Profiili: Minna Pyykkö
Artikkelit
Kannel hauen leukaluusta ja laulava kala puussa – testaa kuinka hyvin tunnet kalakulttuuria!
Tunnetko kaloihin liittyviä myyttejä, kirjallisuutta ja uskomuksia? Entäpä kalastuksen historiaa tai klassisessa musiikissa esiintyviä kaloja? Testaa miten selviät!
”Suurimpia muusikoita tällä planeetalla” – linnut ovat inspiroineet monia säveltäjiä
Monet kotimaiset ja kansainväliset säveltäjät ovat ihailleet lintuja ja halunneet tallentaa niiden laulua teoksiinsa. Klassisesta musiikista voi löytää meidänkin keväämme tuttuja laulajia.
Suomalaisten lempilajit on listattu – katso mitkä ovat meille tärkeät eläimet ja kasvit
Yle Luonto keräsi elokuun ajan tarinoita suomalaisten lempilajeista. Suosituimpien lajien listan kärkeen nousivat linnut, mutta yllättäviäkin kiinnostuksen kohteita mainittiin.
Valvo ainakin yksi yö linnunlaulua kuunnellen
Lintukonsertissa on pimeää ja kylmää, mutta komeat saundit.
Tipu-Iivari, Muonion munaherra ja muut legendaariset lintututkijamme tekivät työtä, jonka arvo vain kasvaa
Tarinoita lintututkimuksen maailmasta.
Linnunlaulujen aamu – tähtimeri, optisia pilviharhoja ja yllättäviä solisteja
Tunnelmia linnunlaulujen aamukonsertista Lohjalla.
Paheksuttu, tupakkaa ketjussa polttanut Constance Ullner oli Suomen ensimmäisiä eläinoikeusaktivisteja
Constance Ullner oli varsin poikkeuksellinen nainen.
Karhu nukkuu, siili horrostaa, pöllö pohtii muuttoa – näin luonto sopeutuu talveen
Eläinten elämää Pohjolan talven pimeydessä.
Tässä runokilpailun 30 finalistia ja voittajat – Luontorunokilpailuun lähetettiin yhteensä 3216 runoa
Finaaliin valittiin 30 runoa.
Pitkä kieli, haisevat jalat – miksi mesipistiäinen on täydellinen pölyttäjä?
Luonto muokkasi mesipistiäisestä täydellisen pölyttäjän.
Testaa ötököiden sietokykysi: läimäytätkö heti, ihailetko kaukaa vai annatko tulla iholle?
Testaa, kuinka hyvin siedät ötököitä.
"Jos näkisin vain valokuvan, en ikinä voisi ymmärtää, miten hieno hetki tässä on kyseessä" – Minna Pyykkö valvoi yön linnunlauluja kuunnellen
Hyvelänjärven aamukonsertti yllätti jälleen.
Minna Pyykön kolumni: Miten opin arvostamaan hyönteisiä
Koko maailma on rakentunut hyönteisten varaan.
Kuka marjasi pölyttää – tunnistatko pörriäisen? Tee testi!
Pölyttäjät ovat elintärkeitä luonnolle.
Minna Pyykön kolumni: Kuuntele, mustarastas laulaa tänäkin keväänä!
Lintujen laulu tuo iloa kevääseen.
Luontorunokilpailun voittajat on valittu – kuuntele runot Jenni Haukion lausumana!
Luontorunokilpailun voittajat on valittu.
Viime keväänä Ulos luontoon -sarjassa autettiin luontoa – oliko siitä mitään hyötyä?
Miten kävi kalojen kutupuuhien ja kaakkurin pesinnän?
Yö täynnä hanhien ääniä – Minna Pyykkö lumoutuu kevätaamun laulajista
Minna Pyykkö valvoi yön linnunlaulujen merkeissä.
Minnan kääpäkävelyn valmentajat vinkaavat: Näin löydät elämää metsästä
Metsäluonnon asukkaista valtaosa on pieniä ja piilottelevia.
Ulos luontoon – Kuinkas sitten kävikään?
Miten Ulos luontoon 2014 ohjelman luontohankkeille kävi?
Miten lintu laulaa? – Kymmenen faktaa linnunlaulusta
Miten linnun ääni syntyy
Elämää ilmassa - ihmeelliset tervapääskyt
Tervapääskyt ovat ilmassa lähes koko elämänsä
Eläköön puut! Puut vaikuttavat meihin koko elämämme ajan
Puilla on tärkeä merkitys meille ihmisille.
Kymmenen erikoista faktaa munista!
Hauskoja irtotietoja linnunmunista.
Tuomas Holopainen mukaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan
“Se tuntui erittäin hyvältä ja järkevältä hankkeelta.”
Mistä tulevat syksyn ruskan värit?
Ruska valmistaa puita talveen.
Syksy saapuu Utön saarelle
Luontotoimittajat seuraavat syksyn tuloa Utön saarelle.
Tässäkö Suomen paras susiäänite?
Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.
Mäyrän pennut selviytymismatkalla
Miten pentujen käy, kun emo palaa yllättäen yksin pesälle?
Video: Västäräkki teki pesän pyöräkoriin!
Katso, miten poikaset odottavat nokat ojossa ruokaa.
Pikkusammakoiden vaarallinen elämä
Arviolta vain yksi sadasta poikasesta selviää.
Mäyrä – mestarikaivaja
Mäyrän intohimona on kaivaminen.
Mäyrä – hämärän kulkija
Jos mäyrään törmää, se todennäköisesti nuuskii maata.