Profiili: Kati Pehkonen
Artikkelit
Miki Liukkonen käännytettiin toistuvasti päivystyksestä kotiin, tärkeä terapia jäi saamatta – isä kertoo, miksi poika menetti toivonsa
Psyykkisesti sairastuneen kohdalla palvelujärjestelmä voi pettää usealla tavalla, käy ilmi MOT:n selvityksestä. Niin kävi kesällä itsemurhaan kuolleelle kirjailija Miki Liukkoselle.
Perhe otti 12 000 euron lainan saadakseen Susanin opiskelemaan Suomeen – nyt hän kerää pulloja ja siivoaa maksaakseen jättivelan
Sadat kenialaisopiskelijat tulivat Suomeen opiskelemaan hoitoalaa suurin odotuksin. MOT seurasi yli puolen vuoden ajan, miten lupaava hanke päätyi korruptiotutkintaan ja opiskelijoiden velkaantumiseen.
Marialla oli miesystävä ja valta päättää omista asioistaan – sitten vanhempien huoli vei häneltä vapauden
Maria ihastui mieheen, josta hänen vanhempansa eivät pitäneet. Sen vuoksi hänet suljettiin kehitysvammaisten yksikköön. MOT-toimitus selvitti poikkeuksellista tapahtumaketjua.
Lastensuojelu vei Suomeen tulleen ukrainalaisäidin lapset kotoa, kun hän kävi kaupassa – pian tarina levisi Venäjän mediaan
Venäjän mediassa kerrottiin lastensuojeluviranomaisten kaapanneen Suomessa asuvan ukrainainalaisperheen lapset. Ylen MOT-toimitus ja Yle Novosti selvittivät, mitä oikeasti tapahtui.
Служба опеки забрала детей украинской беженки, пока та ходила в магазин – вскоре эта история попала в российские СМИ и ООН
Российские СМИ сообщили, что дети проживающей в Финляндии украинки были похищены органами опеки. Yle MOT и Yle Новости выяснили, что произошло на самом деле.
Hyvinvointialue korotti hintaa ja yhtäkkiä 89-vuotiaalla Leena Pulkkisella ei enää ollut varaa päivittäiseen ateriaan
MOT-toimituksen kokoama aineisto paljastaa palveluiden isot hintamuutokset, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Tässä jutussa voit tarkastella, mitä hinnoille on tapahtunut kunnassasi.
Opa halusi olla kova jätkä, lopulta hän istui vankilassa huumekaupasta
32-vuotias Omos ”Opa” Okoh haluaa katkaista rikoskierteen.
Ainutlaatuinen korpi puroineen muuttui avohakkuualueeksi – tutki kuvia ja katso, kuinka oikeaan osut arviossa metsätuhojen seurauksista
MOT osallistui kansainväliseen selvitykseen, joka paljastaa puutteita metsien käytön valvonnassa. Voit testata jutussa itse, osaatko arvioida, mitä esimerkiksi laittomista hakkuista on seurannut.
Vertti Heinonen ja tuhannet muut kehitysvammaiset syövät psykoosilääkkeitä – MOT:n selvityksen mukaan syyt eivät aina kestä päivänvaloa
Suomessa tuhansia kehitysvammaisia lääkitään psyykenlääkkeillä. Kehitysvammalääketieteen asiantuntija pitää tilannetta eettisesti kestämättömänä ja ehdottaa, että lääkityksiä arvioitaisiin uudelleen.
Maahanmuuttoviraston mielestä Yaya ei tarvitse isäänsä − MOT:n selvitys paljastaa, kuinka vanhempia erotetaan lapsistaan kyseenalaisin perustein
MOT:n selvitys paljastaa, että Maahanmuuttovirasto on päättänyt poistaa suomalaisten lasten vanhempia maasta jopa avioeron vuoksi. Virasto myöntää nyt tehdyt virheet ja aikoo muuttaa käytäntöjään.
Lue minuutissa: MOT:n selvitys verkostomarkkinoinnista
Ylen MOT-toimitus soluttautui kahteen salaperäiseen verkostomarkkinointifirmaan. Lue tästä selvityksen tärkeimmät löydökset.
”Minä en halua olla rakentamassa pyramidia” – MOT soluttautui salaperäiseen yhteisöön, jota osa jäsenistäkin epäilee huijaukseksi
Muutama vuosi sitten kryptohuijaus OneCoin vei suomalaisilta kymmeniä miljoonia euroja. Nyt huijauksen entiset edustajat houkuttelevat uuteen yritykseen lifestyle-sovelluksilla.
MOT pestautui erikoisia terveysväitteitä levittävään yhteisöön – eteeristä öljyä tarjotaan avuksi jopa lapsettomuuteen
Verkostomarkkinointiyrityksen edustajat sanovat eteeristen öljyjen auttavan terveysongelmiin. Öljyjä suositellaan käytettäväksi sisäisesti, vaikka se on terveydelle vaarallista.
MOT:n poikkeuksellinen kuvamateriaali paljastaa, millaisissa oloissa Norjan lohi kasvaa – suomalaisten suosikkikala kärsii sydänoireista ja stressistä
Yli 50 miljoonaa Norjan lohta kuolee vuosittain verkkoaltaissa ennenaikaisesti sairauksiin ja stressiin.
Pelasta maailma muovijätteeltä ja tienaa – paljon lupaavan yrityksen taustalta löytyy MOT:n selvityksessä epäilyttäviä piirteitä
MOT tutki Thaimaassa toimivan yrityksen taustoja
Lapset söivät likaisilta astioilta, lelut roskalavaryhmistä – MOT paljastaa ongelmia voittoa takoneen päiväkotiketjun toiminnassa
MOT paljastaa useita ongelmia kasvavassa päiväkotiketjussa.
Keitä ovat Putinin varakkaat ystävät?
Venäjän presidentti Vladimir Putinin valtakaudella monesta hänen ystävästään on tullut satumaisen rikas. Joillakin Putinin ystävistä on myös Suomen kansalaisuus. Keitä he ovat ja miten heidän käy talouspakotteiden myötä?
Poliitikot ovat varovaisia faktojen kanssa, sanoo tutkija – Ylen faktantarkistuksessa pääset kokeilemaan, erotatko todet väitteet epätosista
Yle tarkisti kuntavaalien alla kymmeniä puolueiden ja poliitikkojen esittämiä väitteitä ympäri Suomen. Tutkijan mukaan eniten huomiota ovat saaneet maahanmuuttoa koskevat väitteet. Katso jutun kartasta, millaisia väitteitä eri puolella Suomea esitettiin.

Meneekö kolmannes toimeentulotuesta maahanmuuttajille? Yle teki faktantarkistusta puheenjohtajien puheille
Löysimme epätosia väitteitä puheenjohtajien tenteissä esittämistä väitteistä. Tarkistimme väitteitä niin turpeesta, maahanmuutosta kuin hallituksen ilmastotavoitteistakin. Voit testata jutussa myös itse, arvioitko väitteiden totuusarvoa oikein.

Törmäsitkö epäilyttävään väitteeseen tai kyseenalaisiin faktoihin kuntavaalien alla? Ehdota väitteitä Ylen faktantarkistuksen setvittäväksi!
Yle tarkistaa poliitikkojen ja puolueiden esittämiä väitteitä vaalien alla. Tee ehdotus faktantarkistukseen sopivasta väitteestä tässä jutussa!
Yle selvitti: VTV muuttui vahtikoirasta konsulttikumppaniksi, kun se alkoi kysellä vahdittaviensa toiveita
VTV:n uutta strategiaa luonnosteltiin muun muassa kansanedustajien mielipiteiden pohjalta ja kalliiden konsulttien avulla.
Vaarallinen ihmelääke: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Ministeri Kiuru: Koronarajoitusten purkamista voidaan miettiä toukokuun alussa
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan Uudenmaan eristämisen purkua harkitaan ensi viikon alussa.

Presidentti Sauli Niinistö Ylellä: "Vaurioita tulee, mutta kyllä me selviämme"
Ylen haastattelussa maanantai-iltana olivat presidentti Sauli Niinistön lisäksi opetusministeri Li Andersson sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
MOT selvitti: Joka vuosi miljoona broileria kuolee jo ennen teurastusta – suomalaisen tehotuotannon eläinroskasta tulee muun muassa biodieseliä
Matkalla teurastamolle kuolee yli 110 000 broileria.
Satojen tuhansien suomalaisten geeni- ja terveystietoja säilytetään Googlen pilvipalveluissa – “Google kykeni turvaamaan tietoturvan parhaiten”
Yhdysvalloissa nousi iso kohu Googlen pilvipalveluun salaa kerätyistä potilastiedoista. FinnGen-hankkeessa samaiseen Googlen pilvipalveluun säilötään puolen miljoonan suomalaisen terveystiedot.
Tietosuojavaltuutettu kritisoi Suomen suurinta geenitutkimusta kovin sanoin – "mittava selvitystyö käynnissä hankkeen läpinäkyvyyden osalta"
Tietosuojavaltuutetun mukaan FinnGen-hanke ei ole kertonut tarpeeksi selvästi esimerkiksi sitä, ketkä kaikki pääsevät analysoimaan suomalaisten tietoja.
Monen suomalaisen geeniperimä on voinut päätyä lääkeyhtiöiden analysoitavaksi heidän tietämättään – näin geenitiedoista tehtiin kauppatavaraa
Biopankkeihin on säilötty miljoonia näytteitä suomalaisilta.
Ylen selvitys: Kuluttajille myytävistä geenitesteistä löytyi useita virheellisiä väittämiä – asiantuntijat pitävät arviota syöpäriskistä vastuuttomana
Ylen A-studio ja MOT-toimitus lähettivät sylkinäytteet neljälle suomalaisyritykselle, jotka markkinoivat geenitutkimukseen perustuvia hyvinvointi- ja terveystestejä.
Lähetimme koiran ja ihmisen dna:ta suomalaisille geenitestiyrityksille – asiantuntijat löysivät saamistamme raporteista virheellisiä ja vastuuttomia tuloksia
Asiantuntijat lyttäävät testit horoskooppitason viihteeksi.
Vastasyntyneen vauvan kuolema oli vain senteistä kiinni – hoitajat kertovat vakavista puutteista potilasturvallisuudessa Uudessa lastensairaalassa
Sairaalan johdon mukaan tarvittaviin toimiin on ryhdytty.
Asha leikkasi suomalaisten hiuksia aamusta iltaan ja sai käteen satasen kuussa – poliisilla tutkinnassa useita parturi-kampaamoihin liittyviä hyväksikäyttötapauksia
MOT selvitti paperittomien hyväksikäyttöä työpaikoilla.

MOT paljastaa: Oulun imaamin vävy kuoli Isisin riveissä – "Vastuu on yksin hänen"
Yksi terrorijärjestö Isisiin liittyneistä on omistanut yrityksen oululaisen imaamin kanssa, käy ilmi MOT:n selvityksestä.
Talousrikoksia, hyväuskoisten lahjoituksia, pikavippejä – näin terrorismia rahoitetaan Suomessa
Rahojen yhteyttä terrorismiin on vaikea osoittaa.
Starttirahaa pyhään sotaan: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Leffapiraattien kurinpalautus – jälkinäytös: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Eräänä aamuna oven takana odotti kihlakunnanvouti – oikeus antoi luvan takavarikoida tietokoneen mieheltä, jolta vaaditaan korvauksia laittomasta lataamisesta
Oikeus antoi luvan takavarikkoon tekijänoikeusasiassa
Kun yksinhuoltajaäiti sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, vuokra tuplaantui – pimeillä asuntomarkkinoilla maahanmuuttajia käytetään härskisti hyväksi
Yhdessä yksiössä voi asua seitsemän irakilaista.

Yle selvitti: Tällainen bisnes ovat sokerideittailusivustot
Yle selvitti Suomessa toimivien sokerideittailusivustojen taloudellista menestystä. Toisen sivuston taustalla olevalla maltalaisyrityksellä ei ollut lainkaan tuloja viime vuonna.
Sokerideittailussa seksiä saattavat myydä alaikäiset – tältä näyttää piilokamerakuva, kun sugardaddyt tapaavat 23-vuotiasta Elinaa esittävän toimittajan
Poliisi tutkii sokerideittailuun liittyvää raiskausta.

Katso A-studio: Sokerideittailun varjolla käydään avointa seksikauppaa – mukana myös alaikäisiä
Sisä-Suomen poliisi vahvistaa Ylelle tutkivansa 17-vuotiaan tytön epäiltyä raiskausta, johon liittyy sugardating eli sokerideittailu.
Suomalaiset ovat matkustaneet vuosia Venäjälle sijaissynnytyshoitoihin – suomalaispari käytti asunnon verran rahaa vauvan saamiseen
Suomalaiset suuntaavat sijaissynnytyshoitoihin Venäjälle
Kambodžalainen sijaissynnyttäjä luovutti lapsen huoltajuuden suomalaiselle miehelle sormenjäljellään – oikeus vahvisti isyyden, vaikka sijaissynnytykset on Suomessa kielletty
Sijaissynnytykset ovat kiellettyjä Suomessa.
Epätoivo ajoi ukrainalaisen Marian ja georgialaisen Ketin sijaissynnyttäjiksi: ”Kun otin vauvan syliini, sieluuni alkoi sattua ja aloin itkeä”
Talousahdinko ajoi Marian ja Ketin sijaissynnyttäjiksi.

MOT: Eettistä tuotantoa korostavalla suurella broileriteurastamolla on ollut puutteita eläinsuojelussa – työntekijä löi lintua ja tainnutuksesta pääsi läpi lintuja tajuissaan
Tarkastuseläinlääkärit ovat tehneet teurastamosta vuosina 2015– 2018 viisi eläinsuojelupäätöstä, kertoo MOT.
Näin etenee broilerien ”tainnutus- ja tapporata” - viranomaiset ja työntekijät kertovat eläinten huonosta kohtelusta teurastamossa
Naapurin Maalaiskanasta on tehty eläinsuojelupäätöksiä.
Hengenvaarallinen lääkitys, juurikanavaan juuttunut neula – useat Suomessa lupansa menettäneet lääkärit palvelevat suomalaisia nyt Virossa
Oikeutensa menettäneet lääkärit hoitavat suomalaisia Virossa
Vuokralääkäreitä siirretään terveyskeskuksesta toiseen ongelmista piittaamatta – Valvira ei pysty puuttumaan
Vuokralääkärit toimivat valvonnan harmaalla alueella.