Hyppää pääsisältöön

Artikkelit

Urheiluillan juontajat katsomossa kuvattuna. Ylärivi Jussi Paasi, Markus Turunen ja Henri Pitkänen. Alarivi: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen.

Urheilu palaa Yle Radio Suomeen tammikuussa: mukana Urheiluilta, Jääkiekkokierros ja liveurheilun suurimmat hetket

Suomalaiset saavat vuodenvaihteessa yhä vaikuttavamman urheilukattauksen kuunneltavaksi Yle Radio Suomessa ja Yle Areenassa.

Ylen Mediatalon sisäänkäynti, linkkitorni taustalla.

Ylen Helsingin lavastamoa koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet

Maanantaina 20. marraskuuta päättyneiden neuvotteluiden seurauksena lavastamon toiminta organisoidaan uusiksi. Ratkaisu ei aiheuta henkilöstövähennyksiä.

Jussi-Pekka Rantanen, Milla Madetoja, Kreeta-Maria Kivoja, Nicke Aldén.

Itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla aamusta myöhäisiltaan

Itsenäisyyspäivä näkyy ja kuuluu Ylen tv-kanavilla, Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis jäällä.

Taitoluistelun arvokisat nähdään tulevinakin vuosina Ylen kanavilla

Yle on hankkinut arvokisojen esitysoikeuksia vuosille 2024 ja 2025.

Aurora-tulevaisuustapahtuma Levillä, auditorion lavalla 6 henkeä keskustelemassa.

Yle ja Kvs-säätiö yhteistyöhön Sivistyksen teemavuonna

Yle on mukana Sivistyksen teemavuodessa 2024.

Nenäpäivän juontajat Gogi Mavromichalis ja Piia Pasanen.

Nenäpäivä ja Puoli seitsemän siirtyvät Yle TV2:lle perjantaina 10.11.

Nenäpäivä ja Puoli seitsemän nähdään poikkeuksellisesti Yle TV2:ssa.

Nenäpäivän juontajat Gogi Mavromichalis ja Piia Pasanen.

Kaikkien aikojen Nenäpäivä! – Naurumaraton, Puoli seitsemän ja monet muut Ylen ohjelmat mukana auttamassa

Yllätyksellinen Nenäpäiväshow nähdään perjantaina 10.11. Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 19.00 alkaen.

Lloyd Libiso

Lloyd Libiso aloittaa Puoli seitsemän -ohjelman uutena juontajana

Libiso juontaa ensimmäisen lähetyksensä perjantaina 3.11.

Kalle Palander, Kaisa Mäkäräinen ja Janne Ahonen yhteiskuvassa.

Talviurheilukausi käynnistyy – koe kovimmat kisat ja hienoimmat hetket Ylen Urheilustudion kanssa

Talviurheilun juhla alkaa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Yle TV2:ssa, Yle Areenassa, Yle.fi:ssä ja Yle-sovelluksessa.

Aurora-tulevaisuustapahtuma Levillä, auditorion lavalla 6 henkeä keskustelemassa.

Mihin sivistystä vielä tarvitaan? – Aurora-tulevaisuustapahtumassa pohditaan sivistyksen merkitystä

Ylen ja Visit Levin tapahtuma järjestetään Levillä 17.11.2023 ja sen teemoina ovat sivistys ja tasa-arvo.

Ylen Mediatalon sisäänkäynti, linkkitorni taustalla.

Yle uudistaa tuotantojen suunnittelua ja lavastamotoimintaa

Uudistusten tavoitteena on vastata toimintaympäristön muutoksiin yhtiön strategian mukaisesti. Yle aloittaa tarvittavien uudistusten läpiviemiseksi kahdet muutosneuvottelut, joiden piirissä on yhteensä 177 henkilöä.

Espanja juhlii maailmanmestaruutta.

Jalkapallon MM-kisat tavoittivat yhteensä 2,4 miljoonaa suomalaista

Espanjan voittoon päättynyt finaali tavoitti televisiossa 800 000 katsojaa.

Jalkapallon MM-kisojen 2023 Ylen toimittajat ja asiantuntijat.

32 joukkuetta, 64 ottelua, 1 voittaja – Kaikki jalkapallon MM-kisoista Ylellä!

Jalkapallon naisten MM-kisat pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kaikki ottelut ja tärkeimmät kisauutiset nähdään tietenkin Ylen kanavilla.

Inka Henelius, Olli Haapakangas, Kerttu Kotakorpi, Mikko Peltola ja Anniina Valtonen roskapussien seassa.

Miljoona roskapussia sai suomalaiset liikkeelle – roskia kerättiin Suomen jokaisella paikkakunnalla

Ylen Miljoona roskapussia -kampanja huipentui keskiviikkona 14.6. Yle TV1:ssä nähtyyn päätöslähetykseen.

Ihmisiä pöydän ääressä katsomassa puhelimella Yle Areenaa.

Yle on valinnut ensimmäiset kumppanit Yle julkaisualustana -pilottihankkeeseen

Yle julkaisualustana -pilottihanke tuo yhteiskunnallisten kumppaneiden sisällöt Yle Areenaan kesäkuun puolesta välistä alkaen.

Louis Theroux mustavalkoisessa lähikuvassa pitkän käytävän etualalla.

Louis Theroux saapuu Suomen Lappiin Aurora-tulevaisuustapahtuman pääpuhujaksi

Tapahtuma järjestetään Levillä marraskuussa ja sen teemoina ovat sivistys ja tasa-arvo.

Wilma Murto juhlii voittoaan.

Yleisurheilukesä alkaa Ylen kanavilla – Mikaela Ingberg asiantuntijatiimiin

Yleisurheilun MM-kisat ovat yksi kesän odotetuimmista urheilutapahtumista.

Käärijä står, iklädd ljusgröna kläder, i en boxningsring, och ser in i kamerna. Det är mörkt i bakgrunden.

Käärijän keikka Helsingin jäähallista nähdään suorana Ylen kanavilla

Käärijän paluu lavoille nähdään Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa lauantaina 20.5.

Käärijä står, iklädd ljusgröna kläder, i en boxningsring, och ser in i kamerna. Det är mörkt i bakgrunden.

Käärijä’s first concert after the Eurovision Song Contest will be streamed live worldwide

Käärijä's return to the stage is streamed on Yle Areena on Saturday.

Wilma Murto.

Yleisurheilun EM-kisat nähdään Ylen kanavilla vuoteen 2026 saakka

Yle tarjoaa yleisurheilun huippuhetket jatkossakin kanavillaan.

YleXPopin tapahtumajuliste, jossa ovat jokaisen esiintyjän kuvat.

YleXPopissa esiintyvät Kuumaa, Bess, Alma ja muut tämän hetken kuumimmat artistit

Kesän aloitusta juhlitaan Hämeenlinnassa ja Ylen kanavilla kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Muuttolintujen kevät ohjelman logo ja lintuja.

Muuttolintujen kevättä seurataan Ylen kanavilla – yhteistyönä kehitetty sovellus auttaa tiedettä ja tunnistamaan lintuja

Muuttolintujen kevät on kokonaisuus, joka muodostuu verkossa, somessa ja radiossa tapahtuvasta lintujen kevätmuuton seurannasta. Samassa yhteydessä on julkaistu sovellus, jolla kuka tahansa voi tunnistaa kotipihansa linnunlaulun ja osaltaan auttaa tiedettä

Yle Radio Suomen Kesäkonsertti yhdessä

Ylen uusi kesäkonsertti Radio Suomen Kesäilta yhdessä saapuu Hämeenlinnaan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna

Mukana tapahtumassa ovat myös Puoli seitsemän ja Pikku Kakkonen.

Joao Klauss.

Kansallisen Liigan ja Veikkausliigan ensimmäiset ottelut nähdään Ylen kanavilla huhtikuussa

Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kausi 2023 käynnistyy huhtikuussa.

Kuvasarjassa Manse PP:n pelaaja syöksyy, IPS:n pelaaja lyö, FC Hongan ja Åland Unitedin pelaajat kamppailevat pallosta sekä KuPSin maalivahti sulkee pallon.

Veikkausliiga ja Superpesis palaavat Ylen kanaville

Yle on hankkinut kotimaisen palloilun esitysoikeuksia vuosille 2023–2025.

Inka Henelius, Olli Haapakangas, Kerttu Kotakorpi, Mikko Peltola ja Anniina Valtonen roskapussien seassa.

Poimi roskat reitiltäsi – Ylen Miljoona roskapussia -kampanja alkaa huhtikuussa

Matka kohti miljoonaa roskapussia startataan suorassa lähetyksessä 13.4. klo 20.00 Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio.

Iivo Niskanen åker skidor i VM 2023.

Talviurheilu kiinnostaa suomalaisia: Hiihdon MM-kisoilla 2,9 miljoonaa katsojaa

MM-kisaputki tavoitti kokonaisuudessaan yhteensä 3,2 miljoonaa suomalaista.

Apua Ukrainaan - Suuri tukikonsertti 2 artistit.

Apua Ukrainaan -tukikonsertti järjestetään toista kertaa – Lavalle nousevat Sanni, KUUMAA, Jannika B ja Toni Wirtanen, Pepe Willberg, Erin ja muut tähtiartistit

Apua Ukrainaan – Suuri tukikonsertti 2 esitetään suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Yle Radio Suomessa 11.3. klo 19.00–20.30.

Jukolan viestin lähtö

Ylelle laaja paketti suunnistuksen esitysoikeuksia – mukana MM-kisat, EM-kisat ja Jukola

Yle on hankkinut suunnistuksen esitysoikeuksia vuoteen 2026 saakka.

Suomalaisuuden selkärangan juontajat

Suomalaisuuden selkäranka etsii suomalaisuuden ydintä kolmessa suorassa lähetyksessä

Joukko erilaisia suomalaisia kokoontuu keskustelemaan forssalaiselle huoltoasemalle suomalaisuudesta. Keskustelut käydään helmi–maaliskuussa kolmena peräkkäisenä keskiviikkona suorassa lähetyksessä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa.

Urheilustudion kasvot

MM-kisaputki kruunaa lumilajien kevätkauden Ylen kanavilla

Talviurheilun kevätkausi huipentuu lumilajien MM-kisoihin helmi–maaliskuussa Yle TV2:ssa, Yle Areenassa, Yle Puheella, Yle.fi-verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa.

Olympiarenkaat

Olympialaiset näkyvät Ylen kanavilla vuoteen 2032 asti

Kesä- ja talviolympialaiset nähdään Ylellä vuodesta 2026 alkaen entistä laajemmin ja ilman lajirajoituksia. Myös olympiajääkiekko palaa Ylen kanaville.

Mika Saarelainen, Laura Lepistö, Sara Honkavaara

EM-kotikisat tuovat taitoluistelun taikaa Ylen kanaville tammikuussa

Yle välittää taitoluistelun EM-kisat kattavasti Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Kuvassa Riikka Smolander-Slotte ja Antti Sahlström

Suuri urheilun puheenjohtajatentti nostaa esille urheilun ja liikunnan polttavia kysymyksiä

Tammikuussa Ylen kanavilla vietetään suurta liikunnan ja urheilun iltaa. Puheenjohtajatentin jälkeen ilta huipentuu Urheilugaalaan.

Argentinska spelare firar mål i hög.

Jalkapallon MM-kisat keräsi miljoonat suomalaiset Ylen kanaville – Yle Areenassa tehtiin ennätyksiä

Finaalilähetys tv:ssä tavoitti jopa 2,3 miljoonaa silmäparia.

Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen kuusijuhlan metsämaisemissa. Ympärillä kuusijuhlan joulunauhoja.

Kuusijuhla viihdyttää katsojia jouluaattona ja vuotta vaihdetaan tähtiartistien seurassa Ylen kanavilla

Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen viettävät jouluaattoa yhdessä suomalaisten kanssa.

Suven Sametti ravasi kuningatarkilpailun voittoon.

Ylelle oikeudet Kuninkuusraveihin tuleville vuosille

Kuninkuusravit nähdään Ylen kanavilla seuraavat kolme vuotta.

Kuvassa Linnanjuhlien juontajia. Heidän ympärillä on kristalli keys.

Perinteisiin palannut Linnan juhlat -lähetys tavoitti lähes 3 miljoonaa katsojaa

Miljoonat suomalaiset viettivät itsenäisyyspäivää Ylen lähetysten parissa.

Kuvassa Linnanjuhlien juontajia. Heidän ympärillä on kristalli keys.

Tervetuloa juhlimaan itsenäisyyspäivää Ylen ohjelmiston pariin

Itsenäisyyspäivän ohjelmisto näkyy ja kuuluu Ylen tv-kanavilla, Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa.

Mikko Heikkilän tyylinäyte Mikkelin SM-rallissa.

Ylelle SM-rallin oikeudet tuleviksi vuosiksi – Henri Haapamäki jatkaa Ylen ralliasiantuntijana

Uuden sopimuksen myötä SM-ralli näkyy jatkossakin Ylen kanavilla.

Ylen jalkapallon MM-kisojen tiimi vuonna 2022.

Jalkapallon MM-kisat alkavat marraskuussa – Ylen asiantuntijatiimissä futiksen huiput Markku Kanervasta Marianne Miettiseen

Kuukauden mittainen kisarupeama näkyy kattavasti Ylen kanavilla ja kaikissa digipalveluissa.

Rakkaat lapset -komediasarjan tähdistö.

Siskonpeti-nelikko palaa ruutuun uudella tummanpuhuvalla perhesuhdekomedialla Rakkaat lapset

Uusi komediasarja Rakkaat lapset alkaa marraskuussa.

Peter Kotilainen och Justus Kainulainen firar i VM-finalen.

Salibandyn MM-kisat nähdään jatkossakin Ylen kanavilla

Yle hankki oikeudet tulevien vuosien salibandyn MM-kisoihin.

Patrik Laine Columbus Blue Jacketsin väreissä.

Yle näyttää Suomessa marraskuussa pelattavat NHL:n huippupelit suorana kanavillaan

Yle näyttää NHL:n Global Series -ottelut.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle