä aivoille ja soittaa itse pianoa bändikoulussa.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!

    Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.

    Pysyväislinkki
  • Ihmisen parhaalle ystävälle kehitetään aktiivisuusmittaria – Apua, koirani on nörtti!

    musta labradorinnoutaja hymyilee laiturilla
    musta labradorinnoutaja hymyilee laiturilla Kuva: Elina Hiltunen Yle Tiede

    Lemmikit ovat tänä päivänä perheenjäseniä. Niistä halutaan pitää huolta ja niihin ollaan valmiita satsaamaan. Siksi ihmisen parhaalle ystävällekin kehitetään aktiivisuusmittaria. Onko koirani kohta emäntänsä tapaan nörtti, kysyy tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen blogissaan.

    Samalla kun meidän ihmisten elämä täyttyy teknologialla ja digitalisoituu, sama tapahtuu myös lemmikeillemme.

    Maailmalta löytyy jo paljon esimerkkejä teknotuotteista, jotka on suunnattu lemmikeille. On olemassa pallonheittorobotteja, tutkapantoja, robottikissanhiekkalaatikoita, älyruokinta-automaatteja sekä kommunikointilaitteita lemmikin ja omistajan etäyhteyteen.

    Kun omistaja pukee aktiivisuusmittarin ranteeseensa, koiralla se kulkee kaulapannassa.

    Yksi suosittu koirateknologiatuote on ihmisen parhaan ystävän ikioma aktiivisuusmittari. Kun omistaja pukee aktiivisuusmittarin ranteeseensa, koiralla se kulkee kaulapannassa.

    Koirien aktiivisuusmittari seuraa muunmuassa koiran aktiivista aikaa, unta ja leikkimistä, kuljettua matkaa ja kulutettuja kaloreita. Näitä mittaustuloksia omistaja voi seurata kännykkäaplikaatiolla.

    Lähdin 7-vuotiaan Uno-koirani kanssa koekaniiniksi Turre-projektiin, joka lienee Suomen ensimmäisiä lemmikkieläinteknologiaan keskittyviä projekteja. Siinä tutkitaan ja kehitetään teknologiaa ja palveluita, jotka tukevat ihmisen ja koiran vuorovaikutusta ja parantavat koirien hyvinvoinnin mittaamista. Yksi tutkimusaihe projektissa on juurikin aktiivisuusmittarit.

    koiralle asetetaan mittareita
    Tohtorikoulutettava Heini Törnqvist virittelee Unolle mittareita testiä varten. koiralle asetetaan mittareita Kuva: Elina Hiltunen Yle Tiede

    Testitila sijaitsee Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tiloissa Viikissä harmaan betonitalon kellarissa. Tutkimushuone on askeettinen ja minut omistajana ohjataan nopeasti nojatuolille täyttämään erilaisia kyselylomakkeita koirastani ja suhteestani lemmikkiini.

    Samalla Unolle puetaan erilaisia sensoreita ja mittareita sisältävät tutkimusvaljaat.

    – Maailmalla on lukuisia koirien aktiivisuusmittareita, mutta aiheesta on tehty aika vähän tieteellistä tutkimusta. Siksi me olemmekin tutkimuksen kärjessä, toteaa projektissa työskentelevä tohtorikoulutettava Heini Törnqvist.

    musta labradorinnoutaja makaa lattialla aktiivisuusmittari kaulassa
    Uno ottaa osan testistä huilin kannalta. musta labradorinnoutaja makaa lattialla aktiivisuusmittari kaulassa Kuva: Elina Hiltunen Yle Tiede

    Noin tunnin kestävän tutkimuksen aikana minulle annetaan erilaisia tehtäviä. Silitän Unoa, annan sille maksalaatikkoa sisältävän lelun, lähden ulos huoneesta ja palaan takaisin tutkimushuoneeseen. Yhdessä tutkimusosiossa tarkastellaan koiran reaktiota yllätykseen.

    Koko ajan Unosta mitataan sydämensykettä, hengitystä ja aktiivisuutta. Minun tehtäväni on jatkuvasti arvioida koirani käyttäytymistä kyselylomakkeeseen.

    tietokoneruudulla kuva koirasta tutkimushuoneessa
    Kokeessa testataan mm. sitä, miten Uno reagoi siihen, että se jätetään yksin huoneeseen. tietokoneruudulla kuva koirasta tutkimushuoneessa Kuva: Elina Hiltunen Yle Tiede

    Entä mitä tuumasi Uno? Se tuntui ottavan koe-eläimen hommat varsin kevyesti, kun alkuvaikeuksista selvittiin. Liukas lattia on Unon heikkous, joten varsinaiseen tutkimushuoneeseen selvittiin lopulta ryömimällä.

    Tutkimuksen alun jännityksen jälkeen Uno rauhoittui lepäämään lattialle. Mieluisin tehtävä Unolle oli selvästikin maksalaatikon nuoleminen tutkimuslelusta. Rotuominaisuutensa mukaisesti Uno keskittyi intensiivisesti kalorien nuolemiseen lelusta. Myös viiden minuutin pituinen silitystustehtävä oli Unolle onnen hetki. Uno kääntyili riehakkaasti ympäriinsä, jotta omistaja saisi jokaisen kohdan kehossa tasaisesti rapsuteltua.

    Tutkimuksen päätteeksi tutkijat tulivat riisumaan Unolta tutkimusliivin pois ja Uno sai vielä palkkioksi maksalaatikkoa. Imaistuaan herkut, Uno kiitti tutkijoita runsaalla pususateella.

    Lopuksi saimme vielä mukaan aktiivisuusmittarin, jonka avulla seurataan Unon toimia kotona viikon ajan.

    Aktiivisuusmittari voisi kertoa koiran puolesta, jos sillä on kipuja.

    Turre-projektissa on kiinnostuttu erityisesti siitä, miten aktiivisuusmittareilla voidaan tutkia ja tukea koiran hyvinvointia.

    – Koira ei esimerkiksi osaa kertoa kivusta. Tutkimuksemme tuloksena tällaisilla mittareilla voitaisiin tulevaisuudessa ehkä tulkita paremmin sitä, milloin koira kärsii. Näin mittareiden avulla voitaisiin parantaa koirien hyvinvointia, Törnqvist sanoo.

    musta labradorinnoutaja kuono hiekassa
    "Kivaa oli – varsinkin kun sai maksalaatikkoa." musta labradorinnoutaja kuono hiekassa Kuva: Elina Hiltunen Yle Tiede

    Uusi teknologia tulee väistämättä myös kotieläinten elämään yhä tiiviimmin tulevaisuudessa. Sen avulla saamme kenties tarkemmin selville karvaisten perheenjäseniemme tarpeet ja toiveet.

    Toisaalta, lemmikit ovat jo meitä edellä teknologian omaksumisessa. Monella kissalla ja koiralla on ollut etäluettava RFID-tunnistesiru niskassa jo vuosia.

    Jos ihmisen ja koneen yhdistelmää kutsutaan kyborgiksi, lieneeköhän parhaan ystävämme ja teknologian yhdistelmä sitten kycorgi. Mene ja tiedä.

    tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen
    Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen Kuva: Anna Autio Yle Tiede

    Kirjoittaja: Elina Hiltunen, kemian DI, KTT

    Yle Tieteen futuristi, tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen on erikoistunut tulevaisuuden ennakointiin ja heikkoihin signaaleihin. Erityisenä kiinnostuksena Hiltusella on tulevaisuuden teknologia. Elina on myös tietokirjailija, joka on juuri julkaissut kirjan depressiosta.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!

    Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.

    Pysyväislinkki
  • Algoritmi toimii kuin anopin kakkuresepti – Miksi se sitten pelottaa niin paljon?

    Lähikuva mansikkakakusta
    Lähikuva mansikkakakusta Kuva: Unsplash / Reuben Mcfeeters Yle Tiede

    Pitäisikö meidän pelätä, että tekoäly ryhtyy ylivertaiseksi maailmanvaltiaaksi ja orjuuttaa meidät ihmisparat? No ei. Voimmehan aina vetää töpselin seinästä, jos kone kenkkuilee, kirjoittaa teollisuusmatemaatikko Samuli Siltanen blogissaan.

    Mikä on tuo kuohuttava otus nimeltä algoritmi? Onko se tekniikkaonnelan käyttövoima? Vai kenties lähitulevaisuuden robottisorron ase? Tekeekö algoritmi kohta työt puolestasi ja päättääkö lisäksi evätä perustulosi?

    No, algoritmihan on digitaalisen maailman perustyökalu, jonka haitallisuus tai käyttökelpoisuus riippuu ihan siitä, mihin ja miten me ihmiset sen valjastamme.

    Algoritmi on kuin resepti. Tosin sen seuraaminen tapahtuu eri lailla kuin anoppini keittiössä.

    Algoritmi on kuin resepti, eli lista ohjeita, joita tietokone seuraa. Tuo reseptin seuraaminen tapahtuu tosin eri lailla kuin anoppini keittiössä. Hän korvaa raaka-aineita toisilla, yhdistelee lehdistä löytämiään ideoita ja suhtautuu mittoihin ja lämpötiloihin luovasti. Lopputulos on aina herkullinen!

    Tietokone puolestaan toteuttaa algoritmin ohjeet listan mukaisessa järjestyksessä ja täsmälleen niin kuin kirjoitettu on. Se seuraa orjallisesti virheellisiäkin komentoja, kuten kaikki ohjelmointia harjoittaneet tietävät.

    Vaikka algoritmit ovatkin vain ohjelistoja, niiden pituus voi yltää miljooniin riveihin.

    Mistä algoritmi ammentaa pelottavan voimansa, jos se kerran on vain sarja prikulleen seurattavia ohjeita?

    (1) Algoritmi voi olla salainen, ja esimerkiksi Facebook voi käyttää valtaa muuttamalla salaista algoritmia kertomatta siitä kenellekään. Ihan tällainenkin koodinpätkä vaikuttaa sosiaaliseen elämäämme:
    JOS käyttäjän lataama video on lyhyempi kuin 60 sekuntia,
    NIIN laita se kaikkien käyttäjän kaverien syötteeseen;
    MUUTEN pidä se vain käyttäjän omalla seinällä.

    (2) Algoritmin toiminta koskettaa niin monia, varsinkin sosiaalisen median maailmassa. Itseajavan auton algoritmissa oleva virhe puolestaan aiheuttaa oikeassakin elämässä havaittavia vaikutuksia esimerkiksi lyhentämällä sitä äkillisesti.

    (3) Algoritmit ovat käsittämättömän monimutkaisia. Vaikka ne ovatkin vain ohjelistoja, niiden pituus voi yltää miljooniin riveihin. Erityisesti syväoppivat algoritmit ovat kuohuttaneet mieliä viime vuosina, koska ne ovat haastaneet ihmisen kentillä, joita olimme pitäneet ominamme. Ensin Googlen kuva-algoritmit oppivat tunnistamaan valokuvista kissat. Sitten AlphaGo Zero -ohjelma pelasi itseään vastaan tuhottoman vaikeaa Go-peliä, oppien 40 päivässä voittamaan kaikki ihmiset ja koneetkin, jotka sitä vastaan tohtivat asettua. Hemingwayn proosaa on käännetty automaattisesti englannista japaniin ja takaisin laadun juurikaan kärsimättä.

    vasemmalla kuva kissasta, oikealla oppivan algoritmin matalamman tason käsitys kuvan sisällöstä. missä lähinnä tietoa kuvassa esiintyvistä ääriviivoista.
    Vasemmalla kuva kissasta, oikealla oppivan algoritmin "matalamman tason ajattelun" tuloksena syntynyt käsitys kuvan sisällöstä. missä lähinnä tietoa siinä esiintyvistä ääriviivoista. vasemmalla kuva kissasta, oikealla oppivan algoritmin matalamman tason käsitys kuvan sisällöstä. missä lähinnä tietoa kuvassa esiintyvistä ääriviivoista. Kuva: Samuli Siltanen Yle Tiede

    Syväoppiva hermoverkko on tietokonemalli, joka koostuu kymmenistä tai jopa sadoista tasoista. Alimmalle tasolle syötetään opetusaineistoa, kuten valokuvia. Verkon ylimmälle tasolle kerrotaan, missä kohdassa kuvaa on kissa, tai että kuvassa ei ole kissaa. Opetuskuvia tarvitaan paljon, jopa miljoonia.

    Oppimisvaiheessa kone ruksuttaa ja säätää hermoverkon sisäisiä kerroksia. Niiden välisiä yhteyksiä muokataan niin, että opetusvaiheen loputtua hermoverkko kykenee tunnistamaan kissan myös sellaisista kuvista, joita siihen ei ole aikaisemmin syötetty.

    On oma valintamme, pidämmekö oppivien koneiden tuotoksia kiinnostavina uudenlaisen ajattelun rakenteina vai koneiden pelottavana salakielenä.

    Hermoverkon välikerroksissa tapahtuu koneen “ajattelua.” Tietyt verkon osat käsittelevät kuvan ääriviivoja, tekstuureja ja värialueiden reunoja. Joillakin alueilla verkko muodostaa palapelin palojen kaltaisia osakuvia, ja toinen alue tarkastelee palojen sopimista toistensa naapureiksi.

    vasemmalla kuva kissasta, oikealla oppivan algoritmin matalamman tason käsitys kuvan sisällöstä. missä lähinnä tietoa kuvassa esiintyvistä ääriviivoista.
    Oikealla hermoverkon “korkeamman tason ajattelua” eli oppivan algoritmin automaattisesti kehittämiä kuvallisia käsitteitä. Osalle niistä on inhimillisen ajattelun vastine (kissa, lehti), kun taas nuo kissan etujalan paikalla olevat pystysuorat “tangot” eivät välttämättä vastaa mitään ihmisten kielen käsitettä. vasemmalla kuva kissasta, oikealla oppivan algoritmin matalamman tason käsitys kuvan sisällöstä. missä lähinnä tietoa kuvassa esiintyvistä ääriviivoista. Kuva: Samuli Siltanen Yle Tiede

    Hermoverkko kehittää myös omanlaisiaan korkeamman tason kuvallisia käsitteitä. Googlen tutkijat ovat pureutuneet niihin tuoreessa tutkimuksessaan. Jotkut niistä, kuten sitruunamaisuus tai linnunnokkamaisuus, ovat ihmissilminkin sellaisiksi tunnistettavia. Mutta oppivat koneet muodostavat myös itselleen käyttökelpoisia kuvallisia ajatelmia, jotka ovat ihmiselle täysin vieraita! On oma valintamme, pidämmekö niitä kiinnostavina uudenlaisen ajattelun rakenteina vai koneiden pelottavana salakielenä.

    Pelkäänkö minä, että tekoäly ryhtyy ylivertaiseksi maailmanvaltiaaksi ja orjuuttaa meidät ihmisparat? No en. Voimmehan aina vetää töpselin seinästä, jos kone kenkkuilee.

    teollisuusmatemaatikko Samuli Siltanen
    Teollisuusmatemaatikko Samuli Siltanen teollisuusmatemaatikko Samuli Siltanen Kuva: Yle Kuvapalvelu / Jukka Lintinen prisma studio

    Kirjoittaja: Samuli Siltanen

    Teollisuusmatemaatikko Samuli Siltanen näkee matematiikkaa lääkärin röntgenlaitteessa, huulipunamallien siloposkikuvissa ja hämähäkkien ruuanhankinnassa. Hän tutkii Helsingin yliopistolla käänteisiä ongelmia, joissa edetään seurauksista syihin. Samuli viihtyy painavien asioiden, kuten kahvakuulien ja kamerajalustojen, parissa.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!

    Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.

    Pysyväislinkki
  • Yanny vai Laurel? Monitulkintainen ääniklippi jakaa ihmiset kahteen leiriin samalla tavalla kuin mekko vuonna 2015

    psykologi Jukka Häkkinen
    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen on innoissaan illuusioista, koska niiden avulla voi tutkia havaintoprosessien toimintaa. psykologi Jukka Häkkinen Kuva: Yle Kuvapalvelu / Jukka Lintinen prisma studio blogit

    Sattumalta löydetyt illuusiot ovat paitsi mainiota viihdettä, myös hyvää materiaalia havaitsemisen tutkimukselle. Ne leviävät sosiaalisesta mediasta laboratorioihin ja auttavat tutkijoita ymmärtämään havaintoprosessien toimintaa, kirjoittaa havaintopsykologi Jukka Häkkinen blogissaan.

    Internetissä leviää juuri nyt monitulkintainen ääniklippi, jonka voi kuulla joko ”yanny” tai ”laurel”. Ilmiö ja sen ympärillä käyty keskustelu muistuttaa vuoden 2015 mekkoilmiötä, joka kiehtoo meitä havaitsemisen tutkijoita edelleen.

    Mekossa oli kyse värien näkemisestä. Joidenkin mielestä se oli selkeästi sini-musta ja jotkut taas näkivät sen valko-kultaisena. Useimmat näkevät kuvan vain yhdellä tavalla eivätkö ymmärrä, kuinka muut tulkinnat ovat edes mahdollisia. Itse näen sen selvästi sini-mustana.

    Skip Twitter post

    Kolme vuotta sitten päädyin siihen johtopäätökseen, että ihmisen värihavainto ei määräydy silmään tulevan valon aallonpituuden perusteella. Kyseessä on värivakioisuudeksi kutsuttu ilmiö, jossa aivot tulkitsevat värin ottaen huomioon oletetun valaistuksen.

    Valaiseva esimerkki tästä on psykologian professori Edward Adelsonin illuusio, jossa vertaillaan ruudukon ruutuja A ja B. Valoisassa oleva ruutu A ja varjossa oleva ruutu B näyttävät selvästi erivärisiltä eli A on tumma ja B vaalea. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin samanvärisiä!

    optinen illuusio jossa harmaat ruudut näyttävät erivärisiltä
    Edward Adelsonin illuusiossa ruutu A näyttää tummemmalta kuin B. optinen illuusio jossa harmaat ruudut näyttävät erivärisiltä Kuva: Wikimedia commons Yle Tiede

    Tämän voi tarkistaa seuraavasta kuvasta, johon olen lisännyt valkoisen kehyksen vertailun helpottamiseksi.

    Edward Adelsonin varjoilluusio havainnollistettuna
    Edward Adelsonin illuusio havainnollistettuna Edward Adelsonin varjoilluusio havainnollistettuna Kuva: Wikimedia commons & Jukka Häkkinen Yle Tiede

    Adelsonin illuusio osoittaa, että värin hahmottamista ei määrittele ruuduista A ja B tulevan valon aallonpituus vaan aivojen tulkinta. Tässä tapauksessa tulkinta on se, että ruudun B täytyy todellisuudessa olla vaaleampi, koska se on varjossa.

    Jos näköjärjestelmä ei huomioisi muutoksia valossa, näyttäisivät värit hyvin erilaisilta eri valaistustilanteissa.

    Myös ylläolevan mekkokuvan värihavainto riippuu valaistustulkinnasta. Osa ihmisistä tulkitsee kuvan varjossa olevaksi vaaleaksi mekoksi, jolloin mekon tumma sävy tulkitaan varjoksi ja se suljetaan pois mekon värin tulkinnasta. Tällöin mekko näyttää valko-kultaiselta. Jotkut taas tulkitsevat mekon suorassa valossa olevaksi sinimustaksi mekoksi.

    Allaoleva, Instagramissa ja Twitterissä kiertänyt kuva osoittaa tämän hienosti. Vasemmassa kuvassa tytön mekkoon osuu valo ja mekon reunaan on laitettu vihjeeksi sinistä ja mustaa. Vaaleammat kuvat tulkitaan sinisten alueiden jatkeina ja kirkkaan valon alla olevina, jolloin tuloksena on sini-musta tulkinta.

    Oikeassa kuvassa oikeassa reunassa on vihjeenä valkoista ja kultaa ja muu alue näyttää olevan varjossa. Koko mekko näyttää siis valkokultaiselta. Todellisuudessa nämäkin mekot ovat samanvärisiä.

    Skip Twitter post

    Psykologi Christoph Witzel on julkaissut mekosta allaolevan valokuvaparin, joka sekin todistaa, miten tulkintaerot syntyvät nimenomaan valaistuksesta.

    Vasemmassa kuvassa auringonlaskun valo tulee naisen selän takaa, jolloin mekossa oleva tummuus tulkitaan varjoksi. Silloin mekossa havaitut värit ovat valkoinen ja kulta. Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun itse pystyn näkemään valkokultaisen mekon!

    Oikeassa kuvassa valo tulee puolestaan selkeästi naisen edestä ja kirkkaassa auringonpaisteessa mekko näyttäytyy sini-mustana. Koska mekko ei ole varjossa, ei mekosta tulevia värejä tarvitse tulkita uudelleen, vaan aivot voivat olettaa, että mekosta tulevat aallonpituudet kertovat mekon oikeasta väreistä.

    mekkoon pukeutunut nainen auringonvalossa ja varjossa
    mekkoon pukeutunut nainen auringonvalossa ja varjossa Kuva: Christoph Witzel & al / Creative commons Yle Tiede

    Vaikka sosiaalisen median innostus mekon ympärillä on aikoja sitten laantunut, ovat havaitsemisen tutkijat jatkaneet ilmiön pohdiskelua ja siitä on julkaistu todella monia havaintopsykologisia tutkimuksia.

    Tutkimukset ovat osoittaneet, että suurin osa ihmisistä näkee mekon sini-mustana. Laajassa, 1400 ihmiselle tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että 57 % ihmisistä näkee mekon näin. 30 % näkee mekon valkokultaisena ja 10 % sini-ruskeana. Kiinnostavaa on myös havainnon pysyvyys, vain 10 % pystyy vaihtamaan eri tulkintojen välillä. Tutkijat huomasivat myös, että naiset ja iäkkäämmät ihmiset näkivät kuvion useammin valko-kultaisena.

    Osa havaintoeroista saattaa myös selittyä katselulaitteella, koska havainto on erilainen kännykän ja tietokoneen ruuduilta katsottuna. Mitä pienempi kuva on, sitä todennäköisemmin mekko näyttää valko-kultaiselta.

    Aivot eivät pidä monitulkintaisuudesta, joten päätös runnotaan läpi olettamusten avulla.

    Monet julkaisut ovat pohtineet, miksi ihmisten tulkinnat vaihtelevat niin paljon.

    Mekkokuva on monitulkintainen siksi, että sen värit mahdollistavat kaksi valolähdetulkintaa, eli siis varjon ja suoran valaistuksen. Värit sijaitsevat väriavaruudessa juuri sellaisessa paikassa, joka voi syntyä kahdessa eri tilanteessa, jolloin näköjärjestelmän on vaikea tehdä päätöstä oikeasta väristä. Aivot eivät pidä monitulkintaisuudesta, joten päätös runnotaan läpi olettamusten avulla. Yksilöstä riippuen oletetaan jompikumpi valolähdetulkinta ja henkilö jämähtää tähän tulkintaan.

    Christoph Witzel osoitti tutkimuksessaan, että olettamuksiin voidaan jonkin verran vaikuttaa. Hän näytti koehenkilöille ensin kuvan, jossa mekon väri näkyi yksiselitteisesti joko sini-mustana tai valko-kultaisena. Kuvina käytettiin tässä blogissa aikaisemmin olleita kuvia, joissa mekko oli siirretty tavallisiin valokuviin. Jos koehenkilö näki kuvan hiekkarannalla olevasta valko-kultaisena näkyvästä mekosta ensin, hän myös tulkitsi varsinaisen mekkokuvan todennäköisemmin valko-kultaiseksi. Kirkkaassa auringonvalossa sini-mustana näkyvän mekon valokuva puolestaan lisäsi sini-mustan tulkinnan todennäköisyyttä.

    Mekolle on tullut seuraajia...

    Mekkoinnostuksen laannuttua sosiaalisessa mediassa on kiertänyt uusia monitulkintaisia kuvia. Minkä värinen mielestäsi on allaoleva takki: onko se valko-sininen, musta-ruskea vai vihreä-kulta? Takki on kuulemma oikeasti valkoinen, mutta ainakaan minä en pysty näkemään sitä millään muulla tavalla kuin vihreänä.

    verkkatakki sängyn päällä
    verkkatakki sängyn päällä Kuva: Poppunkblogger Yle Tiede

    Entäpä alla oleva lenkkari, onko se vaaleanpunainen-valkoinen vai vaaleansininen-harmaa?

    lenkkarit
    lenkkarit Yle Tiede

    Monitulkintaisuus ei rajoitu pelkkiin väreihin vaan myös muut kuvan ominaisuudet saattavat olla epäselviä. Ovatko olla olevan kuvan jalat kiiltävät vai onko iholla vain maalia?

    jalat joille on levitetty rasvaa
    jalat joille on levitetty rasvaa Yle Tiede

    Kaikki nämä kuvat ovat paitsi mainiota viihdettä, myös hyvää tutkimusmateriaalia havaitsemisen tutkimukselle. Havaintopsykologiassa pintojen ominaisuuksien havaitsemista on tutkittu viime vuosina vilkkaasti ja illuusiot kuuluvat olennaisena osana tähän tutkimukseen.

    Aikaisemmin tutkijat virittelivät illuusioita työhuoneellaan, mutta nykyisin sattumalta löydetyt illuusiokuvat leviävät sosiaalisesta mediasta tutkijoiden laboratorioihin ja auttavat tutkijoita ymmärtämään havaintoprosessien toimintaa.

    havaintopsykologi Jukka Häkkinen
    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen havaintopsykologi Jukka Häkkinen Kuva: Anna Autio Yle Tiede

    Kirjoittaja: Jukka Häkkinen

    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen tietää, mikä on katseidemme ja silmänliikkeidemme salaisuus. Häkkinen tutkii kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta Helsingin yliopistossa. Jukka on toiminut myös skepsiksen puheenjohtajana, joten yliluonnolliset ilmiöt ja niiden psykologiset taustat ovat tuttuja juttuja. Häkkinen on perehtynyt myös ufosieppauksiin, enneuniin ja valemuistoihin.

    Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

    Pysyväislinkki