Hyppää pääsisältöön
Anni Alatalo. Kuva: Siiri Huttunen.
Kuva: Yleisradio.

Artikkelit

Tiina Heino.

Yksinäinen Tiina Heino haki hyväksyntää "vääriltä" ihmisiltä

Ulkopuolisuuden tunne ja addiktiot usein käsi kädessä.

Sadun tehtävä: Pyskologia.

Hyvinvointi on puheen lisäksi myös tekoja

Hyvinvointi edellyttää oikeita tekoja.

Muutoksen flipperissä ihminen kimpoilee laihduttajaminän ja vapausminän välillä, kunnes tasapaino ajan myötä löytyy. Kuvan idea: psykologi Satu Lähteenkorva.

Mitä tapahtuu, kun lopetat laihdutuksen?

Laihdutuksen lopettaminen on identiteetin muutos

Kuvassa vaatteita hengareissa. Kuva: I am Priscilla.

Miksi ihmeessä omien elämäntapojen muuttaminen on niin vaikeaa?

Muutos on tila, jossa ei hetkeen ihan tiedä, kuka on.

Sadun tehtävä: Pyskologia.

Suhde itseen on elämäsi tärkein suhde

Ihmisen sisäinen puhe vaikuttaa hyvinvointiin.

Elämä on nyt! Itsevarmuus syntyy intohimosta. Nainen tanssii.

Itsevarmuus syntyy intohimosta

Odotatko että elämä alkaa? Onnellisuus on intohimoa elämään.

Kapinajohtajan kuulumiset.

Kapinajohtaja hyvinvointi-indeksitestissä: "En käy enää puntarilla"

Vaakakapina seuraa Jenny Lehtisen elämänmuutosta.

Sadun tehtävä: Pyskologia.

Psykologia: Tasapaino on voimavara

Terveellinen elämänmuutos vaatii tasapainoa.

Johanna Lattu-Siitonen ja Eppu Harmanen. Pääkuva MHL.

Erityislapsen vanhemmat Johanna ja Antti: Poikamme asuu sairaalassa

Millaista on arki, kun lapsi asuu sairaalassa?

Anu Lepistö. Pääkuva MHL.

Erityislapsen äiti Anu: Annoin lapseni laitokseen

Vanhemman vaikein päätös on antaa lapsensa laitokseen.

Anne-Mari Kaitemo ja poikansa Joona. Pääkuva MHL.

Erityislapsen äiti Anne-Mari: Onko lapseni erityisyys syytäni?

"Minulla on vain yksi lapsi ja olen senkin osannust sössiä."

Maija, Jani, Juho ja Miko Kuossari. Pääkuva.MHL.

Erityislapsen vanhemmat Maija ja Jani: Emme keksineet lapsemme erityisyyttä!

Asenne erityislapsia kohtaan ei ole kustannuskysymys.

Marja Nyström perheineen. Pääkuva. MHL.

Kahden erityislapsen äiti Malla: Tämä on elämäni tärkein työ

Omaishoitajuus ei ollut Mallalle helppo valinta.

Teija Hänninen ja Hanna Hänninen. Pääkuva MHl

Erityislapsen äiti Teija: Minulla oli jo terve lapsi

Erityislapsen vanhempi ei kaipaa sääliä

Lalli ja Helmi Laukkanen. Pääkuva MHL

Erityislapsen vanhemmat Niina ja Lalli: Me olemme vaikeimmat vanhemmat

Niina ja Lalli puolustavat erityislapsensa oikeuksia.

Satu Sandell ja hänen poikansa Tomi. Pääkuva. MHL

Erityislapsen äiti Satu: Kukaan ei ymmärrä erityislastani

Satu jäi yksin erityislapsensa haasteiden kanssa.

Maarit Satomaa ja hänen tyttärensä Ulla. Pääkuva.MHL

Erityislapsen äiti Maarit: Erityislapseni ilman ystävää

Erityislapsen on vaikea löytää ystäviä.

Ismo ja Lemmy Laakkonen. Pääkuva MHL.

Erityislapsen vanhemmat Ninni ja Ismo: Vähempikin erityisyys olisi riittänyt

Ninni ja Ismo haluavat tehdä erityisyydestä näkyvää.

Niina Laakkonen poikansa Lemmyn kanssa. Pääkuva.

Erityislasten vanhempien puheenvuoro: Kaksitoista tarinaa erityisarjesta

Millaista on arki silloin, kun perheessä on erityislapsi?

Hanna Kinnunen hymyilee

Vaatekaupan omistaja tylytti Salkkari-Hannaa

Naiset käyttävät Hanna mielestä ulkonäkökommentteja aseena.

Paula Vesala laulaa kappaleen paratiisi Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlalähetyksessä Musiikkitalossa 10.9.2016.

Paula Vesalan Paratiisi on lyyrinen ja herkkä tulkinta

Paula Vesala laulaa Paratiisin Yle 90 -juhlalähetyksessä

Olavi Uusivirta laulaa kappaleen Muistan sua Elaine Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlalähetyksessä Musiikkitalossa 10.9.2016

Olavi Uusivirta muistelee Elainea fiilistellen!

Olavi uusivirta laulaa Muistan sua Elainea

Kasimir (feat. Paleface ja Redrama) esittivät potpurin kappaleista Freestyler, Sihe, Rusketusraidat, Silkkii, Join me, Vadelmavene ja Vauvoja Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlalähetyksessä 10.9.2016

Kasmir, Paleface ja Redrama yhdessä lavalla Yle 90 -juhlalähetyksessä!

Kasmir, Paleface ja Redrama lavalla Yle 90 -juhlagaalassa

Maria Ylipää laulaa kappaleen Höstvisan Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlalähetyksessä Musiikkitalolla 10.9.2016

Maria Ylipään Höstvisa on syyskuisen illan herkistäjä

Maria Ylipää Yle 90 juhlalähetyksessä kappaleen Höstvisa

Tuure Kilpeläinen laulaa Jokainen ihminen on laulun arvoinen -kappaleen Musiikkitalossa Sinun tarinasi - Ylen 90 -juhlalähetyksessö 10.9.2016

Tuure Kilpeläinen on ikuinen radiopoika

Tuure Kilpeläinen: Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Olavi Uusivirta ja Paula Vesala laulavat Mä lähden stadiin Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlalähetyksessä Musiikkitalolla 10.9.2016

Paula Vesala ja Olavi Uusivirta lähtevät stadiin Yle 90 -juhlalähetyksessä

Olavi Uusivirta ja Paula Vesala: Mä lähden stadiin

Juha Tapio laulaa Kultainen nuoruus  Sinun tarinasi - Yle 90 -juhlagaalassa Musiikkitalossa 10.9.2016

Juha Tapio on Yle Puheen suurkuluttaja

Juha Tapio laulaa Yle 90 -juhlagaalassa Kultainen nuoruus

Ylen äänisuunnittelija Pasi Vatunen juhlagaalassa töissä

Ääniä Yle 90 -juhlalähetyksen takaa

Äänisuunnittelijan työ on äänien suunnittelua

Yle 90 juhlagaalan asut

Yle 90 -juhlalähetyksen juontajien asut aikamatkalla

Maria Sid ja H-P Björkman juontavat Yle 90 juhlagaalan

Lapsi 6-12v

Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

Vannotko leikkimisen nimeen vai onko leikki lasten juttu?

Mummo nojaa käteensä.

Muistoja mummolasta - kerro meille omasi!

Suomi on mummoloiden maa. Kerro meille mummolamuistosi!

Marja Hintikka Live, joulu

Minun täydellinen jouluni

Enää hetki aikaa jouluun - onhan kaikki nyt valmista?

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Luovutitko osan muistivastuusta teinille?

Luovuta osa vastuusta teinille ja ole aina viime tipassa.

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Joutilasta joulua!

Joulu on laiskaa, vähän tylsää aikaa yhdessä.

Marja Hintikka Live, jakso 10

Hän halusi lapsen ja uran

Ja miten sitten kävikään?

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen vaatii tukiverkkoja

Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen vaatii tukiverkkoja.

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Taas me riidellään!

Perhe-elämä on yhtä riitaa, kiukkua ja sanaharkkaa

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Äitiysvapailla yksinäisyys on pahinta!

Yksinäisyys tulee monelle esikoisvauvan äidille yllätyksenä.

Anni Alatalon kolumnin pääkuva

Anni Alatalo: Miksi tein lapsia?

Miksi tein lapsia, kun he ovat kaiken aikaa niin hankalia?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle