To Nightwish With Love - dokumentti faneilta idoleilleen
To Nightwish With Love -dokumentin tekoon osallistui satoja faneja eri puolilta maailmaa. Tuloksena on vilpitön, hullu ja intiimi dokumentti, jollaista ei synny suuren kuvausryhmän painostuksessa. Katso joukkoistettu Nightwish-fanidokumentti tästä.
To Nightwish: Musiikkivideo
Nightwish-hitit sovitettiin ja soitettiin fanivideoksi.
Nightwish-hitit Storytime ja Alpenglow yhdistettiin samaan sovitukseen, jonka bändin fanit soittivat ja lauloivat kukin omassa rauhassaan. Äänitiedostot miksattiin yhteen ja lopputuloksesta ohjattiin musiikkivideo - jossa jokainen jälleen kuvasi oman osuutensa kotimaassaan.
Yksinoikeudella: Nightwish in Mexico City Live 2015
Nightwishin keikka Meksikossa lokakuussa 2015
Yle esittää yksinoikeudella Nightwishin keikan Meksikosta. Vielä käynnissä olevalta maailmankiertueelta taltioitu keikka on lokakuulta 2015.
Kun Nightwishin musiikki on laitonta - iranilainen fani kertoo
Iranissa metallimusiikki on laitonta, kertoo Amir
Iranissa metallimusiikki on laitonta, kertoo Amir Kharrazi Teheranista. Lakikaan ei silti estä faneja kuuntelemasta mielimusiikkiaan.
Floor Jansen: "Olen todella liikuttunut"
To Nightwish with Love -dokumentin ensi-ilta oli menestys
To Nightwish with Love -dokumentin ensi-ilta on onnellisesti takana. Ensi-iltaan osallistunut Nightwish kehui dokumenttia, paikalla olleet kuvaajat rakastivat näkemäänsä, ja Facebookiin streamattua lähetystä on maanantaihin mennessä katsottu jo lähes 150 000 kertaa. Meillä ohjaajilla on hymy herkässä - tämä ei olisi voinut mennä paremmin!
Tuomas Holopainen: Nightwishin faneja yhdistää äärimmäinen tunteellisuus
To Nightwish with Love -dokumentti avaa fanin sielunelämää
Nightwishin Tuomas Holopaisesta tuntui kummalliselta, kun hän kirjoitti ensimmäisen nimmarinsa tammikuussa 1998. Sen jälkeen hän on kohdannut faneja kymmenissä eri maissa neljällä eri mantereella. Haastattelu on tehty kesäkuussa, eikä Holopainen ole vielä nähnyt To Nightwish with Love -dokumenttia.
Animaatio: Nightwishin tarina
Bändin historia animaation keinoin
Bändin historia animoituna ja fanien kertomana.
Kuviteltu Nightwish-diskografia
Millainen bändin seuraava levy voisi olla? Fanit keksivät!
Millaisen levyn Nightwish tekee seuraavaksi? Tässä 24 ehdotusta faneilta: tällaisia levyjä he toivoisivat.
Tuomas Holopainen: Nightwish-karavaani kulkee jatkossakin
Nightwish jää tauolle, mutta "jatkuvuutta on edelleen".
Nightwish on kaksikymmentä vuotta jatkuneen uransa aikana saavuttanut miltei kaiken, minkä rockbändi voi. Vuodet ovat vaatineet myös veronsa, mutta yhtyettä johtaa silti sama mies, jonka unelmasta kaikki sai alkunsa. Ja vaikka Tuomas Holopainen pitääkin seuraavaksi vuoden tauon Nightwishistä, hän tietää, että "jatkuvuutta on edelleen, siitä ei tarvitse kenenkään olla huolissaan".