Hyppää pääsisältöön
Sirpa Jegorow
Kuva: Käyttöoikeus: Yleisradion toiminnassa. Kreditointi julkaisun yhteydessä: Seppo Sarkkinen/Yle

Artikkelit

Kuvassa Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen, taustalla Kermajärvi.

Takaisin Tulilahdelle – 1959 tapahtunut kaksoismurha on piirtynyt Suomen rikoshistoriaan ja aikalaisten muistiin

Kaksi nuorta naista surmattiin Heinäveden Tulilahdella 1959. Selvittämätön kaksoismurha jätti jälkeensä lukuisia kysymyksiä muun muassa surmaajan henkilöllisyydestä ja poliisitutkinnasta. 2000-luvulla vastauksia haettiin jälleen Tulilahdelta.

Typpi Oy:n tehtailla tapahtuneen räjähdyksen jälkiä.

”Typen pamaus” surmasi useita ihmisiä, joista osa jäi ikuisesti kadoksiin – Oulussa 1963 tapahtunut räjähdysonnettomuus oli Suomen siihenastisen historian yksi tuhoisimmista

Typpi Oy:n tehtaan räjähdysturmassa Oulussa kuoli kymmenen ihmistä ja loukkaantui toistakymmentä. Yöllä tapahtunut räjähdys tuntui kymmenien kilometrien päässä aina Sodankylässä saakka. Silminnäkijä kertoi haastattelussa kohtalokkaasta turmasta.

Irja Askola katsoo kotinsa parvekkeelta kohti Uspenskin katedraalia.

Suomen ensimmäisen naispuolisen piispan Irja Askolan hengellisessä elämänkatsomuksessa tasa-arvolla on ollut vankka asema

Irja Askola otti paikkansa 2010 evankelisluterilaisen kirkon johdossa, vaikka sai osakseen vihapuhetta. Piispana hänet opittiin tuntemaan tasa-arvon kannattajana ja vähemmistöjen oikeuksien puolustajana.

Joulupukki, jolla on sylissään pieni tyttö. Heidän takanaan on Yleisradion auto. Valokuvaa sävytetty Elävän arkiston toimituksessa.

Suomalaisen joulun jäljillä – näin juhlaa on esitetty Ylen ohjelmissa

Eri ohjelmia joulusta sotavuosista aina 2000-luvulle saakka.

Ilkka Suominen Itse asiassa kuultuna -ohjelamassa

Charmi vei ministeri Ilkka Suomisen Nakkilan nahkatehtaalta Brysselin koneeseen

Ilkka Suominen nousi liike-elämästä politiikkaan.

Ikonostaasi Uudessa Valamossa

Ikonit ovat rukouksen ja pyhityksen välikappaleita

Ikonit kuuluvat kiinteästi ortodoksiseen kristillisyyteen.

Lappajärven patokapina

Lappajärven laiton kansanpato oli kapina byrokratiaa vastaan järven puolesta

Lappajärvellä yritettiin estää järven pinnan lasku.

Museoviraston kuva käsiteltynä. Minna Canth tummassa puvussa, hieman hymyilevänä. Vieressä teksti "Minna Canth 1844-1897" ja taustalla auki olevia kirjoja.

Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth?

Minna Canth oli kirjailija, naisasianainen ja liikenainen.

Mies istuu puistonpenkillä ja taustalla näkyy kirkko

Vaarallista rakkautta – kertomuksia väkivallasta parisuhteissa

Tuhansissa suomalaisissa kodeissa käytetään väkivaltaa.

Juontaja Jarmo Mäkinen

Rikostarinoita Suomesta -sarja saapuu syksyn aikana Areenaan

Rikostarinoita Suomesta -sarja Yle Areenaan

Ulkolähetysauto 1968

Radion alueuutiset toivat maakuntien äänen kuuluville

Alueuutistoiminta alkoi syyskuussa 1968.

YYA-sopimuksen allekirjoitus

YYA-sopimus oli Suomelle välttämättömyys, josta tuli hyve

YYA-sopimus oli ystävyyttä, yhteistoimintaa ja avunantoa

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle