Artikkelit
Yli sata pukua Linnan juhliin suunnitellut Katri Niskanen muistetaan oranssista unelmasta – ”Silloin puku ja kantaja kohtasivat”
Katri Niskanen on yksi kuuluisimmista suomalaisista muotisuunnittelijoista. Kulttuurivieraan kädenjälki näkyy tänä vuonna peräti 12:ssa Linnan juhlan iltapuvussa.
Mies Ruotsin jengien ytimestä paljastaa, miten rikollisverkostot toimivat: Naisia käytetään hämäyksenä poliisille
Yle tapasi vaikutusvaltaisen jengiläisen ja rikollisverkostojen parissa työskenteleviä ihmisiä Göteborgissa. He paljastavat, millaista jengirikollisuus oikeasti on.
Japania ja Suomea yhdistää arvaamaton naapuri – ero on nuorissa, joita sota ei kiinnosta
Japanin johto kasvattaa armeijaa, mutta nuoria sota ei kiinnosta. Ilia Kvelaidze ja Daiju Ishii eivät pelkää tulevaa, vaikka Venäjä ja Kiina ovat vain kapean meren takana.
Palkittu kansanmuusikko Maija Kauhanen on ujo, ja siksi hän esiintyy peruukki haarovälissä – häpeä pitää nitistää
Kulttuurivieras, Pohjoismaiden musiikkipalkinnon saanut kansanmuusikko Maija Kauhanen on yhden naisen voimaorkesteri, joka soittaa vaikka hävettäisi ja olisi hyttynen suussa.
Työikäisistä suomalaista liki 2 miljoonaa on pitkäaikaissairaita – Hormonit!-sarjan Minea Lång kysyy, miksei taide peilaa tätä todellisuutta
Kulttuurivieras, näyttelijä Minea Lång, 28, haluaa ravistella kulttuuria, jossa työ menee terveyden edelle. Iso osa suomalaisista työikäisistä kun on näkyvästi tai näkymättömästi rampoja. Lång myös.
Kiinan rahoittaman padon aiheuttama tuho 60 sekunnissa – kambodžalainen Bruch Rithy menetti kodin 5 000 muun kanssa
60s-dokumentit kertovat ihmisistä maailman myllerryksissä.
Suuri osa Italian maastopaloista vaikuttaisi olevan ihmisen sytyttämiä
Yle seuraa tässä artikkelissa Välimeren maastopaloja.
RKP:n varapuheenjohtaja: ”Asia ei ole meidän osaltamme vielä loppuun käsitelty”
RKP:n eduskuntaryhmä haluaa, että Petteri Orpo käy "vakavan keskustelun" hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa.
Juhannuksen paluuliikenne rauhoittunut – Yle seurasi juhannuksen viettoa
Kokosimme tähän artikkeliin tärkeimpiä tietoja ja tunnelmia keskikesän juhlasta.
Mäkin, Hesen ja Burger Kingin aterioiden hinnat nousivat reippaasti – ”Ei löydy sanoja”, toteaa burgerivaikuttaja Buli Valkama
Laskimme, miten hampurilaisaterioiden hinnat harppasivat McDonaldsissa, Hesburgerissa ja Burger Kingissä. Katso Ylen hakukoneesta, miten oman suosikkiateriasi hinta on muuttunut.
Kambodžalaisen Lean Tatin valtava kotijoki toi ruuan miljoonille – mutta nyt se kituu, kuolee ja printtaa rahaa jättiyhtiöille
Mekong on tuonut ruuan suoraan miljoonien ihmisten pöytään, mutta nyt joki jauhaa rahaa jättiyhtiöille.
Kiinan rahoittama jättipato hukutti alleen kokonaisia kyliä – ”Tekisi mieli itkeä”, sanoo kotinsa menettänyt kambodžalainen Bruch Rithy
Kiinan rahoittama jättipato tuhosi Bruch Rithyn kotikylän Kambodžassa. Lue, millaista on Kiinan taloudellinen valta köyhissä Kaakkois-Aasian maissa.
Tämä tiedetään nyt hallitusneuvotteluista: Ylen tietojen mukaan neuvotteluja käydään kahdeksassa työryhmässä
Hallitusta lähtevät muodostamaan kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit.
Suomalainen Tina Soini evakuoi siviilejä Ukrainan sodan etulinjasta Saatana-nimisellä autolla
Tina Soini, 37, on suomalainen vapaaehtoinen Ukrainassa. Hän vie apua eturintamalle, keskelle tulitusta.
Viimeiset bileet Kiovassa ja mummoja kellarissa: näin syntyivät Ylen palkitun kuvaajan teokset Ukrainan sodasta
Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto myönnettiin kolmelle Ukrainan sodan kuvaajalle. Heistä yksi on Yleisradion Benjamin Suomela. Pyysimme häntä valitsemaan viisi kuvaa ja kertomaan, miten ne syntyivät.
Essayah linjaa, millaisessa hallituksessa kristillisdemokraatit voisi olla – Saarikko oppositioon siirtymisestä: ”Kantani on yksiselitteinen”
Saarikko arvioi omaa asemaansa keskustan puheenjohtajana kevään kuluessa. Vihreiden Ohisalon mukaan puolueen kynnys lähteä hallitukseen on äärimmäisen korkea.
Kukkia ja kyyneliä – Ylen kuvakooste näyttää, miten vaalivalvojaisissa annettiin satoja halauksia, petyttiin ja juhlittiin sunnuntaina
Ylen valokuvaajat seurasivat puolueiden vaalivalvojaisia Helsingissä.
Maanjäristyksen uhreja Turkissa ja Syyriassa yli 22 000, lähes miljoona tarvitsee YK:n mukaan ruoka-apua
Lisäksi kymmeniätuhansia ihmisiä on kateissa järistyksen jäljiltä Turkissa ja Syyriassa.
Blinken: Kaikki Nato-maat tukevat Ukrainaa
Kokoamme tähän artikkeliin sodan tärkeimmät tapahtumat.
Tieliikenne rauhoittui jouluaattona, väylät on aurattu lumisateen jälkeen – seuraa joulun liikennettä tästä jutusta
Tieliikenteessä ei ole tullut tietoon vakavia onnettomuuksia. Jouluaattoiltana kaksi VR:n lähijunavuoroa on peruttu.

Niinistö Suomen ja Venäjän suhteesta: Luottamuksen palauttamiseen tarvitaan aikaa – tasavallan presidentti vastasi yleisön kysymyksiin
Milloin Turkki tulee käsittelemään Suomen Nato-hakemuksen? Miten sota Euroopassa vaikuttaa Suomen turvallisuuteen? Presidentti Niinistö vastasi Yle Radio 1:ssä yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Menivätkö Linnan juhlat vähän ohi? Tämä juttu näyttää 10 pukua, joista puhutaan vielä tänäänkin
Linnan juhlille tyypillisesti vieraiden yllä nähtiin niin klasissia kuin yllättävämpiäkin pukuvalintoja. Osa vieraista valitsi ylleen raikkaita värejä, toiset taas luottivat neutraaleihin sävyihin.
Haavisto varoittaa nopeiden tulkintojen riskeistä: Kun tilanne on herkkä, vahingot voivat laajentaa sotaa
Puolan itäosiin lähelle Ukrainan rajaa osui tiistaina ohjus, joka aiheutti kahden ihmisen kuoleman.
Venäjän tärkeä maalitaulu Ukrainassa ovat rautatiet – silti junat pysyvät minuuttiaikataulussa ja vievät perille lapset, aseet ja Sanna Marinin
Rautatiet ovat sotaa käyvän Ukrainan elämänlanka, jonka Venäjä haluaa katkaista. Ylen Jenny Matikainen ja Benjamin Suomela matkasivat junissa rintaman lähelle ja takaisin länteen.
"Suomalaisessa talossa" asuvalla Serhillä ei ole tarpeeksi puita lämmitykseen – Yle kävi katsomassa, miten vaikea talvi Itä-Ukrainassa on luvassa
Itä-Ukrainan pikkukaupungeissa sinnitellään Venäjän ampumien rakettien, kylmyyden ja työttömyyden keskellä. Talveksi on luvassa sähkökatkoja, mutta moni haluaa silti jäädä kotiin.
Suomen ja Ruotsin pääministerit vakuuttavat yhteisen rintaman pitävän Nato-tiellä: "Suomi ja Ruotsi menevät Natoon käsi kädessä"
Turkki sai pääroolin pääministereiden tiedotustilaisuudessa.
Tehy maksaa 100 euron päiväavustuksen joukkoirtisanoutumiseen osallistuville ja lupaa, että työpaikan saa sopimuksen synnyttyä takaisin
Eduskunta hyväksyi tiistaina potilasturvallisuuslain, jolla voidaan määrätä työntekijöitä töihin työtaistelun aikana. Hoitajien työriidan sovittelu jatkuu tiistaina. Yle seuraa hoitajakiistan käänteitä tässä jutussa.

Andersson jätti eronpyyntönsä ja väläytti yhteistyötä kokoomuksen kanssa – keskustajohtaja Lööf erosi huonon vaalituloksen jälkeen
Ruotsin valtiopäivävaalien ääntenlaskenta valmistui torstaina iltapäivällä.
Kriisipaketin ehdot julki: valtion lainalle kova korko, johdon bonukset pois – Fortumin osake rojahti
Hallitus kertoi eilen 10 miljardin euron hätärahoituksesta sähköyhtiöille. Tarkoitus on rauhoittaa tilannetta markkinoilla. Yle seurasi reaktioita maanantaina tässä jutussa.
Yle seurasi kunta-alan lakon vaikutuksia arkeen kahden vuorokauden ajan
Kunta-alan lakko järjestetään 3.–9. toukokuuta. Tämän jutun päivitys on päättynyt, mutta Yle seuraa lakon etenemistä muissa jutuissa.

Kunta-alan lakko näkyi satojen ihmisten mielenilmauksina Tampereella ja Kuopiossa: opetus keskeytetty, kaikki eivät pääse päiväkotiin
Jukon kahden vuorokauden mittaiset lakot Kuopiossa ja Tampereella alkoivat tiistaina aamulla. Yle seurasi lakon vaikutuksia.
Kun suomalaiset käskettiin Ukrainasta kotiin, paikalliset menivät juhlimaan – seurasimme "Euroopan parhaita bileitä" keskellä sodan uhkaa
Kiovasta on tullut Euroopan klubikulttuurin uusi keskus. Yksi syy siihen on Venäjän uhka. Kun länsimaat ryhtyivät kotiuttamaan sodan uhan vuoksi kansalaisiaan, Ukrainassa juhlittiin loppuun asti.
Yle uutisten seuranta Venäjän hyökkäyksestä siirtyi toiseen artikkeliin
Tästä artikkelista löytyvät sodan tärkeimmät tapahtumat aikaväliltä 12.2.–28.12.2022.
Tämä mies osti aseen ja pakkasi repun siltä varalta, että Venäjä hyökkää – katso, mitä ukrainalainen julkkis Roman Vintoniv otti reppuunsa
Suursodan uhka leijuu Euroopan yllä. Kiovassa asuva koomikko Roman Vintoniv on valmiina, jos Venäjä hyökkää. Hän osti aseen ja pakkasi tavarat valmiiksi. Nyt hän näyttää Ylelle, mihin on varautunut.
Tapaaminen loppui lyhyeen, Blinken: Edistystä voidaan saada vain vastavuoroisuuden kautta – Yle seurasi Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerien kohtaamista
Natolla ei ole aikomustakaan suostua Venäjän vaatimuksiin sotilasliiton itälaajenemisen estämiseksi.
Tehohoitajille tuli lasteittain tsemppiherkkuja yleisöltä – nyt koronan kohdanneet ammattilaiset kertovat, mitä ovat oppineet pandemiasta
Pandemia-aika on kestänyt pian jo kaksi vuotta. Se on koskettanut jokaista suomalaista jollain tavalla. Kysyimme, mitä koronan kanssa työtä tekevät ihmiset ovat oppineet itsestään, työstään ja Suomesta pandemian aikana.
Wolt-kuski tienasi 9 000 euroa kuukaudessa – nyt hän paljastaa niksit, miten ruokaa kuskaamalla voi ansaita
Virolainen Timur tienaa ruokaa kuljettamalla paremmin kuin keskimääräinen Wolt-kuski. Nyt hän kertoo, millaista taktiikkaa hän käyttää.

Syysmyrsky laantuu ja sää viilenee – Kotkassa tuuli 33,3 metriä sekunnissa, Haminassa merivesi nousi 145 senttimetriä
Suomenlahdella on myrskyvaroitus. Tuulivaroituksia on myös muilla merialueilla.

Tyttöjen jalkapallomaajoukkue pakoilee Talibania – takana useita pelastusyrityksiä, Taliban järjesti voitonparaatin Kandaharissa
Seuraamme tässä artikkelissa tapahtumia Afganistanissa, jossa hallinto luhistui pari viikkoa sitten Taliban-liikkeen vallattua maan pääkaupungin Kabulin.
Tuoreimmat uutiset: Lukiolaisten liitto vastustaa etäopetusta, Pelle Hermannin luoja Simo Ojanen on kuollut, Länsirannalla yhteenotto hautajaisissa
Lue tästä päivän tuoreimmat uutiset.

Tuoreimmat uutiset: Intiassa monsuunin uhriluku noussut, Euroopan tulvissa lähes 190 kuollutta, Kilpisjärvellä havaittiin Euroopalle uusi lintulaji
Lue tästä päivän tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: Ranskan presidentti: koronarokote pakollinen terveydenhuollon työntekijöille, salamaniskut tappaneet Intiassa lähes 80
Lue tästä päivän tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: Kyproksen maastopalo osin hallinnassa, salama tappoi kaksi ihmistä Norjassa, moottoripyörä ja juna kolaroivat Porissa
Lue tästä päivän tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: Biden ja Putin korostivat yhteistyötä, ohjauskorot pysyvät Yhdysvalloissa ennallaan, Yli-Viikari kuultavaksi ensi viikolla
Päivitämme tähän juttuun keskiviikon tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: EU voi rajoittaa Unkarin rahoitusta kiistellyn lain takia, ruotsalaiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa
Päivitämme tähän juttuun tiistain tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: Viimeinen päivä sai äänestäjät liikkeelle, suomalaiset jättivät Afganistanin, Senni Salminen hyppäsi Suomen ennätyksen
Päivitämme tähän juttuun tiistain tuoreimmat uutiset.
Tuoreimmat uutiset: Suuri osa kuntavaaliehdokkaista kannattaa käyttäytymisohjeita, vaaleissa ennakkoääniennätys, Norjaan uutenavuotena huuhtoutuneen taaperon ruumis tunnistettiin
Päivitämme tähän juttuun maanantain tuoreimmat uutiset.