Profiili: Johanna Vehkoo
Artikkelit
Näin meitä huijattiin vuonna 2022 – koronankieltäjistä tuli Kremlin tukijoita, Musk sai Twitterin sekaisin, Zelenskyistä tehtailtiin feikkivideoita
Disinformaation vuotta 2022 leimasi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Muita ilmiöitä olivat esimerkiksi vaalitulosten kieltäminen ja deepfaket. 2023 on tekoälyllä tuotetun disinformaation aikaa.
Monet psykologian tutkimustulokset eivät perustu yhtään mihinkään – yksi näistä on power posen eli voima-asennon vaikutus
Psykologiset ilmiöt kiinnostavat tutkijoiden lisäksi myös maallikkoja. Monet yllättävät tulokset ja teoriat saattavat kuitenkin perustua tutkimuksiin, joiden tuloksia ei ole pystytty toistamaan.
Oletko introvertti vai ekstrovertti? Et luultavasti kumpaakaan, mutta ekstrovertti käyttäytyminen voi lisätä onnellisuutta
Hyvin harva meistä on puhtaasti introvertti tai ekstrovertti. Persoonallisuuden kahta ääripäätä tyrkytetään niin ahkerasti populaarikulttuurissa ja mediassa, että moni rakentaa itselleen ekstrovertin tai introvertin identiteetin.
G-piste on myytti – erogeenisen pisteen olemassaolosta ei ole koskaan löydetty todisteita
Heteronaiset, teille on valehdeltu! Vuosikymmeniä teille on väitetty, että emättimestä löytyy tietty kohta, jota stimuloimalla voi saada tajunnanräjäyttävän vaginaorgasmin. Mutta G-pistettä ei tutkimustiedon mukaan ole olemassa.
Valheenpaljastaja: Tinder, Tripadvisor, Googlen kartat – venäläisille välitetään tietoa sodasta luovilla tavoilla
Aktivistit salakuljettavat Venäjälle tietoa sodasta.
Valheenpaljastaja: Sensuuria kaihtavasta Telegramista tuli informaatiosodan päänäyttämö – lue, mistä siellä puhutaan
Salaliittoteoriat ja propaganda kiertävät nyt Telegramissa.
Valheenpaljastaja: Nyt tarkkana – saatat vahingossa jakaa sotapropagandaa
Vältä harhaanjohtavan tiedon pahimmat ansat.
Valheenpaljastaja: Tällaista väärää tietoa levitettiin vuonna 2021 – katso, menitkö lankaan
Vuosi 2021 oli koronarokotukseen liittyvien valheiden aikaa.
Valheenpaljastaja: Otollisissa olosuhteissa kenestä tahansa voi kuoriutua salaliittoteoreetikko
Salaliittoteoriat syntyvät epävarmuudesta.
Valheenpaljastaja: Internetiin on kaikessa hiljaisuudessa syntynyt Youtuben kaltainen kotimainen kanava, jossa levitetään salaliittoteorioita – tällainen on Tokentube
Koronasalaliitot ovat Tokentuben näkyvintä sisältöä.
Valheenpaljastaja: Miten keskustella rokotteista kriitikon tai vastustajan kanssa?
Rokote-epäröinti kasvaa myös Suomessa.
Valheenpaljastaja: Kahdeksan asiaa, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää misinformaatiosta
Misinformaation määrä kasvaa väistämättä.
Valheenpaljastaja: Näin tunnistat videohuijauksen
Valheenpaljastajan vinkit feikkivideoiden tarkistamiseen.
Valheenpaljastaja: Näin meitä huijattiin vuonna 2020 – moneenko vipuun sinä menit?
Koronavirukseen liittyvä misinformaatio leimasi vuotta 2020.
Helsinkiläinen joogaharrastaja kertoo, miten joutui QAnonin pauloihin – salaliittoteoria kerää kannattajia valaistumisen retoriikan avulla
QAnon rekrytoi nyt joogeja ja new agesta kiinnostuneita.
Valheenpaljastaja: Tulevaisuuden propagandabotti esittää kaveriasi – ja sinä uskot
Tekoälyn kehitys näkyy pian disinformaatiossakin.
Valheenpaljastaja: Dunning-Kruger-efekti selittää netin amatööriepidemiologien itsevarmuutta
Emme itse huomaa, kun asiantuntemuksemme loppuu.
Valheenpaljastaja: Suomalainen yritys kauppaa 5G-säteilysuojavaatteita – Fysiikan professori: Yhtä hyvin voisi pukeutua folioon
Näin erotat näennäistieteen oikeasta tieteestä.
Valheenpaljastaja: Miksi salaliittoteoreetikot liittävät yhteen 5G-verkon ja koronaviruksen?
5G-salaliittoteoria on johtanut ilkivaltaan useissa maissa.
Valheenpaljastaja: Tervetuloa infodemian aikaan! Näistä merkeistä tunnistat koronaviruksesta levitettävän väärän tiedon
Muista lähdekritiikki epidemian ja pandemian sattuessa.
Venäläinen hakukone tunnistaa kasvot pelottavan tehokkaasti – kasvojentunnistus on uhka yksityisyydensuojalle
Mieti, mitä kuvia lataat nettiin ja keitä kuviisi tägäät.
Valheenpaljastaja: Youtube ei ole harmitonta viihdettä – "Älä jätä lasta yksin videoiden pariin", neuvoo mediakasvattaja
Lasten videoissa voi olla pelottavia ja järkyttäviä kohtia.
Valheenpaljastaja: Näin tunnistat kuvahuijauksen ja jäljität valokuvia verkossa
Verkon disinformaatio on pitkälti visuaalista.
Valheenpaljastaja: Näin meitä huijattiin vuonna 2019 - moneenko vipuun menit?
Valheenpaljastajan kooste vuoden viraaleista valheista.
Valheenpaljastaja: Miksi uskomme valheisiin? Näin tunnistat psykologiset mekanismit, joiden takia sinäkin lankeat väärään tietoon
Uskomme valheeseen, kunhan sitä vain toistetaan tarpeeksi.
Valheenpaljastaja: Kidutusvideoita, uhkauksia ja teinipornoa – Nettikeskustelun moderaattori kohtaa työssään ihmismielen pimeimmät puolet
Moderaattori Saga Raippalinna uupui raskaan työn äärellä.
Valheenpaljastaja: Vaaliväitteiden faktantarkistus ja miten se tehdään – katso tarkistetut väitteet
Lue viime hetken faktantarkistukset ennen vaaleja.
Valheenpaljastaja: Näistä merkeistä tunnistat vaalihäirinnän
Vuotoja, valeuutisia ja vaalivilppiväitteitä.
Epäilyttääkö vaaliväite? Lähetä se Valheenpaljastajan faktantarkistukseen
Vaaliväitteitä kerätään eri puolilta Suomea.
Valheenpaljastaja: Viestiikö vaaliehdokas sinulle yhtä ja naapurille toista? Vaalivahti-työkalu seuraa Facebookin kohdennettua vaalimainontaa
Vaalivahti kokoaa vaalimainoksista avoimen arkiston.
Valheenpaljastaja: Terveyshuuhaa kukoistaa netissä – näin opit tunnistamaan sen
Opettele tunnistamaan omat ajatusvinoumasi.
Mainonnan ja journalismin raja on yhä häilyvämpi – nuoria asia ei juuri kiinnosta
Mainonnan ja journalismin erottaminen on olennainen taito.
Näin sinun huomiosi kaapataan – testaa, erotatko mainoksen uutisesta
Mainos vai uutinen?
Valheenpaljastaja: Valeuutiset uppoavat iäkkäisiin verkonkäyttäjiin, jotka ovat oppineet luottamaan painettuun sanaan
Yli 65-vuotiaat jakavat eniten valeuutisia Facebookissa.
Valheenpaljastaja: Näin meitä huijattiin vuonna 2018 - moneenko vipuun sinä menit?
Vuoden hauskimmat ja kamalimmat nettihuijaukset.
Valheenpaljastaja: Ihmiset uskovat somekupliin, mutta vain harva elää oikeasti sellaisessa
Huoli filtterikuplista on vahvasti liioiteltua.
Valheenpaljastaja: Netin käyttäjäarvioihin ei kannata luottaa sokeasti – nämä merkit paljastavat huijauksen
Nettiarviot eivät kerro tuotteista koko totuutta.
Valheenpaljastaja: Feministi kaatoi nestettä miesten haaroihin – oliko video venäläistä propagandaa ja mitä sillä haluttiin sanoa?
Miljoonien näkemä viraali video olikin lavastettu.
Valheenpaljastaja: Botti vai ihminen? Näistä merkeistä tunnistat botin
Botit ovat sekaantuneet vaaleihin ja häiriköineet ihmisiä.
Valheenpaljastaja: Valeuutiset rehottivat Ruotsissa vaalien aikaan – sama on odotettavissa Suomessa
Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä.
Valheenpaljastaja: Maradona ei kuollut, vaikka ääniviestissä niin väitettiin – äänihuijaus on seuraava valeuutisen muoto
Ääniviesti on uusi, nousussa oleva verkkohuijauksen muoto.
Valheenpaljastaja: Juttu festareille karanneista vanhuksista ei ollutkaan totta – varo liian täydellistä tarinaa
Vanhusten karkumatka hevifestareille oli uutisankka.
Valheenpaljastaja: Youtube on vähintään yhtä paha väärän tiedon levittäjä kuin Facebook
Youtubea on kritisoitu salaliittoteorioiden levittämisestä
Valheenpaljastaja: Tunnista kuvien kaupungit – testaa, onko sinusta nettisalapoliisiksi
Osaatko jäljittää, missä valokuva on otettu?
Valheenpaljastaja: Yhdysvalloissa valeuutisia suunnataan nyt Trumpin vastustajille
Kukaan ei ole immuuni vahvistusharhalle.
Valheenpaljastaja: Näin netin äärilaidan trollit höynäyttävät mediaa
Miten pienet ääriryhmät saavat äänensä kuuluville
Valheenpaljastaja: Automatisointia ja vanhanaikaista toimitustyötä – näin valeuutisia nyt kitketään maailmalla
Mm. Google, tutkijat ja mediat ovat yhdistäneet voimansa.
Valheenpaljastaja: Valheet leviävät faktoja nopeammin – Facebookin faktantarkistus ei toimi
Saksassa pelätään vaalien alla Brexit- ja Trump-vaikutusta.
Valheenpaljastaja: Milloin valemedioista on syytä uutisoida – ja milloin ei?
Valemedioista kirjoittaminen tuo niille myös näkyvyyttä.
Valheenpaljastaja: Testaa, onko sinusta faktantarkistajaksi
Erotatko faktan feikistä?