Artikkelit
Essee: Maksoin 20 000 euroa, jotta minun ei tarvitsisi hävetä huonoa ihoani
Sileän ihon jahtaaminen on tuskallista, kallista ja turhaa.
Essee: Olen arvioinut ravintolakriitikkona annoksen autenttisuutta – nyt ymmärrän, että se on mielivaltaista, typerää ja laiskaa ajattelua
Toimittaja Arda Yildirim pohtii esseessään, mitä autenttisuus ruoassa merkitsee. Muistoihin ja mielikuviin pohjautuva määre luo eri kulttuureille epätasa-arvoisia paineita.
Yle selvitti: Näin eduskuntapuolueet rahoittaisivat kulttuuria
Kysyimme eduskuntapuolueilta tulevan vaalikauden kulttuuripoliittisista linjauksista. Katso tästä, mihin suuntaan kulttuuria, sen rahoitusta ja tekijöiden sosiaaliturvaa halutaan viedä.
Analyysi: Downshiftaava isä on 2000-luvun uusi toimintasankari
Kyyniset sankarit saavat lapsista uskoa tulevaisuuteen.
Analyysi: Top Gun: Maverick on vuoden katsotuin elokuva – tässä viisi syytä, miksi se on ollut niin ylivoimainen
Top Gunissa on samaa riemua kuin 1800-luvun elokuvissa.
Essee: Olen luottotiedoton enkä haluaa maksaa velkojani – esitän olevani keskiluokkainen ja tunnen häpeää ja surua
Taiteilija kapinoi ja kannustaa joutilaisuuteen.
Kustantamon kirjoittajakoulu vaikuttajille osoittaa, että some pöllyttää kirja-alaa ja tuo esiin uusia tekijöitä
Kustantamo kutsui somevaikuttajat kirjoituskurssille.
Nuoret miesmuusikot lesoilevat nyt autoilla, rahalla ja samppanjalla — Suomen suosituimmat biisit uhkuvat uhoa ja menestystä
Menestyksellä lesoilu on toiminut tänä kesänä musiikissa.
Essee: True crime upottaa meidät pelkofantasioihimme ja siksi se on 2000-luvun radikaalein taidemuoto
True crime tavoittelee yhä taiteellisempaa ilmaisua.
Norm Macdonald oli aikamme parhaita koomikoita ja hauska samasta syystä kuin satavuotias isoäitini – kyse ei ole vitsistä, vaan miten se kerrotaan
Norm Macdonald kuoli yllättäen syksyllä.
Teemu Mäki: "Ihmiskunnan suurin saavutus on joukkosukupuutto" – Ilmastonmuutos näkyy nyt apurahahakemuksissa ja taiteilijat täyttävät galleriat kivillä
Posthumanismi on taiteen isoja suuntauksia.
Kansanperinnettä kauheimmillaan – Tässä ovat Suomen ikävimmät seuraleikit pisteytettynä ankeuden mukaan
KulttuuriCocktailin vinkit ahdistavaan ajanviettoon.