Hyppää pääsisältöön

Profiili: Emma Taulo

Tuottaja, käsikirjoittaja
Emma Taulo
Kuva: Yle / Hannu Haapasalo

Artikkelit

Vaaleahiuksinen polkkatukkainen nainen mustassa poolopaidassa katsoo suoraan kohti kameraa.

Emma Taulo: Onko historiassa enää mitään uutta kerrottavaa?

Ylen Emma Taulo kirjoittaa historiasisältöjen merkityksestä.

Käsikirjoittaja katselee Kalevalaa mutruisin huulin

Suomen vaarallisin mies kuoli 134 vuotta sitten, mutta hänen vuokseen kärsimme edelleen

Kalevalan sankarit eivät onnistu ratkaisemaan ongelmiaan.

Suomen Marsalkka-elokuvan kuvauksissa

Tuottajan blogi

Operaatio Mannerheimin aikana tuottaja Erkko Lyytinen piti blogia, jossa hän kertoi ja kuvaili hankkeen etenemistä.

Suomen Marsalkka -elokuvan juliste

Mikä oli Operaatio Mannerheim?

Vuonna 2012 iltapäivälehdet kohisivat Ylen tuottamasta Mannerheim -elokuvasta Suomen Marsalkka, jonka pääosaa esitti kenialainen Telley Savalas Otieno. Musta Mannerheim herätti vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.Julkisuudessa puitiin niin elokuvan työryhmän ihonväriä, Ylen tehtävää kuin muita Mannerheim-elokuvatuotantojakin. Mutta mistä koko kohussa oli oikeasti kyse?

Suomen Marsalkka-elokuvan tiedotustilaisuus

Elokuu: Kansa kohahtaa

R&A-festivaali ottaa Suomen Marsalkan ohjelmistoonsa

Suomen Marsalkka-elokuvan kuvauksissa

Huhtikuu: Käsikirjoituksen runko syntyy

Näin käsikirjoituksen runko syntyy.

Elina sai tyttärensä Vanessan 17-vuotiaana.

Kolmannen kauden kaikki jaksot nyt Elävässä Arkistossa!

Kolmas Teiniäitien kausi alkaa! Neljän teiniäidin joukkoon liittyy myös 17-vuotiaana isäksi tullut Jussi.

Toisen kauden teiniäidit

Teiniäidit 2 - yhä raskaampana

Teiniäitejä on esitetty jo kaksi kautta, ja uusi kolmas kausi alkaa lokakuussa. Mutta muistatko vielä Saritan, Sannan, Roosan ja Demin?

Ensimmäisen tuotantokauden teiniäidit

Teiniäidit 1 - saatiin tilalle jotain suurempaa

1. kaudella nähtiin Teyan, Tanjan, Sannan ja Saritan arkea.

Teiniäitien odotettu kolmas kausi alkaa 6.10.

Teiniäidit 3 - elämää taaperon kanssa

Kolmannen kauden jaksoissa mukana myös teini-isä Jussi.