Hyppää pääsisältöön
Kasvokuva toimittaja Jaakko Mäntymaasta.
Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle

Artikkelit

Nainen istuu penkillä.

Onko kehitysvammaisella oikeus samoihin virheisiin kuin muilla? Asiantuntijat näkevät MOT:n esiinnostamassa tapauksessa järkyttävän esimerkin

Dosentti Pauli Rautiaisen mukaan Marian tapaus paljastaa sosiaalihuoltojärjestelmästä vakavia puutteita. Rautiaisen mukaan puutteet ovat olleet tiedossa pitkään, mutta niihin ei ole haluttu puuttua.

Lähikuva naisen silmästä.

Marialla oli miesystävä ja valta päättää omista asioistaan – sitten vanhempien huoli vei häneltä vapauden

Maria ihastui mieheen, josta hänen vanhempansa eivät pitäneet. Sen vuoksi hänet suljettiin kehitysvammaisten yksikköön. MOT-toimitus selvitti poikkeuksellista tapahtumaketjua.

Kuvitus, jossa käsi on klikkaamassa asiakasmaksukoneen valikosta Alavuden kunnan tietoja.

Katso koneesta, kuinka paljon terveys- ja sosiaalipalvelujen asiakasmaksut ovat nousseet kotikunnassasi

MOT:n kokoama asiakasmaksukone näyttää, miten hyvinvointialueuudistus muutti sotepalveluiden hintoja Manner-Suomen kunnissa.

Leena Pulkkinen syö hyvinvointialueen ateriapalveluiden ruokaa omassa keittiössä.

Hyvinvointialue korotti hintaa ja yhtäkkiä 89-vuotiaalla Leena Pulkkisella ei enää ollut varaa päivittäiseen ateriaan

MOT-toimituksen kokoama aineisto paljastaa palveluiden isot hintamuutokset, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Tässä jutussa voit tarkastella, mitä hinnoille on tapahtunut kunnassasi.

Hoitokodin lääketarjotin pöydällä. Taustalla hoitaja tutkii lääkelistaa.

Tuhansissa hyvinvointialueen palkoissa virheitä: Hoitaja sai viikonlopun työkeikasta 41,80 euroa, kuva palkkakuitista näyttää tilanteen sekavuuden

Ylen tietojen mukaan hoitajia on irtisanoutunut Oulun ja Vaasan seuduilla, kun palkanmaksun ongelmia ei ole saatu korjattua. Osa on joutunut rahoittamaan elämistä velkarahalla.

Isä kantaa tytärtään ulko-ovesta sisään

Oikeusasiamies antoi vakavat moitteet kaupungille, joka jätti perheen lähes vuodeksi ilman apua kehitysvammaisten lasten hoitamisessa

Jyväskylän kaupungin laiminlyönnit ovat olleet niin vakavia, että oikeusasiamiehen mukaan perheelle tulisi maksaa hyvitys. MOT:n tietojen mukaan palvelut eivät toimi vieläkään.

Jaakko Nuotiovaara

Edunvalvoja vältti tuomion tapauksessa, jossa sokean miehen kauhakuormaaja annettiin romurautana pois ja myytiin myöhemmin 20 000 eurolla

Jaakko Nuotiovaaran perinnöksi saamilta kiinteistöiltä katosi lähipiirin mukaan runsaasti irtaimistoa. Oikeus joutui punnitsemaan, toimiko edunvalvoja asiassa tahallisesti.

Milja ja Kati näyttävät kameralle Lukaksen kuvaa portugalilaisessa kauppahallissa.

Kun Katin poika Lukas vietiin Suomesta yli vuosi sitten, viranomaiset nostivat kädet pystyyn – MOT perehtyi tapaukseen ja löysi etsintäkuulutetun isän

Kehitysvammaisen, mutta virallisesti aikuisen Lukaksen tapaus osoittaa, miten suomalaisviranomaisten keinot ovat vähissä, vaikka tapaus täyttäisi monia lapsikaappauksen tunnusmerkkejä.

Maanviljelijä Antti Lepola kuvattuna yläviistosta keskellä ruispeltoaan.

Suljettujen ovien takana päätetään, mitä sinä maksat ruoasta – MOT selvitti, miten kotimaan erikoiset ruokamarkkinat toimivat

Ruokakassin hinta hipoo pilviä ja energiakriisi on laittanut ruoantuottajat polvilleen. Samaan aikaan kauppajätit takovat ennätystulosta ja määräävät tahdin kulissien takaisissa hintaneuvotteluissa.

Poika halaamassa hevosta.

Uhkailua, tarpeetonta vallankäyttöä ja selittämättömiä ruhjeita – ongelmat jatkuvat kaltoinkohtelusta kiinni jääneessä Mehiläisen hoivakodissa

Sadat päiväkirjaukset paljastavat yksikön työntekijäpulan ja väkivaltaisen arjen. MOT-toimituksen haltuunsa saamassa dokumentissa Mehiläisen päällikkö myöntää, että yksikössä on ollut kaaos.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Perhe oman onnensa nojassa: Käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Janne katsoo ulos ikkunasta

Jannen perhe jäi kotinsa vangiksi, kun kehitysvammaisten tyttärien avustajapalvelut katkesivat yllättäen: "Yritän vaan pitää sakin elossa"

Kaupungin myöntämät avustajapalvelut ovat jääneet toteutumatta viime kesästä saakka. MOT laski, että perheen kehitysvammaisilta tyttäriltä on voinut jäädä saamatta palveluita jopa 1 500 tunnin edestä.

Kehitysvammainen Eveliina pyörätuolissa maalaustelineen edessä, taustalla äiti Sari.

Eveliina ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa, mutta joutuu toimimaan työnantajana – nyt niskassa ovat tuhansien eurojen korvaukset

MOT:n selvityksessä paljastuu, että kunnat käytännössä pakottavat kehitysvammaisia ja heidän omaisiaan työnantajiksi omille avustajilleen. Syynä ovat taloussäästöt.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Elämä muiden armoilla: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Meilahden sairaala-alue.

HUS-johtajat junailivat laitetoimittaja Agfalta 300 000 euron lahjoitusta – samoihin aikoihin sairaanhoitopiiri osti yhtiöltä palveluita ilman kilpailutusta

MOT:n hankkimat sähköpostit paljastavat, miten HUS-johtajat ajoivat aktiivisesti lahjoitusprofessuuria. Toinen osapuoli Helsingin yliopisto puolestaan epäröi lahjoituksen mainehaittaa suorahankintojen vuoksi. Lopulta hanke kaatui.

Kuva tuoliin teipillä sidotusta lapsesta. Taustalla kuva Onnikoti Omenapuun rakennuksesta.

Päivät teipattuna tuoliin ja yöt kuormaliinoilla kiinni sängyssä – kehitysvammaisen pojan lainvastainen kohtelu ja pahoinpitely hoivakodissa sai jatkua vuosia

MOT selvitti kehitysvammaisten kohtelun ongelmia Suomessa. Mehiläisen omistamasta asumispalveluyksiköstä paljastui valtava määrä epäkohtia.

Mauri ja Meri Labbas käsissään ruokapakkauksia.

Valtio alkoi tukea vähävaraisten ruoka-apua, mutta kenttä on yhä riitaisa ja sekava – ruokaa viedään ulkomaille ja jonon voi ohittaa rukoilemalla

Vähävaraisten ruoka-avusta tuli valtion tukemaa miljoonatoimintaa, mutta apu jakautuu yhä epätasaisemmin.

Meilahden tornisairaala.

HUS-päällikkö puuttui epäselviin hankintoihin, joutui syrjään tehtävästään ja palkkaa alennettiin – yritti turhaan vedota HUSin korkeimpaan johtoon

Sairaanhoitopiirissä työskennellyt päällikkö nosti epäilemänsä laittomat hankinnat esiin vuonna 2017. Sitten hän joutui ongelmiin. MOT:n hankkimat asiakirjat kertovat, että päällikkö alennettiin ja hänen palkkaansa leikattiin viidenneksellä.

Sanni Lehtinen halaa isäänsä Antti Lehtistä.

Lääkäri ei lukenut potilaan syövästä kertovia tutkimustuloksia ja sairastunut menehtyi – lääkärille huomautus Valviralta

Pirkanmaalaisen erikoislääkärin laiminlyönnit viivästyttivät kohtuuttomasti Antti Lehtisen syöpähoitoja. Valviran mukaan potilaan elämänlaatu olisi säilynyt hyvänä, jos hoito olisi ollut asianmukaista. MOT uutisoi tapauksesta laajasti viime vuonna.

Kuvassa on Meilahden tornisairaala heinäkuussa 2020.

HUSin hankintapomo sai tulospalkkaa hankintojen lainmukaisuudesta – samaan aikaan poliisi tutkii HUSin laittomiksi epäiltyjä hankintoja

Johtaja sai lisäpalkkaa myös henkilöstötyytyväisyydestä. Samaan aikaan hänen alaisuudessaan toimivan hankintayksikön työtyytyväisyys on romahtanut. Poliisin lisäksi myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto selvittää uusia hankintaepäselvyyksiä HUSissa.

Mira Ahola

Osallistujat kertovat tosi-tv:n nurjasta puolesta: huutoitkua mikrofoniin ja kehotus seksin harrastamiseen

Yle haastatteli 36 tosi-tv-osallistujaa kolmesta ohjelmaformaatista. Selvitimme, miten osallistujia kohdellaan Temptation Island Suomessa, Big Brother Suomessa ja Au pairit -ohjelmassa.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Tosi-tv:n kohtuuton hinta: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Kamera studiossa

Tällaisia ovat tosi-tv:n salaiset sopimukset: osallistujille elinikäinen vaitiolo ja kymmenien tuhansien sopimussakot

Yle sai haltuunsa osallistujasopimukset kolmesta eri tosi-tv-ohjelmasta. Asiantuntijoiden mukaan osin lainvastaisetkin sopimukset rikkovat jopa osallistujien perusoikeuksia. He kuvailevat sopimuskohtia muun muassa törkeiksi ja koomisiksi.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Sairaalapomot lain yläpuolella: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

HUSin Siltasairaalan rakennuksia pimeällä kuvattuna.

HUSin johtaja osallistui kilpailutuksiin, jotka voitti hänen perhetuttunsa yhtiö – MOT:n lähde: ”Tämä hulluus täytyy lopettaa”

Johtaja kiisti vaikuttaneensa kilpailutuksiin tai hyötyneensä niistä. MOT-toimituksen selvityksen mukaan HUSissa on voitu väärinkäyttää verorahaa 90-luvulta asti.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Sairaalapomoilla piikki auki: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Ambulanssi HUS:n Siltasairaalan pihalla.

HUSissa tehdään edelleen laittomia ostoksia ainakin kymmenillä miljoonilla vuodessa – Toimitusjohtajan mukaan tilanne on ”täysin kestämätön”

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS jäi vuonna 2019 kiinni hankintalain vastaisista hankinnoista. MOT-toimituksen selvityksen mukaan hankintoja ei ole vieläkään korjattu lainmukaiseksi.

Päijät-Hämeen Keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti.

Vääriä lääkemääräyksiä ja vakavia vaaratilanteita – tällaisia ongelmia on raportoitu Suomen käytetyimmästä potilastietojärjestelmästä

MOT:n selvitys paljastaa Lifecaren laajat ongelmat eri puolella Suomea. Yhtiö kiistää yhteyden potilaskuolemiin.

Sanni Lehtinen halaa isäänsä Antti Lehtistä.

Tieto Antti Lehtisen syövästä katosi potilastietojärjestelmään lähes kahdeksi vuodeksi – kun hoito alkoi, oli jo liian myöhäistä

Ylen MOT:n selvitys paljastaa, että syöpähoidot ovat viivästyneet useassa eri tapauksessa, koska tietoa on joutunut hukkaan.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Syöpäpotilas, jonka järjestelmä kadotti: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Huoltovarmuuskeskus sijaitsee Helsingin Aleksanterinkadulla.

Analyysi: Koronakevät osoitti, että hallinnon läpinäkyvyys ei aina toteudu – HVK:n uusi pomo vastasi haastattelupyyntöön rikoslain pykälillä

Suomella on vielä pitkä matka avoimuuden mallimaaksi, kirjoittavat tutkivat toimittajat Riku Roslund, Johanna Mattinen ja Jaakko Mäntymaa.

Koronaviruksen drive-in-testausasema Espoossa.

Valtaosassa Suomea koronatartuntoja on hyvin vähän tai ei lainkaan – kartta näyttää, miten korona hiipuu eri puolilla maata

Moni maakuntajohtaja toivoo, että alueelliset erot tartuntatilanteessa otettaisiin huomioon rajoituksista päätettäessä.

Kontulan seniorikeskus.

Taas uusi hoivakoti, jossa 10 kuollutta – Ylen lähteet kertovat kaoottisista oloista: Vanhuksia kuollut yksin huoneissaan

Työntekijöiden mukaan kaikkia saattohoitopotilaita ei ole pystytty hoitamaan asianmukaisesti Kontulan seniorikeskuksessa.

Pyörätuoleja hoitokodin eteisessä.

Espoon kaupunki aloittaa hoivakoteihin siirtyvien uusien asukkaiden koronatestaamisen – Helsinki ja Vantaa eivät näe hyötyä testauksessa

Espoossa ja Vantaalla ei siirretä uusia asukkaita hoivakoteihin, joissa on todettu koronatartuntoja.

Kaksi vanhusta kävelee rollaattorien kanssa Myyrmäen vanhustenkeskuksessa.

Helsinkiläiseen hoivakotiin otetaan uusia asukkaita useista koronakuolemista huolimatta – Kaupunki: Asukkaita otetaan osastoille, joissa ei tartuntoja

Professori pitää ongelmallisena uusien asukkaiden ottamista hoivakoteihin, joissa on todettu koronatartuntoja.

Patient och skötare håller hand.

Kymmenet koronakuolemat jääneet raportoimatta Suomessa – tieto Helsingin hoivakotikuolemista ei ole mennyt THL:lle asti

HUS kertoo, että alueen hoivakotikuolemat ovat toistaiseksi jääneet pois THL:lle menneistä luvuista.

rollaattori käytävällä

Yle selvitti: Jo kaksi kolmasosaa Suomen kaikista koronakuolemista hoivakodeissa – helsinkiläisessä palvelutalossa kahdeksan kuolemaa

Ensimmäinen hoivakodeissa sattunut kuolintapaus tuli julkisuuteen vajaa kaksi viikkoa sitten. Nyt kuolleita on jo yli 40.

Tervaskannon hoivakoti Somerolla.

Koronatartunnat levisivät hoivakoteihin – kerro meille, mitä hoivakodeissa nyt tapahtuu?

Yle haluaa kuulla, millaisia kokemuksia hoivakotien työntekijöillä, asukkailla tai omaisilla on koronakriisin ajalta.

Sairaanhoitaja käsittelee hengityskonetta Meilahden tornisairaalassa.

Lääkärit päättivät rajata 8-vuotiaalta monivammaiselta pojalta hengityskonehoidon epidemian keskellä – TAYS kieltää koronan vaikuttaneen päätökseen

Vammaisperheyhdistyksen mukaan monissa perheissä pelätään tällä hetkellä koronan vaikutuksia hoidon saamiseen.

Två personer håller varandra i hand.

Yle selvitti: Kunnissa tehdään nyt päätöksiä tehohoidon rajaamisesta epidemiahuipun lähestyessä – hoivakodeissa käydään läpi, ketä hoidetaan ja miten

Hoidon rajaamisen tavoitteena on potilaan etu. Sosiaalietiikan professori pitää kuitenkin ajankohtaa kyseenalaisena.

Ambulanssi Meilahden sairaala-alueella Helsingissä.

Sairaalat saivat varmuusvarastoista vuosia sitten vanhentuneita hengityssuojaimia – "Ihan kuranttia ei kaikki tavara ole ollut", sanoo HUS-johtaja

Osa HUSille toimitetuista hengityssuojaimista on vanhentunut jo vuonna 2014. Valmistaja ei suosittele niiden käyttöä.

Rollaattorin kädensija ja vanha mies taustalla keinutuolissa.

Kotihoito ahdingossa: Ministeriö julkaisi ristiriitaisia ohjeita jopa saman päivän aikana – vain osassa kunnista käytetään kasvomaskeja

Kunnissa on epätietoisuutta, mitä ministeriön ohjetta pitäisi noudattaa. Osa kunnista on tehnyt asiasta omia tulkintoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle